KRISTINUSKO VALLOITTAA MAAILMAN.

Pakanauskonnot rappeutuvat. Tasavallan loppuaikoina sivistyneet lakkasivat uskomasta jumaliin. Kreikassa usko jo aikoja sitten oli hälvennyt, ja Kreikasta uskonnottomuus siirtyi Roomaan. Toiset hakivat lohdutusta filosofiasta, mutta filosofiakaan ei voinut kaikkia tyydyttää, vaan monet kaipasivat uutta jalompaa uskontoa.

Alhainen kansa luotti yhä vanhoihin jumaliin. Mutta he eivät rakastaneet, vaan pelkäsivät niitä. Siksi he mielellään vaihtoivat ne vieraisiin jumaliin. Varsinkin itämaiden uskonnot salaperäisine menoineen saivat Roomassa monta tunnustajaa. Mutta eivätpä vieraatkaan jumalat ajan pitkään voineet antaa lohdutusta. Ihmisten sydämiin jäi yhä sammumaton kaipuu.

Roomalaiset olivat uskonnon asioissa hyvin suvaitsevaisia. Jokainen sai palvella sitä jumalaa, jota hän piti oikeana. Erään vaatimuksen he kuitenkin asettivat kaikille ihmisille. Omien jumaliensa ohessa heidän tuli palvella myös Rooman valtakunnan keisareita. Keisarit julistettiin jo eläessään jumaliksi, heidän kuvapatsaansa pystytettiin temppeleihin ja kaikkien ihmisten oli uhrattava niille. Joka ei palvellut keisareita jumalina, hän osoitti sillä halveksimista ja vihamielisyyttä Rooman valtakuntaa kohtaan, ja hän oli muka vaarallinen henkilö, joka oli kuolemalla rangaistava.

Kristinusko syntyy. Juuri kun ihmiset enimmän kaipasivat uutta lohdullista oppia, syntyi uskonto, joka saattoi ihmismieltä tyydyttää, syntyi kristinusko.

Kristinuskoa saarnattiin aluksi vain juutalaisten keskuudessa, jotka olivat hajaantuneet Rooman valtakunnan kaikkiin osiin. Apostoli Paavalin ajoista pakanoitakin otettiin kristillisiin seurakuntiin. Köyhät ja sorronalaiset ottivat riemulla vastaan uuden opin, sillä se lupasi heille kuoleman jälkeen uuden elämän, jossa ei ollut kärsimyksiä eikä erotusta köyhän ja rikkaan, orjan ja herran välillä. Paljon vaikutti myös se, että kristittyjen Jumala oli rakkauden Jumala, joka ei tahtonut ketään rangaista eikä työntänyt ketään luotaan, vaan otti vastaan jokaisen, joka vilpittömin mielin etsi häneltä turvaa. Useita miellytti kristittyjen harjoittama hyvän-tekeväisyys, he kun auttoivat toinen toistaan, vieläpä holhosivat vihamiehiäänkin, milloin nämä olivat avun tarpeessa.

Syntyi kristittyjä seurakuntia kaikkialle valtakuntaan, jopa itse Roomaankin. Nopeimmin kristittyjen lukumäärä kasvoi Vähässä-Aasiassa. Erittäin suureksi hyödyksi lähetystyössä oli se seikka, että Rooman valtakunnassa oli hyvät tiet ja säännöllinen laivakulku ja että kaikkialla valtakunnassa ymmärrettiin kreikkaa ja latinaa. Olipa kristittyjen vainoaminenkin omiaan levittämään uutta uskontoa. Kun näet pakanat näkivät, miten alttiisti kristityt antautuivat kuolemaan uskonsa puolesta, he tulivat vakuuttuneiksi, että tämä oppi oli oikea.

Vainot. Kristinuskon leviäminen ei saanut tapahtua ilman vastarintaa. Kristityt eivät voineet muita uskontoja tunnustavien tavoin osoittaa keisarien kuvapatsaille jumalallista kunnioitusta. Sen tähden heitä alettiin pitää Rooman valtakunnan vihollisina. Kuta voimakkaampi keisari oli ja kuta paremmin hän hoiti valtakuntaansa, sitä selvemmin hän huomasi, että kristityt erosivat muista ihmisistä, ja sitä enemmän hän pelkäsi, että he olisivat vaarallisia Rooman valtakunnan eheydelle. Sen tähden Rooman parhaimmat keisarit vainosivat kristittyjä. Keisari Neron vaino tosin johtui vain siitä, että keisari koetti itse puhdistua Rooman palon aiheuttamista epäluuloista syyttämällä kristittyjä, mutta niin Trajanus kuin Marcus Aurelius vainosivat kristittyjä syystä, että pitivät heitä valtiolle vaarallisina. Niitä kristittyjä, jotka uskon tähden joutuivat vainon alaisiksi, sanottiin marttyyreiksi.

Aluksi virkamiehet eivät etsimällä etsineet kristittyjä, vaan rankaisivat vain silloin, kun kristityitä heille ilmiannettiin. Mutta n. v. 250 julkaistiin määräys, joka velvoitti virkamiehiä kaikissa valtakunnan osissa ottamaan selville, ketkä tunnustivat kristinuskoa. Tämän johdosta vainot, jotka aikaisemmin olivat olleet ikään kuin satunnaisia, tulivat yleisiksi.

Vaikein oli se vaino, jonka keisari Diocletianus n. v. 300 pani toimeen, mutta se oli myös viimeinen.