● Vasallit kukistetaan. Saksilaisen suvun (919–1024) kuninkaista voimakkain oli Otto I (936–973), joka on saanut nimen Suuri. Hän ei tyytynyt pelkkään kuninkaannimeen, vaan hän pyrki todella hallitsemaan valtakuntaa. Tässä pyrinnössä hänellä olikin menestystä. Niskoittelevat herttuat hän asevoimin pakotti kuuliaisiksi. Hän asetti myös tärkeimpien kirkonvirkain haltijat.
● Saksalaisuus leviää itään. Tähän aikaan saksalaisuus levisi yhä kauemmas itään. Kansainvaellusten jälkeen slaavilaisia kansoja asui Keski-Euroopassa aina Adrian mereen ja Elbe jokeen saakka lännessä. He olivat pakanoita ja sekä taloudellisessa että henkisessä sivistyksessä naapureitaan Saksan germaaneja jäljessä. Kirkon lähetystoimi ulotettiin heidänkin keskuuteensa, ja Saksan kuninkaat kannattivat sitä. Saksalaisia uudisasukkaita siirtyi näihin rajamaihin, jotka vähitellen saksalaistuivat. Näin Saksan valtakunta laajeni itään. Saksin itäpuolelle muodostui Nordmark, josta sitten Brandenburg sai alkunsa, ja Baijerin itäpuolelle Ostmark, joka oli Itävallan perusmaa. Böömin tšekkiläiset, jotka myös ovat slaaveja, pakotettiin niin ikään tunnustamaan Saksan keisarin yliherruutta, mutta kansallisuuttaan he eivät menettäneet. Puolalaiset, jotka asuivat Oderin ja Veikselin välissä, käännettiin kristinuskoon, mutta Saksan herruus ei siellä tullut pysyväiseksi. Otto Suuri voitti myös suomalais-ugrilaisen magyarien [ma´djarit] kansan, joka n. v. 900 oli asettunut Unkariin ja sieltä teki ryöstöretkiä Saksan alueelle; mutta Saksan keisarin valta ei sielläkään jäänyt pysyväiseksi. Unkarissa pääsi kuitenkin kristinusko voitolle vuoden 1000 vaiheilla.
● Otto Suuri Italiassa. Italiassa vallitsi karolinkilaisvaltakunnan hajottua vielä suurempi hajaannus ja sekasorto kuin Saksassa. Siellä asui kansainvaellusten ajoilta alkaen monta eri kansallisuutta, ja maa oli jakautuneena useaan eri ruhtinaskuntaan. Yhteistä hallitsijaa ei ollut, mutta kuninkaankruunusta kyllä monet kilpailivat. Silloin Otto Suuri saapui Italiaan järjestämään sekavia oloja, valloitti osan maata ja julistautui Italian kuninkaaksi. Myöhemmin (v. 962) paavi kruunasi hänet, niin kuin ennen oli tapahtunut Kaarle Suurelle, Rooman keisariksi. Siten sai alkunsa Saksan kuninkaiden keisarin arvo. Tavaksi tuli, että Saksan kuninkaaksi valittu matkusti Roomaan saamaan paavilta keisarinkruunun. Saksan valtakuntaa sanottiin »pyhäksi Rooman keisarikunnaksi». Keisarien Italian herruus aiheutti kumminkin paljon sotia ja selkkauksia estäen heitä lujasti kiinnittämästä huomiotaan Saksan asioihin.
□ Otto ja Adelheid. Adelheid oli Italian viimeisen karolinkilaiskuninkaan leski, vielä nuori ja kaunis. Muuan Pohjois-Italian kreivi Berengar, joka Paviassa oli huudattanut itsensä Italian kuninkaaksi, koetti taivuttaa Adelheidia poikansa puolisoksi, saadakseen siten karolinkien kruununvaatimukset omalle suvulleen. Kun Adelheid ei tähän suostunut, hän sai osakseen tylyä kohtelua ja viimein hänet pantiin vankeuteen.
Garda järven rannalla olevassa linnassa Adelheid istui neljä kuukautta surussansa ja odotti pelastusta. Muuan hurskas pappi, joka ennen oli ollut hänen palveluksessaan, sääli hänen onnettomuuttaan. Hän kaivoi linnan muurin alitse salaisen käytävän, vapautti Adelheidin ja vei hänet pienessä veneessä Garda järven yli. Monta vaaraa kestettyään pakolaiset saapuivat Canossan lujaan linnaan, jonka muuan Berengarin vihamies omisti.
Pian Berengar tuli sotajoukkoineen Canossaan ja rupesi piirittämään linnaa. Silloin Adelheid lähetti sanan Otolle, Saksan kuninkaalle, pyytäen häntä tulemaan Alppien yli auttamaan vainottua naista. Otto riensikin vasalleineen Italiaan. Pavia antautui, ja Berengar pakeni pelästyneenä erääseen syrjäiseen linnaan. Mutta Otto pyysi ihanaa Adelheidia puolisoksensa ja lähetti veljensä noutamaan häntä juhlallisesti Canossasta. Adelheid suostui, ja Paviassa vietettiin upeat häät. Kuninkaan voima loisti kuin auringon kirkkaus ja kuninkaallisen puolison lempeys kuin ihana valo.
□ Otto Suuri ja paavi. Siihen aikaan kuin Otto Suuri kruunattiin keisariksi, oli paavina 21-vuotias nuorukainen, nimeltä Johannes. Tämä juopotteli päiväkaudet ikäistensä kanssa ja vietti muutoinkin paheellista elämää. Niin oli turmelus saanut valtaa kirkossa.
Berengarin hätyyttäessä Kirkkovaltiotakin paavin oli pakko turvautua Otto kuninkaaseen. Kun Otto sitten voitokkaana saapui Roomaan, otettiin hänet juhlallisesti vastaan. Paavi suuteli ja kätteli häntä, ja yhdessä he menivät Pietarin kirkkoon hartautta harjoittamaan. Otto pelkäsi kumminkin petosta ja virkahti aseenkantajalleen: »Kun minä polvistun apostolin haudalle, on sinun koko aika pidettävä miekkasi pääni päällä, sillä minä tiedän edeltäjieni usein kokeneen, että roomalaiset ovat uskottomia.» Mitään pahaa ei kumminkaan tapahtunut, ja seuraavana sunnuntaina Otto kruunattiin keisariksi.
Tuskin Otto oli poistunut Roomasta, kun paavi Johannes katui, että oli kruunannut hänet keisariksi, ja liittyi hänen vastustajiinsa. Kun Otto sitten saapui takaisin Roomaan, niin paavi säikahtyneenä pakeni Apenniinien vuoriseutuihin. Silloin keisari kristikunnan korkeimpana hallitsijana kutsui koolle Italian piispainkokouksen ja lähetti paaville näin kuuluvan kirjeen: »Otto, Rooman keisari ja Saksan kuningas, Johannes XII:lle, Rooman piispalle. Olen kysynyt piispoiltasi, miksi olet paennut minua Roomasta, ja olen saanut kuulla heiltä sinusta sellaisia asioita, että häpeän luetella niitä. Olet häpäissyt pääkirkon pidoilla ja noppapelillä, juonut paholaisen maljan ja huutanut avuksesi Juppiteria, Venusta ja muita pahoja henkiä. Sen tähden haastan sinut vastaamaan kokouksemme eteen Roomaan.» Kun paavi ei haastetta totellut, hänet julistettiin menettäneeksi virkansa ja toinen paavi valittiin hänen tilalleen.
Keisarin lähdettyä Roomasta Johannes palasi ja ryhtyi jälleen paavin toimiin. Jonkin ajan kuluttua hän äkkiä kuoli, ja roomalaiset kuulivat kauhukseen, että pyhän Pietarin kelvoton seuraaja oli Herran ehtoollisetta mennyt ajasta iankaikkisuuteen.