Jälkeen lähtivät kylmään ja lumeen tottuneet eläimet. Suojelevaa yhtäläisyyttä hakien osa ylös vuoristoihin vetäysi, Alppien ylärinteille siirtyi, osa taas pohjoisiin napaseutuihin pakeni — — —.
* * * * *
Mutta Keski-Euroopan vähälumisille tasangoille tuli uudelleen tuo ympäri vuoden harmaja rusakkojänis. Eihän täällä esim. lumikkokaan enään pukeudu talviseen valkoturkkiin — ruskeana se läpi vuoden elelee. Ei käy Keski-Euroopan oravakaan kylmän vuodenajan tullessa harmajaksi kuten meillä, missä sen talviturkki naavakuusikon väriä onnistuneesti matkii. Ei muutu metsäkanakaan Brittein saarilla — kirjavaa pukua se siellä aina kantaa.
KOIRALLENI
Sinä tuuheakarvainen kippurahäntäinen ystäväni, suippokuonoinen ja vinosilmäinen keltainen pystykorvani. Nyt on talvi ja nyt on isäntäsi sairas. Kovasti sairas on hän, joka muinoin haukkumasi linnun sinulle pudotti. Eikä tiedä isäntäsi, etkä tiedä sinä, paraneeko hän enään milloinkaan — — —.
Mutta elämänhaluni sinä ylläpidät, jokapäiväisen yksitoikkoisuuden lievennät ja väsyneet kasvoni kirkastumaan saat.
Sentähden sinusta pidän.
Kun talvi käy kovin kamalaksi, kun tuntuu lumi voittavan ja kylät, metsät, järvet pyryilmaan katoavat, silloin tuntuu mieleni masentuvan. Mutta samassa näen sinut, joka mukavasti lattialla loikoelet ja ikäänkuin pyryilmaan ikävystyneenä syvään huokaelet. Katselen, miten nukkuessasi käpäliä liikuttelet — kai uniesi utulehtoja, riistarikkaita sinisaloja juoksentelet. Hymähdän sinulle, kun tuontuostakin unissasi urahtelet — varmaankin lintua puuhun olet haukkuvinasi — — —.
Heti paremmalle tuulelle tulen, uutta elämäntoivoa saan, sillä menneen kesän muistot heräävät, sydän iloisesti sykähtää ja pahat ajatukset kauvas kaikkoavat.
Kun taas toisina päivinä tauti ahdistaa, ja huoneessa olo käy raskaaksi, kun tuntuu toivottomalta kaikki, ja miltei itsemurhaa ajattelen, silloin ratokseni rupeat, vinoa silmää vilkutellen polveani hyväilet ja villahäntää heilutellen ikäänkuin kysyt: »miltäs tuntuivat viime syksyn suloiset aamut, kun yhdessä korven hakolintuja haimme, kun kahden ahomaiden teeriä ahdistelimme?»