Tätä kristityt pitivät »ihmeellisenä Jumalan tuomiona». Murhatyöt suoritettuaan he menivät nöyrinä ja itkien, avojaloin ja aseettomina rukoilemaan pyhälle haudalle. Julmuus ja hartaus asuivat rinnakkain hyvässä sovussa heidän mielissään. Niin heikko oli heissä kristinuskon oikea henki.
● Jerusalemin kuningaskunta. Valloittamistaan maista kristityt muodostivat pieniä ruhtinaskuntia. Tärkein oli Jerusalemin kuningaskunta, jonka ensimmäinen hallitsija, »pyhän haudan suojelija», oli Bouillonin Gottfried. Länsimaiden läänityslaitos pantiin täälläkin voimaan. Jerusalemin kuningas oli kaikkien muiden ruhtinasten lääninherra. Pian syntyi kuitenkin eripuraisuutta läänien omistajain kesken. Se heikensi kristittyjen voimaa muhamettilaisia vastaan käydyissä jatkuvissa taisteluissa.
Kuva 175. Temppeliherra.
● Hengelliset ritarikunnat. Jerusalemin kuningaskunnan parhaana tukena olivat hengelliset ritarikunnat, joita täällä ristiretkien aikana perustettiin. Ensiksi perustettiin johanniittain ritarikunta. Sitten syntyi temppeliherrain ritarikunta, joka sai nimensä siitä, että heidän asuinpaikkansa oli likellä entistä Salomon temppeliä. Myöhemmin perustettiin saksalainen ritarikunta. Ritarikuntain jäsenet vannoivat tavallisen munkkivalan ja lupasivat lisäksi taistella pyhän maan puolustamiseksi. Heidän päämiestänsä sanottiin suurmestariksi. Varsinkin temppeliherrain ritarikunta keräsi suunnattomia rikkauksia, se kun sai lahjoja ruhtinailta ja hurskailta ihmisiltä. Ei ainoastaan itämailla, vaan Euroopassakin, varsinkin Ranskassa, oli sillä runsaasti maaomaisuutta. Ritarien lukumäärä ritarikunnan ollessa mahtavimmillaan nousi 30 000:een.
MYÖHEMMÄT RISTIRETKET.
● Jatkuva retkeläisvirta. Lähes 200 vuotta ensimmäisestä risti-retkestä lukien kulki Euroopasta alinomainen ristiretkeläisten virta Palestiinaan ja sieltä takaisin. Enimmäkseen kuljettiin meritse Pohjois-Italian kaupungeista, jotka retkistä suuresti hyötyivät.
Kuva 176. Venezialaisia laivoja toivioretkeläisiä kuljettamassa.
□ Venezian, Genovan ja Pisan laivurit ansaitsivat hyvät rahat retkeläisten kuljetuksella. Eräästä säilyneestä sopimuksesta saamme tietää, että matka meren yli Syyrian rannikolle maksoi lääniylimykselle valtavan summan, jolloin hänellä oli laivalla hyttipaikka. Aseenkantaja, joka matkusti kannella, maksoi n. kolmannen osan, tavallinen retkeläinen vielä vähemmän. Satamakaupungissa retkeläiset usein saivat odottaa viikkomääriä, ennen kuin tuli lähtöpäivä. Majapaikoissa ja kapakoissa elämä silloin oli vilkasta ja meluisaa. Merimatka kesti tavallisesti kuukauden. Mutta vastatuulet ja myrskyt usein hidastuttivat laivan kulkua. Mieluimmin matkustettiin niin likellä rantoja, ettei maa häipynyt näkyvistä. Myrskyn raivotessa papit rukoilivat ja panivat toimeen kulkueita Jumalan lepyttämiseksi.