Kuva 113. Antonius.
Aktionin tappion jälkeen Cleopatra aikoi hylätä Antoniuksen pyrkiäkseen Octavianuksen ystäväksi. Hän kätkeytyi Antoniukselta ja levitti huhun olevansa muka kuollut. Tämä sanoma koski Antoniukseen niin kovasti, että hän syöksyi miekkaansa. Kohta hän kuitenkin sai kuulla Cleopatran vielä olevankin elossa. Hän kannatutti itsensä silloin Cleopatran luo. Mutta tämä osoittautui ynseäksi, ja hylättynä Antonius heitti henkensä Cleopatran jalkojen juureen. Kuningatar luuli nyt voivansa lumota Octavianuksen yhtä helposti kuin aikaisemmin hänen kilpailijansa. Nuori sankari pysyi kuitenkin kylmänä, vangitutti Cleopatran ja käski säilyttää häntä Roomassa vietettävää triumfia varten. Kun Cleopatra huomasi erehtyneensä laskelmissaan, hän hankki erään talonpojan välityksellä kaksi myrkyllistä käärmettä ja antoi niiden purra rintaansa. Ennen kuolemaansa hän lähetti Octavianukselle kirjeen, jossa pyysi tulla haudatuksi Antoniuksen viereen.
● Octavianus keisarina (31 e. Kr.-14 j. Kr.). Aktionin meritaistelun jälkeen Octavianus oli Rooman valtakunnan itsevaltainen hallitsija. Hän ei kuitenkaan ottanut diktaattorin tai kuninkaan arvonimeä, koska hän tiesi kansan niitä vihaavan. Hän käytti kasvatusisänsä nimeä Caesar, ja siitä on aikojen kuluessa muodostunut sana keisari. Senaatti antoi hänelle kunnianimen Augu´stus, joka merkitsee kunnianarvoinen. Tällä nimellä hän keisariksi tultuaan on eniten tunnettu. Mutta vaikka hän ei paljoa välittänyt arvonimistä ja ulkonaisesta loistosta, hän kuitenkin osasi hankkia itselleen kaiken vallan. Hän valitutti itsensä kaikkiin korkeihin virkoihin, kuten censoriksi, konsuliksi, kansantribuuniksi ja ylimmäiseksi papiksi sekä sotajoukon ylipäälliköksi eli imperaattoriksi. Kansankokous kadotti nyt merkityksensä, mutta senaattia Augustus piti arvossa, kuunnellen mielellään kokeneiden senaattorien neuvoja.
Kuva 114. Augustuksen marmoripatsas.
Alkuaan Augustus oli kova ja kostonhimoinen. Mutta tultuaan yksinvaltiaaksi hän muutti käytöksensä. Hän pakottautui hillitsemään vihaansa ja armahtamaan vihollisiaan sekä oli ystävällinen ja hyväntahtoinen kaikille. Augustus eli yksinkertaisesti. Hänellä ei ollut hovia, vaan hän seurusteli muiden kanssa, ikään kuin he olisivat olleet hänen vertaisiaan. Myöhempien aikojen silmissä Augustus oli hyvän yksinvaltiaan perikuva. Kun hän kuoli, luultiin jumalien kohottaneen hänet vertaisenaan taivaaseen, ja senaatti määräsi, että häntä oli palveltava jumalana yli koko valtakunnan.
● Rajojen turvaaminen. Augustus oli rauhaa rakastava hallitsija. Hänen mielestään valtakunta jo oli riittävän suuri. Mutta sillä ei kaikkialla ollut luonnollisia rajoja. Kaikki Augustuksen sodat tarkoittivat niiden hankkimista. Tärkeimmät hänen valloituksistaan olivat Alppimaat, joiden liittäminen Rooman valtakuntaan teki Tonavan pitkin pituuttaan rajajoeksi pohjoisia raakalaiskansoja vastaan. Germanian rajana pysyi yhä edelleen Rein. Idässä valtakunta ulottui Eufratiin, etelässä Aitiopiaan ja Saharaan, lännessä Atlantin mereen.
Kuva 115. Ryhmä praetoriaaneja.
Valtakunnan turvaamiseksi rakennettiin pitkin rajoja vahvoja linnoituksia ja pitkiä valleja, joiden suojassa vihollishyökkäykset voitiin torjua. Järjestipä Augustus vakituisen armeijan, johon kuului 300,000 miestä. Tämä sotavoima oli jaettu 30 legioonaan, jotka sijoitettiin vahvoihin ololeireihin rajamaakuntiin. Niistä ovat useat nykyiset kaupungit, kuten Köln ja Wien, syntyneet. — Paitsi mainittuja joukkoja, oli keisarilla vielä henkivartiosto, praetoriaanit [prē-], Roomassa.