Kuva 235. Ludvig XI.
Kaarle VII:n jälkeisen Ludvig XI:n hallitessa kuninkaan valta yhä kohosi, kun viimeinen mahtava suurvasalli, Burgundin herttua Kaarle Rohkea, kukistui. Kaarle omisti paitsi Burgundia useita muita alueita, niiden joukossa Alankomaat. Hänen tarkoituksensa oli muodostaa Ranskan ja Saksan välille itsenäinen kuningaskunta. Huolimatta Ludvig XI:n salaisesta vastarinnasta Kaarlella oli kauan menestystä aikeissaanXII:n salaisesta vastarinnasta Kaarlella oli kauan menestystä aikeissaan. Mutta kun hän yritti valloittaa Sveitsiä, kohtasi hän sitkeätä vastarintaa tuon vapaan kansan taholta, ja Nancyn [nãsi´] taistelussa hän kaatui (1477). Ludvig otti hänen maistaan Burgundin herttuakunnan, mutta Burgundin kreivikunnan eli Franche-Comtén [frãškõte´] ja Alankomaat sai Saksan keisari Maksimilian, joka oli naimisissa Kaarle Rohkean tyttären kanssa.
Näin kuninkaan valta oli Ranskassa vahvistumistaan vahvistunut. Lääniaateli oli masennettu, katolinen kirkko oli heikko, porvaristo kannatti kuningasta. Hänen käytettävänään oli pysyvä sotajoukko ja vakinainen vero.
● Sisällissota Englannissa. Pian sen jälkeen kun 100-vuotinen sota oli päättynyt Englannin tappioksi, syttyi Englannissa sisällissota kahden kuninkaallisen sukuhaaran välillä, jotka taistelivat kuninkaan kruunusta. Molemmin puolin käytettiin satavuotisesta sodasta vapautuneita levottomia ammattisotilasjoukkoja. Sotaa sanotaan ruusujen sodaksi (1455–1485), toisella sukuhaaralla, Lancasterin [lä´ŋkästə] suvulla, kun oli lipussaan punainen ruusu, toisella, Yorkin [jōk] suvulla, taas valkoinen ruusu. Kansa jakaantui kahtia sukujen mukaan. Sota oli ylen verinen, ja puolueet taistelivat vaihtelevalla onnella. Monta kammottavaa murhaa tehtiin itse kuningasperheessä. Viimein (1485) Henrik VII Tudor [tjū´də], joka polveutui kummastakin taistelevasta suvusta, kohosi Englannin valtaistuimelle. Tudorin suku hallitsi sitten Englantia enemmän kuin sata vuotta (1485–1603).
Kuva 236. Henrik VII.
Englannissakin oli kuninkaan valta vahva keskiajan lopussa. Ruusujen sodassa oli kaatunut paljon ylhäisaatelia. Se vaikutti heikontavasti parlamentin ylähuoneeseen, joka tähän aikaan oli varsinaisena kuninkaan vallan vastapainona. Porvaristo oli kyllä taloudellisesti vaurastunut, mutta sen valtiollinen merkitys oli vielä suhteellisen vähäinen. Vasta uudella ajalla parlamentin alahuone kohosi Englannissa suureen merkitykseen.
SAKSAN VALTAKUNTA.
● Nyrkkivallan aika. Hohenstaufien kukistumista seurasi Saksassa täydellinen sekasorron eli nyrkkivallan aika (1254–1273). Maassa oli kyllä kuninkaita, mutta heitä ei kukaan totellut. Mahtavat lääninherrat olivat pikku kuninkaita kukin alueellaan, ja alavasallitkin menettelivät, miten parhaaksi näkivät. Linnoistansa monet aatelisherrat harjoittivat suoranaista rosvousta ryöstellen rauhallisten kauppiaiden ja talonpoikain omaisuutta. Eikä kukaan heitä siitä rangaissut, sillä laki ja järjestys olivat maasta kadonneet.