● Bonifatius. Gregoriuksen kuoleman jälkeen alettiin levittää kristinuskoa nykyiseen Saksaan. Tämän maan varsinainen kääntäjä oli Wynfrith [ui´nfriþ] eli Bonifā´tius, »saksalaisten apostoli». Hänen toimestaan kristinusko sai 8:nnen vuosisadan (700-luvun) alkupuolella lopullisen voiton Keski- ja Etelä-Saksassa. Lisäksi koko frankkilaisvaltio hänen toimestaan jaettiin hiippakuntiin, joiden piispat velvoitettiin kuuliaisuuteen paaville, ja luostareissa pantiin voimaan benediktiinisääntö. Täten torjuttiin vaara roomalais-katolisen kirkkokunnan hajoamisesta moneen kansalliskirkkoon. Bonifatiuksen itsensä paavi nimitti arkkipiispaksi.
□ Bonifatius oli anglosaksilaisen maanviljelijän poika. Hän meni nuorena benediktiiniluostariin ja 30-vuotiaana hänet vihittiin papiksi. Hänet valtasi niin kuin niin monen muunkin luostariveljen vaellushalu, ja hän päätti lähteä ventovierasten joukkoon työskennelläkseen Jumalan valtakunnan leviämisen hyväksi ja pelastaakseen sielunsa.
Hän lähti ensin friisien maahan vaikuttaakseen sikäläisten pakanain joukossa. Huomattuaan työnsä turhaksi hän teki matkan Roomaan, jossa vaihtoi alkuperäisen Wynfrith nimensä latinankieliseen Bonifatius nimeen ja saavutti paavin suosion. Kun paavi huomasi anglosaksilaisen munkin harvinaisen kyvyn, hän lähetti hänet taivuttamaan saksalaiset katolisen kirkon yhteyteen. Bonifatius lähti Thüringeniin aloittaen työn, jolla oli suuri merkitys kristinuskon ja katolisen kirkon leviämiselle.
Ollessaan kahdeksannellakymmenennellä Bonifatius halusi jälleen lähteä lähetysmatkalle. Annettuaan piispan tehtävät eräälle oppilaalleen hän suuntasi matkansa Mainzista Reiniä pitkin friisien maahan nykyiseen Hollantiin. Siellä Bonifatius kärsi marttyyrikuoleman. Kun eräs pakanallinen friisi veti miekkansa piispaa vastaan, tämä piti evankeliumikirjaa päänsä suojana. Hän tahtoi, kuten legenda kertoo, kuolemassa suojata itseään tällä kirjalla, jonka lukeminen oli elämässä tuottanut hänelle iloa. Kuolettavasti haavoitettuna hän kehoitti seuralaisiaan herkeämään taistelusta.
ISLAM JA ARABIALAISET
● Arabia ja beduiinit. Arabialaiset, jotka kuuluvat seemiläiseen kansanryhmään, olivat aina 7:nnen vuosisadan alkuun asti eläneet omissa oloissaan vaikuttamatta varsinaisesti muiden kansojen kohtaloihin. Heidän maansa, laaja Arabian niemimaa, on suurimmaksi osaksi hiekkaista autiomaata, jossa vuorenharjanteet paikka paikoin katkaisevat tasaisen hiekka-aavikon yksitoikkoisuutta. Aurinko paahtaa kuumasti tätä muutoinkin kuivaa maata. Sade on harvinaista, ja kun joskus sataa, kuiva maa nielee nopeasti veden. Ainoastaan siellä täällä on keitaita, jotka tekevät ihmiselämän mahdolliseksi. Kasvisto on köyhä. Vain merenrannikkoseudut niemimaan lounaisosassa ovat hedelmällisiä. Siellä viihtyvät etelämaiden kasvit, sieltä saatiin jo vanhalla ajalla hajuaineita, siellä kasvaa taatelipalmu, ja se on myös kahvipensaan kotimaa.
Maan luonto painoi leimansa kansaankin. Köyhänä se eleli autiomaassaan, mutta sen luonto oli tulinen kuin auringon polttava paahde. Se oli sotaista, kostonhimoista ja rosvoelämään taipuvaista. Mutta sillä oli myös suurenmoinen mielikuvitus, jolle öiset retket rannattomissa autiomaissa alati antoivat uutta lentoa. Värikkäitä satuja, arvoituksia ja tunnelmallisia runoja oli jo vanhoina aikoina syntynyt Arabiassa. Sellainen oli autiomaan kansa, beduiinit, joka oli suurin ja tärkein osa Arabian asukkaita. He elivät heimokunnittain päällikköjensä johdossa, käyden alituiseen sotaa toisia heimoja vastaan ja ryöstellen autiomaan halki kulkevia kauppakaravaaneja. Uskonnossakin vallitsi suuri hajanaisuus. Useimmat palvelivat aurinkoa, kuuta tai tähtiä; mutta juutalaisten ja kristittyjen uskonnollakin oli tunnustajia Arabiassa. Jonkinlaisena yhdyssiteenä oli pyhä Kaaban temppeli Mekan kaupungissa, jonne Arabian heimot vuosittain saapuivat yhteistä juhlaa ja markkinoita pitämään. Kaabassa oli kuuluisa »musta kivi», tarun mukaan taivaasta pudonnut rubiini, joka ihmisten syntien tähden oli muuttunut mustaksi.
● Muhammed (570–632). Nuo sotaiset, keskenään riitaisat heimot liitti yhdeksi kansaksi uuden uskonnon siteillä arabialaisten profeetta Muhammed.
Muhammed (suom. = Korkeasti ylistetty) syntyi v. 570 Mekassa köyhistä vanhemmista, jotka kuuluivat arvokkaaseen kureišin heimoon. Menetettyään heti syntymänsä jälkeen isänsä ja 6-vuotiaana äitinsä Muhammed tuli setänsä ottopojaksi. Hän tottui aikaisin työhön, ja hänen tehtävänään oli lammas- ja vuohilaumain paimentaminen Mekan lähistössä olevilla laitumilla. Aikuiseksi tultuaan Muhammed joutui äveriään kauppiaanlesken Khadīdžan palvelukseen ja teki karavaanimatkoja kaukaisiin kaupunkeihin. Khadidža ihastui muhkeaan, haaveelliseen nuorukaiseen, ja hän meni naimisiin Muhammedin kanssa, vaikka olikin häntä 15 vuotta vanhempi. Avioliitto oli ikäerosta huolimatta onnellinen, ja Muhammed saavutti arvokkaan yhteiskunnallisen aseman ja taloudellisesti huolettoman elämän.
Naimisiin mennessään Muhammed palveli vielä vanhoja pakanajumalia kuten useimmat muutkin mekkalaiset. Mutta sitten hän matkoillaan ja myös Mekassa, vieläpä omassa talossaan tutustui kristittyjen ja juutalaisten uskontoon. Hän muuttui mietiskeleväksi ja araksi. Usein hän vetäytyi kotoaan autiomaahan paastoamaan ja rukoilemaan. Tämä huononsi hänen lapsesta saakka heikkoa terveyttään. Hän vaipui toisinaan omituiseen hurmiotilaan, näki näkyjä ja kuuli ääniä, jotka kehoittivat häntä nousemaan kansansa profeetaksi.