Kun ei uudesta kuvernööristä tiedetty hyvää eikä pahaa, pantiin hän viralta pois ja sai lähteä, mihin tahtoi. Kuvernööriksi eli komisaariksi uusi väliaikainen hallitus nimitti kaupungin valtuuston puheenjohtajan, vanhemman, arvokkaan herran.
Melkein samoin kuin kuvernööri Mustafimille kävi kaupungin papeille. Ensimäisenä sunnuntaina vallankumouksen jälkeen alkoivat he lukea tavallisia rukouksia keisarillisen perheen puolesta, mutta kansan murina ja naurahdukset ja vastaväitteet heidät keskeyttivät. Papit joutuivat niin hämille, etteivät tienneet mitä tehdä. Seuraavaksi sunnuntaiksi oli synoodilta tullut uudet rukouskaavat.
Kaupungissa oli hyväntahtoinen, ystävällinen ja venäläiseksi virkamieheksi sangen vähän muodollinen poliisimestari. Aluksi sai hän jäädä paikalleen, mutta erotettiin sitten kumminkin ja sijalle asetettiin muuan sotaväen kirjuri.
Vankilain tirehtööri erotettiin myös ja sijaan pantiin edellämainittu tiedemies Kusnetshoff. Sanottiin, että hänhän sen asian paraiten ymmärtää, kun itsekin on istunut vankeudessa. Mutta muutamien päivien perästä oli hän saanut uudesta virastaan tarpeeksi ja palasi takaisin työpöytänsä ääreen kiviään tarkastelemaan.
Muutamia muitakin virkamiehiä pantiin viralta pois, mutta yleensä tapahtui kaikki hyvin rauhallisesti, eikä järjestystä mikään häirinnyt. Muudan upseeri, joka oli tunnettu häjyydestään, piti sotamiehilleen vallankumouksellisen puheen ja huusi jokaiselle vastaan tulevalle sotamiehelle: terve toveri. Mutta ei se auttanut, päävahtiin hänet vietiin. Joku upseeri pakeni sairashuoneeseen. Eräs taas sanoi sotamiehilleen: minä olen ollut kova ja tyly, mutta ei se ole ollut yksin minun syyni, vaan vanhan järjestelmän. Jos haluatte, lähden pois, mutta jos siihen suostutte, niin koetetaan entistä paremmassa sovussa tulla toimeen. Siihen sotamiehet suostuivatkin.
Suuri määrä santarmeja vietiin päävahtiin, josta niitä kumminkin vähitellen päästettiin vapaiksi.
Sitten tuli poliittisten vankien vuoro. Niitä on kaikkina aikoina tuotu Siperiaan suuret määrät, sodan aikana entistäänkin enemmän. Niitä päästettiin monet sadat vapaiksi. Useimmat perheet ottivat niitä luokseen joksikin aikaa asumaan, kunnes ehtivät saada asiansa järjestetyiksi. Toisille oli hankittava vaatteita. Monet olivat olleet niinkauvan vankeudessa, että olivat tulleet aroiksi eivätkä osanneet olla suuremmassa seurassa. Kello 8 aikaan on vankilassa iltatarkastus. Sattui niin, että joku vapautettu vanki oli ystävällisessä seurassa, istuttiin runsaasti varustetun pöydän ääressä kirkkaasti valaistussa huoneessa. Äkkiä tulee vieras — vapautettu vanki levottomaksi, hajamieliseksi, hän ei voi ottaa osaa keskusteluun. On näet se aika, jolloin hänen oli pitänyt asettua keskelle koppiaan seisomaan odottamaan tarkastusta. Monet kertovat kolkkoja kertomuksia kärsimyksistään, usein aivan syyttömästi kestämästään vainosta.
Erityistä huomiota herätti kuuluisan naisvangin Spiridonovan Tchitahan saapuminen. Hän oli v. 1905 tehnyt murhayrityksen jotain kuvernööriä vastaan. Oli sitten tuomittu vankeuteen ja jo useita vuosia ollut Nertshinskin suurissa vankiloissa. Nyt oli hänet vapautettu ja hänen paluunsa Venäjälle olikin kuin riemukulkua. Tchitassa oli muodostunut erityisiä toimikuntia kaikista kansankerroksista järjestämään hänen vastaanottoaan ja juhlia hänen kunniakseen.
Kun hän tuli Tchitahan, tuntui kuin olisi koko kaupunki ollut häntä vastassa. Tuhansittain riensi ihmisiä asemalle. Pari päivää häntä juhlittiin ennenkuin hän matkusti eteenpäin. Puheissaan hän kertoi kauheita muistojaan ja kokemuksiaan. Olimme kuulleet kertomuksia vankien kovista kohtaloista Venäjällä, mutta olimme kuvitelleet, että meidän valistuneena aikana sellaiset eivät enää olleet mahdollisia Venäjälläkään. Mutta Spiridonovalta saimme kuulla, mitä kauheita seikkoja oli tapahtunut vielä viime vuosinakin. Hänet oli väkisin raiskattu, kasakat olivat huvikseen sammuttaneet palavat paperossinsa hänen paljaaseen ruumiiseensa, ja paljon muuta, jota ei sovi kertoa.
Kokonaiset junat vapautettuja poliittisia vankeja matkusti länteenpäin. Satuin kerran olemaan asemalla sellaisen junan lähtiessä. Juna oli ääriään myöten täynnä väkeä, vaunut olivat punaisilla lipuilla kaunistetut, riemuiten, huutaen, laulaen ja meluten lähdettiin liikkeelle. Mutta oli siinä muunkinlaista, oli totisia, vakavia, kiusaantuneen näköisiä. Erityisesti kiinnittyi huomioni erääseen mieheen. Häntä oli tullut hänen tyttärensä hakemaan. Omituinen, surullinen, kolkko totisuus kuvastui kummassakin. Isä tuntui niin tottumattomalta ihmisjoukossa, tytär koetti kaikessa auttaa isäänsä.