Norjalaiset purjehtivat pääasiassa länteen hävittäen ja valloittaen Britannian pohjoispuolella olevia saaria sekä Skotlannin ja Irlannin rannikoita. Toiset matkasivat Islantiin ja asettuivat sinne asumaan. Islannista jatkettiin matkaa Grönlantiin, jopa Pohjois-Amerikan itärannallekin.
Islannissa viikinkipäälliköt miehineen jatkoivat vapaata sankari-elämäänsä. Pitkinä talvi-iltoina kuunneltiin hartaina jumalais- ja sankarirunoja sekä kertomuksia etevistä päälliköistä. Siten säilyi ja kehittyi Islannissa se kertovainen runosto, joka tunnetaan Edda-runojen nimellä ja joka on luonut valoa Skandinavian kansain muinaisuskontoon ja muinaisiin oloihin.
Viikinkiretket.
Tanskalaiset suuntasivat kulkunsa yleensä Englannin, Saksan ja Ranskan rannikoille, purjehtivatpa he Välimerelle ja aina Napoliin saakka. Ranskan jokia pitkin he kulkivat syvälle sisämaahan, uskalsivatpa hyökätä varustetun pääkaupunginkin kimppuun.
● Kesällä v. 885 kerrotaan suurten viikinki- eli normannijoukkojen taas kerran kulkeneen Seine-jokea ylös ja ryöstäen hävittäneen maata. Kun he syyskuussa ennättivät Pariisin edustalle, he ihmeeksensä huomasivat, että sen asukkaat eivät aikoneetkaan tällä kertaa päästää heitä kaupunkinsa sivuitse etemmäksi sisämaahan. Pariisi sijaitsi vielä siihen aikaan yksinomaan Seine-joen saaressa. Saaren ympärille oli äskettäin rakennettu uudet muurit, ja ne kaksi siltaa, jotka pohjoisessa ja etelässä johtivat joen rannoille, oli varustettu vahvoilla torneilla. Normannit vaativat, että heidät nyt niin kuin ennenkin päästettäisiin aluksineen vapaasti siltojen läpi, luvaten jättää kaupungin siitä hyvästä koskematta. Mutta Pariisin piispa vastasi, että hän ja kreivi Odo, joiden haltuun keisari oli kaupungin uskonut, aikoivat sitä miehuullisesti puolustaa.
Tämä vastaus suututti normanneja. Jo seuraavana päivänä he ryntäsivät pohjoisen sillan tornia vastaan, ja kaksi päivää taisteltiin sitkeästi. Soturit, munkit ja papit kilvoittelivat urhoollisuudessa ja itse piispa haavoittui. Vihdoin ryntääjät ajettiin takaisin, ja heidän oli pakko ryhtyä säännölliseen piiritykseen. Sen kestäessä he valmistivat korkean liikkuvan hyökkäystornin, jonka vierittivät sillan päätä vastaan. He tekivät itselleen katoksia raaoista vuodista, yrittivät kaivamalla uurtaa sillan suojatornin perustukset ja päästivät palavia puulauttoja siltaa kohden. Mutta kaikki yritykset olivat turhia. Pariisilaisten miehuus pelasti sekä sillan että suojatornin, ja normannien täytyi polttaa kojeensa ja peräytyä leiriinsä. Kymmenen kuukautta leirissä oltuaan he viimein vetivät kevyet laivansa maalle, kuljettivat ne, kiertäen kaupunkia, ylisille vesille ja lähtivät hävittämään Burgundia.
Kuva 168. Viikinkiläismiekan kahva.
● Niin suuri oli Ranskassa viikinki-kauhu, että kirkoissa joka pyhä rukoiltiin: »Pohjanmiesten raivolta varjele meitä, laupias Herra Jumala!» Viimein maa pääsi heistä rauhaan siten, että erään heidän päällikkönsä Rollon sallittiin (v. 911) asettua asumaan Pohjois-Ranskaan, jonka kuningas antoi hänelle lääniksi. Normanneista Normandian maakunta sitten sai nimensä. Uudessa kotimaassaan normannit kääntyivät kristinuskoon ja omaksuivat ennen pitkää ranskan kielen ja ranskalaiset tavat.