Aivan toinen on Siperian aasialaisten tulokkaiden laita. Halveksittu, vähän arvossa pidetty korealainenkin on "kulturträger" sivistyksen edistäjä. Jos hän saa haltuunsa pienen koskemattoman maakaistaleen, viljelee hän sen hyvin, tekee siitä puutarhan, tulee siinä hyvin toimeen.
Kiinalainen on ahkera työmies, pystyy vaikka mihin työhön, kaivostyöhön, kaikenlaiseen maatyöhön, käsitöihin, on väsymätön kaupustelija. He ovat hyvin vähään tyytyväisiä, kestävät kilpailussa kenen kanssa tahansa. He ovat yksituumaisia. Jos Tchitassa oli sattunut saamaan huolimattoman kiinalaisen "vesimiehen" ja pani hänet pois, oli mahdotonta saada uutta kiinalaista hänen sijaansa. Ja lisäksi on heitä niin äärettömän paljon. Heidän suuri maansa on ääriään myöten täynnä heitä. He odottavat vaan tilaisuutta tulviakseen joka suunnalle. Lisäksi ovat kiinalaiset lahjakasta kansaa. Heillä on vanha, omaperäinen sivistys ja viime aikoina ovat he avautuneet vastaan ottamaan länsimaisen sivistyksen tuotteita. "Keltainen vaara" on olemassa. "Aasia aasialaiselle" voi joskus uhkaavana kaikua yli maailman.
Jaapanilaiset ovat päässeet vallan makuun. He ovat omistaneet länsimaisen sivistyksen kaikki tuotteet. Heissä on yritteliäisyyttä, heillä on tietoja ja taitoja, mutta ennen kaikkea on heillä halua levittää vaikutusvaltaansa yhä kauvemmas länttä kohti.
Pääkansana Siperiassa ovat venäläiset aina Tyynen valtameren rannoille saakka ja todenmukaisesti pysyvätkin. Eihän ole mitään seutua, Jäämeren rantaseutuja ja kirgiissiläis- ja burjaattikyliä lukuunottamatta, jossa eivät venäläiset olisi vallitsevina. He viljelevät maata, hoitavat karjaa, harjoittavat erilaisia ammatteja, he käyvät kauppaa, ovat sotilaina, virkamiehinä, valloittajina ja vallitsijoina. Mutta he ovat monessa suhteessa haluttomia, vähän yritteleviä, ovat jättäneet maansa suuret apuneuvot monin paikoin melkein koskematta.
Venäjän muita kansallisuuksia on Siperiassa paljon lättiläisiä. He kyllä pitävät yhtä, tukevat toisiaan. Heillä on kaikkialla omat yhdistyksensä. Mutta heidän harrastuksensa lienevät enemmän taloudellista laatua, kuin kansallista. Samoin Venäjän muiden kansallisuuksien, puolalaisten, virolaisten, juutalaisten, tserkessien, kaikkia heitä on Siperiassa, mutta mitään kansallisia haaveita heillä ei ole. He ovat samalla kunnon venäläisiä, korkeintaan uneksien kaukaisille kotiseuduilleen kansallista tulevaisuutta.
Sodan aikana ovat Siperian rikkaudet tulleet suuren maailman tietoon enemmän kuin ennen. Kuulin saksalaisten sotavankien suunnittelevan tulevansa sodan jälkeen takaisin Siperiaan. He aikoivat perustaa tänne suuria tehtaita, aikoivat käyttää maan rikkauksia hyväkseen. "Tehtaita voitte perustaa, ymmärrätte käyttää maan tarjoamia raaka-aineita hyväksenne, mutta on voittamaton este edessä", sanoimme. "Työväki! Mistä saatte työväkeä?" Joku suunnitteli tuovansa työväkeä Saksasta, toinen aikoi käyttää kiinalaista työväkeä, ja kolmas kuvitteli käyttävänsä juutalaisia bufferttina itsensä ja työväen välillä pitämällä heitä urakoitsijoina.
Mutta vielä toiselta taholta suunnitellaan Siperian ekonoomista valloitusta. Amerikan. Sinne on sodan aikana kokoontunut äärettömät määrät pääomia. Jotakin niillä on tehtävä, jonnekin ne on sijoitettava kasvua tuottamaan. Kuulin kerrottavan, että hyvin monen amerikkalaisen rahamiehen katseet ovat suunnatut Siperiaan. Ja paljon enemmän. He ovat jo ryhtyneet tositoimiin. On muodostettu suurilla pääomilla varustettuja yhtiöitä. On tarkastettu työmaita, on suunniteltu tehtaita, kulkuväyliä, toimintamuotoja, on arvioitu tuotanto- ja vientimahdollisuuksia. On hyvin mahdollista, että kun olot kerran maailmassa taas järjestyvät, syntyy suuri kilpailu Siperiasta. Idästä ja lännestä sinne tullaan maan rikkauksista kilpailemaan ja hyötymään. Minkälaisen aseman maan venäläinen väestö jaksaa itselleen säilyttää, sen on tulevaisuus osoittava.
Siperia tarjoaa suuria luonnonrikkauksia. Kivihiiltä on rajattomat määrät ja kaikkia metalleja. Koskenvoimaa ei ole, mutta ainakin Angara-joessa on niin kova virta, että sitä voinee erinomaisella menestyksellä käyttää teollisuuden palvelukseen. Ensi sijassa Siperia tarjoaa raaka-aineita teollisuudelle. Ja luulen teollisuuden pitkinä aikoina eteenpäin rajoittuvan raaka-aineiden hankkimiseen. Vasta kaukaisessa tulevaisuudessa niitä ruvettanee suuremmassa määrässä täällä jalostamaan.
Siperian suurin rikkaus on toistaiseksi sen luonnontuotteet, metallit ja kivihiili. Mutta nyt jo kuulee sanottavan, että Siperia on Euroopan vilja-aitta. Ja jos läntinen Siperia on Euroopan vilja-aitta on itäinen liha-aitta. Siperiassa on äärettömät alat viljavaa maata, koko keskinen ja eteläinen Siperia Uraalista Tyyneen valtamereen saakka. Se kasvaa viljaa, ruista ja vehnää. Ja jos se nyt huonosti hoidettuna, pintapuolisesti muokattuna, lannoittamatta tuottaa paljon enemmän kuin mitä maa tarvitsee, niin mitä sitten hyvin hoidettuna ja hyvin lannoitettuna.
Maanviljelystä haittaa monin paikoin kuivuus. Talvi on kuiva, koko alkukesä on kuiva ja kun keskikesän ja syyskesän aikana sataa, tulvii vettä niin rankasti, että se tuottaa suurta vahinkoa, sadepurot saavat aikaan maanvieremiä, tulvia, rikkovat teitä ja viljelyksiä. Ehkä näitä epäkohtia voidaan jonkun verran lieventää. Metsää ei pidä tarkkaan hävittää pois. Päinvastoin on metsää istutettava sinne missä sitä vähän on. Maan keinotekoinen kasteleminen ei ole mahdottomana jätettävä huomioon ottamatta. Kuulin, että kiinalaiset Tchitan läheisyydessä kastelivat maitaan ja saavuttivat kauneita tuloksia. Viljelystöihin haluttomat venäläiset sanoivat, ihmekös tuo on jos tuolla tavalla raastamalla saa maan kasvamaan.