Taakse tuhansien kertaa tuhansien vuosien ajatukseni liitelevät — — –.
Aina harmajat, ruskeat tahi maanväriset olivat kaiketi tertiääriajan lopulla nekin maamme eläimet, jotka nykyään valkean talviturkin päälleen pukevat. Tummaa kesäpukuaan jänis, kärppä, lumikko, metsäkana, kiiruna ja naali silloisina lämpiminä aikoina aina kantoivat.
Läheni sitten vuosituhansien vieriessä vähitellen kylmempi aika, tuli kolkko jääkausi yhä lähemmäksi. Ei antanutkaan enään taivas virvoittavaa sadetta, lunta alkoi seuloa seuduille, missä se tähän saakka oli tuntematonta. Tulivat pakkaset yhä pitemmät, kesät yhä kylmemmät, levenivät vähitellen napaseudun jäät aina Etelä-Englantiin, Hartsvuoristoon ja Keski-Venäjälle saakka — — —.
Helposti vihollinen nyt huomasi harmajan jussiparan, huonosti onnistui maanvärisen jäniksen lumeen piiloutuminen. Vaikea oli ruskean, vaikka kuinkakin nopean kärpän saaliin niskaan sen huomaamatta hyökätä. Ja sama oli laita metsäkanan ja naalin, lumikon ja kiirunan. Ken pukunsa tähden ruuatta jäi, ken taas samasta syystä henkensä menetti.
Ei heillä ollut voimia, kuten sudella ja ahmalla, ei kasvanut äly, kuten ketulla, eivät keksineet talvilevon keinoa, kuten karhu ja mäyrä, ei käynyt lumen alla eläminen, kuten myyrien ja sopulin. Siirtyminen uusille metsästysmaille, pakeneminen rauhaisemmille ruokapaikoille lie ollut edessä.
Mutta silloin tuli aina avulias luonto tuon kuuluisan muuntelevaisuuden lain muodossa pulassa oleville avuksi.
Sattuipa jollekulle jussille kesäkarvan luotua kasvamaan hieman vaaleampi, hiukan hallavampi talvikarva kuin muille jänöille. Suuremmat olivat jo mahdollisuudet sille jänikselle lumessakin säilyä, vähemmän vaaranalainen oli sille ruuan hankkiminen. Ei joutunut vaaleampi jänis niin helposti petojen saaliiksi. Ja kun tämä jussi sitten perheelliseksi rupesi, saivat lapsetkin perinnöllisyyden kautta saman ominaisuuden. Sattui tässä sukupolvessa löytymään sellainenkin poikanen, joka ensimmäisen kesäkarvan luotua sai uuden talviturkin vieläkin vaaleamman kuin isänsä oli. Paremmin jo tämän talven yli säilyi ja seuraavana keväänä jo perheelliseksi rupesi — — –.
Surman suuhun joutuivat useammat talviharmaat jänikset, pois vetäytyivät kukatiesi jälelle jääneet harmaaturkkiset lumettomampiin seutuihin. Mutta talveksi vaalenevat paikkansa jäätiköiden läheisyydessä pitivät ja — säilyivät olemassa olemisen taistelussa. Ja kuta kauvemmin luonnollinen valinta — joka määrää soveliaat elämään, epäsoveliaat kuolemaan — ehti vaikuttaa, sitä valkeampi kasvoi talvikarva jokaiselle uudelle sukupolvelle.
Näin mielestäni muodostui vähitellen vuosituhansien kuluessa tuo meidän kesällä harmajata maata matkiva, talvella lumenväriä tavoitteleva jänömme. Ja sama lienee ollut laita noitten muidenkin, jotka talvella valkoista pukua kantavat.
Loppui sitten vähitellen kolkko jääaika, lauhtui ilma, ja nykyiset ilmastosuhteet tulivat vallitseviksi. Katosivat lumet ja jäät Keski-Euroopan tasangoilta, säilyen ympäri vuoden ainoastaan Alppien, Pyreneitten, Kaukasusvuorten huipuilla. Pohjoista kohti vetäysi ikuinen jää, sulaen leveysaste leveysasteelta, pysähtyäkseen napaseutuihin siellä hallitsemaan.