Kuva 132. Constantinuksen lippuja.
● Constantinuksen jälkeen melkein kaikki hallitsijat olivat kristittyjä. Vihdoin keisari Theodosius v. 380 kielsi tunnustamasta muuta uskontoa kuin kristinuskoa.
Kuva 133. Kristuksen kuvalla ja monogrammeilla varustettu lamppu.
● Kristinusko maallistuu. Se suosio, jonka kristinusko sai osakseen myöhempien keisarien puolelta, ja kristittyjen luvun nopea kasvaminen ei ollut kristilliselle kirkolle yksinomaan hyödyksi, vaan siitä oli myös vahingollisia seurauksia.
1) Monet henkilöt, jotka eivät olleet mieleltään kristittyjä, liittyivät kirkkoon saavuttaakseen keisarin suosion, joten ulkokultaisuus pääsi vallalle.
2) Nimikristityt noudattivat pakanallisia pitämyksiään, ja heidän mielipiteensäkin olivat monessa kohden pakanallisia. Heistä nämä epäkohdat tarttuivat muihin, joten kirkko sekä oppinsa että menojensa puolesta pakanallistui. Niinpä ruvettiin kristillisessä kirkossa palvelemaan hurskaita ihmisiä pyhimyksinä, jotka tulivat entisten pakanallisten jumalien tilalle. Pakanallista alkuperää oli myös suitsutusten käyttäminen ja juhlakulkueiden toimeenpaneminen.
3) Kun kirkolle keräytyi suuria rikkauksia lahjoituksista ja kun hallintomiehet mielellään kysyivät neuvoa kokeneilta seurakunnan johtajilta, pääsivät vähitellen ahneus ja vallanhimo kirkossa juurtumaan.
4) Kaikki seurakunnan jäsenet eivät enää olleet samanarvoisia, vaan papit erosivat erikoiseksi hengelliseksi säädyksi. Hengellistenkin keskuudessa muutamat paisuivat toisia mahtavammiksi ja saivat heidät johdettavikseen. Näitä mahtavampia pappeja sanottiin piispoiksi. Aikaa voittaen vielä piispojenkin yläpuolelle kohosi arkkipiispoja. Ja vanhan ajan lopussa olivat patriarkat vielä näitäkin mahtavammat.