Huonekaluina oli karkeatekoinen suuri pöytä ja raheja sekä suuri kirstu, jossa säilytettiin kalliimpia tavaroita. Puku valmistettiin kotona kudotusta kankaasta, johon langat oli kehrätty kotilampaiden villoista. Jos varallisuus salli, hankittiin myös heleänvärisiä ostovaatteita.
Kuva 207. Talonpoikaiselämää Pariisin ulkopuolella.
Talonpojan elämä kului enimmäkseen yhtämittaisessa, ahkerassa työnteossa. Naiset puuhasivat kotiaskareissa, miehet peltotöissä. Perhejuhlat ja kirkolliset juhlapäivät toivat kumminkin vaihtelua yksitoikkoiseen työnaherrukseen. Saksassa oli tapana viettää kevätjuhlaa, joka kirkon toimesta siirrettiin helluntaiksi. Silloin pystytettiin koivuja talon edustalle ja kylän keskelle pitkä riuku, joka juhlasaatossa oli tuotu metsästä ja kirjavilla nauhoilla koristettu. Sen ympärillä sitten tanssittiin piiritanssia. Juhannuksena poltettiin tulia, ja syksyllä elonkorjuun päätyttyä oli taas juhlia. Syöminen oli juhlissa tärkeintä. Mutta juhlaohjelmaan kuului myös monimutkaisia tansseja, ja usein pidettiin rajua, vallatonta menoa.
Kuva 208. Saksalainen talonpoikaistalo keskiajan lopulla. (Dürer: Tuhlaajapoika.)
Ihmisten henkinen näköpiiri oli keskiajalla yleensä ahdas. Varsinkin maaorjuudessa elävä talonpoika pysyi henkisesti kehittymättömänä. Hän ei tuntenut maailmasta juuri muuta kuin lähimmän ympäristönsä. Kirkko jumalanpalveluksineen oli hänen opettajansa. Mutta pappienkin puheet rajoittuivat etupäässä pyhimyskertomuksiin, jotka eivät vaikuttaneet valistavasti. Ne vain lisäsivät sitä taikauskoista ajatustapaa, joka oli vallalla keskiajan ihmisissä, jatkuen kauas uudellekin ajalle.
KERJÄLÄISMUNKIT.
● Ylellisyys kirkon piirissä. Ristiretkien aikana paavin ja kirkon valta oli korkeimmillaan. Kirkko vallitsi ihmisten mieliä kaikissa säätyluokissa. Pappi kastoi lapset, vihki pariskunnat avioliittoon ja hautasi vainajat siunaamaansa maahan. Mutta lisäksi kirkko siunasi ritarin miekan, antoi ammattikunnille suojeluspyhimyksen ja lahjoitteli pyhäinjäännöksiä ihmisten turvaksi ja suojaksi. Papit ja munkit antoivat opetuksen kouluissa, tieteellinen tutkimus samoin kuin taide oli heidän hoivissaan.
Mutta kirkko keräsi myös suuria rikkauksia. Kaikkialla maksettiin kirkolle veroa, ja ihmiset tekivät sille lahjoituksia niin kuin aikaisemmin on kerrottu. Varsinkin ristiretkien aikana, jolloin taloudellinen elämä vilkastui, kirkon omaisuus suuresti eneni. Varallisuus oli omansa yhä lisäämään kirkon vaikutusvaltaa maallisissakin asioissa. Mutta se synnytti myös turmelusta. Kirkko alkoi yhä enemmän maallistua unohtaen ne korkeat hengelliset tehtävät, jotka sille alun perin kuuluivat. Tämä synnytti tyytymättömyyttä, ja moni harras uskonnollinen ihminen toivoi tässä kohden parannusta.