□ Satu Rolandista. II:nnen vuosisadan jälkipuoliskolla syntyi Pohjois-Ranskassa kertovainen runoelma, Rolandi´n [rolā´] laulu, johon aihe on saatu Kaarle Suuren Espanjan retkestä. Kaarlen palatessa hyökkäsivät vuoristokansat Pyreneitten Roncevaux-[rõsvo´] laaksossa jälkijoukon kimppuun ja tuhosivat sen. Silloin kaatui mm. Bretagnen kreivi Roland, jonka sankarillista rohkeutta laulussa erittäin ylistetään.
Näin kertoo Rolandin laulu: Paluumatkalla Espanjasta syntyi frankkien leirissä Roland´in ja kiivasluontoisen kreivi Ganelonin [ganlõ´] kesken kiista siitä, kumpi veisi kuninkaan rauhanehdot Espanjan emiirille. Roland tarjoutui lähtemään, mutta kuningas ei tahtonut antaa näin vaarallista tointa kenellekään pääsankareista. Silloin Roland ehdotti kilpailijaansa Ganelonia. Suuttuneena tämä astui satulaan ja ratsasti leiristä. Emiirin hovissa Ganelon ilmaisi vihansa Roland´ia kohtaan, ja ilolla maurit tarjosivat hänelle kultaa ja kallisarvoisia aseita, kunhan hän vain kavaltaisi heille vihatun ja pelätyn Roland´in. Ganelon suostui ja mukanaan sata muulia täyteen sälytettyinä arabialaisten kullalla sekä kokonaiset kuormalliset komeita pukuja ja hohtavia aseita hän palasi frankkien leiriin tuoden kuninkaalleen sen sanoman, että maurit olivat hyväksyneet kaikki hänen rauhanehtonsa. Tyytyväisenä suuri kuningas puhallutti lähtömerkin, ja torvien iloisesti soidessa frankit järjestyivät kulkemaan kotiin. Heidän saavuttuaan Pyreneitten rinteille, ahtaaseen Roncevaux´n laaksoon, Ganelon ehdotti, että Roland saisi jälkijoukon päällikkyyden. Ehdotus hyväksyttiin, ja pääjoukko kulki eteenpäin kadoten pian pilvenkorkuisten vuorten taakse.
Mutta Ganelonin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti maurit olivat asettuneet väijyksiin laaksoon ja karkasivat nyt esiin nopein ratsuin. Heidän lukemattomat joukkonsa täyttivät vuoret ja vuorisolat. Kaikkialla vilisi valkoisia haarniskoita, kiiltäviä kypäriä ja säkenöiviä käyräsäiliä.
Roland´illa oli Olifant [olifã´]-niminen norsunluinen torvi, jonka ääni kuului peninkulmien päähän, ja hänen ystävänsä Olivier [olivje´] kehoitti häntä siihen puhaltaen kutsumaan kuninkaan takaisin. Mutta ylpeänä Roland kieltäytyi sitä tekemästä; hän kutsui miehensä kokoon, astui ratsunsa selkään ja vyötti kupeelleen miekkansa Durendalin [dyrãda´l], jolla saattoi paaden kahdeksi halkaista. Urhoollinen arkkipiispa, joka ratsasti hänen rinnallaan, puhui frankkilaissankareille: »Tähän on kuninkaamme asettanut meidät, ja tässä me taistelemme ja kaadumme kristinuskon puolesta. Rukoilkaa siis Jumalalta armoa syntiemme tähden, että pyhinä marttyyreinä pääsisimme taivaan autuuteen!» Ja frankkien langettua polvilleen hän antoi heille synninpäästön ja kehoitti heitä, Jumalan armon saadakseen, taistelemaan uskottomia vastaan.
Syttyi kiivas taistelu. Iskuja vaihdettiin kasvavalla tulisuudella, ja tuhansittain maureja kaatui tappotanterelle. Revittyjä lippuja, särjetyitä kypäriä, runneltuja ruumiita näkyi kaikkialla ruohikossa. Frankkien uljuus oli loistossaan. Ihastuneena piispa huudahti: »Koko maan piirissä ei ole kuningasta, jolla olisi miehuullisempia miehiä. Frankkien aikakirjat tietävät kauan kertoa, kuinka uljaita ovat sankarit suuren Kaarlen.»
Mutta jo saivat maurilaiset lisäjoukkoja. Onni kääntyi, Olivier kaatui, ja pian taisteli Roland´in rinnalla vain piispa ja muutamia urheita sankareja, kaikki veren tahraamina. Piispan kehoituksesta Roland puhalsi torveensa kutsuakseen kuninkaansa kostamaan, ei auttamaan. Puhaltaessa ohimo repesi Roland´ilta ja veri purskahti hänen suustaan. Ääni kulki kuninkaan kuuluviin, ja Kaarle arvasi Roland´in olevan vaarassa. »Eipä olekaan», Ganelon vakuutti, »hän vain huvittelee jäniksen metsästyksellä». Pian kuului uusi torventoitotus. »Kavaltaja se, joka kieltää Roland´in olevan vaarassa!», kaikki huusivat, ja Ganelon vangittiin Kaarlen rientäessä harmistuneena sankarinsa avuksi.
Mutta Roland tunsi loppunsa lähestyvän. Hän otti rakkaan miekkansa, löi sen terän kallioon, josta se särkymättä kalskahti takaisin, ja puhkesi lausumaan: »Surullinen on sinun kohtalosi, kelpo Durendal. En voi sinua enää suojata, meidän on erottava. Pelkuri älköön sinua milloinkaan kantako, ja niin kauan kuin elän, ei kukaan ole sinua minulta riistävä. Sinut omisti sankari, jonka vertaista ei ole oleva vapaassa frankkien maassa.» Hän asetti miekkansa ja torvensa päänsä alle ja paneutui kuolevana pinjapuun juurelle kasvot käännettyinä vihollisiin päin.
Kostettuaan maurilaisille Roland´in kuoleman Kaarle palasi joukkoineen Aacheniin. Siellä nuori, ihana Aude [õd] kysyi kuninkaalta: »Missä on Roland? Hän lupasi pyhästi ottaa minut vaimokseen.» Kyynelsilmin kuningas ilmoitti sankarin kuolleen ja tarjosi poikaansa neidolle puolisoksi. »Puheesi on kummallista», virkkoi Aude. »Jumala ja pyhät enkelit antakoot minun seurata kreivi Roland´ia hautaan!» Hän lausui näin ja vaipui kalveten kuolleena maahan.
● Sisäinen hallitus. Kaarle ei ollut ainoastaan etevä sotapäällikkö, hän oli suuri ennen kaikkea rauhan toimissa. Hänen alituisena huolenpitonaan oli rauhan ja järjestyksen aikaansaaminen tuohon laajaan valtakuntaan. Sitä varten hän sääti monta viisasta lakia. Varsinkin jos ne koskivat koko valtakuntaa, hän esitti ne valtiokokouksen pohdittaviksi. Valtiokokouksia pidettiin kahdesti vuodessa, syksyisin ja keväisin. Niihin saapui maallisia ja hengellisiä ylimyksiä. Kevätkokouksessa tarkastettiin myös sotaväki. Aikaisemmin kaikki vapaat miehet olivat olleet velvolliset palvelemaan sotureina; nyt tämä velvollisuus kuului yksistään maanomistajille. Jos maaomaisuus oli pieni, yhtyi 3–4 tilallista yhdessä asettamaan sotamiehen, siten että yksi lähti sotamieheksi toisten hankkiessa aseet ja ruoan.
