Kuivimmilla seuduilla, jossa kumminkin sataa jonakuna aikana runsaasti, luulen heinänviljelyksen menestyvän hyvin. Onhan Siperiassa kuuluisa siperialainen heinä. Minä kun olin talvella Siperiassa, en ollut tilaisuudessa itse tekemään sen kanssa lähempää tuttavuutta.
Siperian kauheiden pakkasten voisi luulla tekevän viljelyksen siellä mahdottomaksi. Epäilemättä se tuottaakin paljon hankaluutta. Yleensä monivuotisten kasvien viljeleminen on vaikea, osaksi mahdoton. Tätä vaikeutta lisää suuresti monin paikoin talvien lumettomuus. Routa tunkee syvälle, eikä toisin paikoin lähde ollenkaan. Mutta sen sijaan ovat kesät pitkät ja lämpimät. Vehnä ja muut viljakasvit ennättävät hyvin valmistua.
Puutarhanhoitoa ei Siperiassa ollenkaan ole. Varsinaiset siperialaiset pitävät sitä aivan mahdottomana. Mutta varmaankaan tämä käsitys ei ole oikea.
Omskin seuduille oli asettunut siirtokunta bulgaarialaisia. He harjoittivat puutarhanhoitoa ja menestyivät hyvin. Samoin jo mainitsemani kiinalaiset Tchitan luona. Irkutskin läheisyydessä oli yksi tanskalainen ja yksi saksalainen, jotka kaupungin ulkopuolelle olivat perustaneet kauneita puutarhoja, joissa monenlaiset kasvit hyvin viihtyivät. He olivat pyytäneet minua käymään katsomassa viljelyksiään, vaikka se jäi muista syistä tekemättä. He olivat vanhoja miehiä jo. Eivät olleet saaneet mitään ohjausta muualta, olivat vain omin päin kokeilleet. Kuulin muistakin yksityistapauksista mainittavan. Joku yritti viljellä omenia, joku vattuja, joku mansikoita, toiset vihanneksia.
Mutta ajatellaanpa, että viljelys joutuu ymmärtäväisen johdon alaiseksi, että kokeillaan ja tutkitaan, harkitaan ja neuvotaan, maata muokataan ja lannoitetaan. Viljelykset järjestetään ilmaston mukaisiksi ja viljelyskasveja kehitetään ilmastoon mukautuviksi. Lisäksi luulen, että Siperian omat metsät, vuoristot ja arot vielä tarjoavat odottamattomia löytöjä viisaille viljelijöille.
Siperian kansat ovat vanhastaan eläneet karjanhoidolla: pohjoiset kansat ovat pitäneet poroja, kirgiissit hevosia, lampaita, vieläpä kamelejakin, burjaatit nautakarjaa ja hevosia. Siperian arot ovat erinomaisia laitumia. Uudempi-aikainen karjanhoito on toisella tavalla järjestettävä kuin Aasian alkuasukkaiden. Karjaa on toisella taveilla ruokittava, sen tuotteita toisella tavalla käytettävä. Mutta menestymismahdollisuudet ovat siellä ammoisista ajoista saakka olemassa.
Tanskalaiset, virolaiset ja jotkut suomalaiset meijeristit ja kaupanhoitajat ja viljelijät ovat näyttäneet mitä siellä uudenaikainen viljelijä voi saada aikaan. Siperialainen voi alkoi ennen sotaa tulvia yli maailman ja uhkasi tulla meidänkin meijeriliikkeellemme vaaralliseksi kilpailijaksi.
Siperia tarjoaa siis viljelysmaana äärettömät edistysmahdollisuudet. Se voi elättää monikertaisesti sen asukasmäärän kuin nyt. Mutta siellä tarvitaan työtaitoa, työtarmoa, ymmärrystä ja riittävä määrä itsenäisyyttä. Vain siten on suuri edistyminen mahdollinen. Kykenevätkö venäläiset itse tämän viljelystyön suorittamaan, vai pitääkö sinne tulla muita kansallisuuksia, siihen kysymykseen en uskalla vastata.
Mahdollisesti sinne tulee paljon muiden kansallisuuksien jäseniä. Ja ne sulautuessaan venäläiseen väestöön jalostavat sen, tuovat tullessaan työkykyä ja työtarmoa. Se kumminkin on varmaa, että jos Siperiaan siirtyy työkykyisiä ihmisiä yksin tai ryhmissä, he siellä taloudellisesti menestyvät, jos saavat ulkonaisten olojen häiritsemättä tehdä työtä.
Siperialaiset itse ovat halunneet edistää sivistystä maassaan. Kouluja on perustettu, komeita koulutaloja on rakennettu, rahoja ei ole säästetty. Heidän rakkaimpana unelmanaan on ollut saada Tomskiin ja Irkutskiin täydelliset yliopistot. Hallitus ei ole näitä heidän toiveitaan kannattanut, vaan estänyt. Kenties nyt nämä esteet ovat poistetut ja he saavat toteuttaa unelmansa. Jospa vielä löytyisi hyviä opettajia kouluihin, eteviä tiedemiehiä yliopistoihin. Ja kenties niitä löytyy oman kansan keskuudesta. Ehkäpä silloin myös ne intelligenssin siemenet, jotka ovat Siperiaan kätketyt, pääsevät kasvamaan ja kukoistamaan.