Foinikialaiset käyttivät puhdasta äännekirjoitusta. Mutta tämänkin taidon he olivat oppineet eräältä naapurikansaltaan.
Foinikialaiset eivät siis itse sivistystä monipuolisesti kehittäneet, vaan saivat sen valmiina muilta kansoilta. Mutta he tutustuttivat kreikkalaiset Babylonian ja Egyptin sivistykseen, ja tämän takia heidän merkityksensä on sangen suuri.
Itämaiden taitavimmat kauppiaat olivat Välimeren rannalla asuvat foinikialaiset. He rakensivat laivansa Libanonin setrimetsistä saamistaan rakennusaineista. Laivat olivat soudettavia, mutta myötätuulessa käytettiin myös purjeita. Foinikialaiset eivät yleensä uskaltaneet lähteä aavaa merta purjehtimaan, vaan pysyttelivät rannikoilla vetäen laivansa yöksi maihin.
Kuva 31. Foinikialainen laiva.
Kauppamatkoillaan foinikialaiset kehittyivät vanhan ajan etevimmäksi merikansaksi. Heidän ensimmäiset retkensä ulottuivat vain Kypros saareen. Kyproksen asukkaat eivät aluksi tahtoneet laskea foinikialaisia maihin, mutta nämä tunkeutuivat saareen väkisin, ryöstivät laajalti seutua ja purjehtivat sitten takaisin. Myöhemmin he alkoivat harjoittaa kauppaa kyproslaisten kanssa, ostaen heiltä varsinkin vaskea, jota tavattiin runsaasti saarelta. Kyproksesta foinikialaiset jatkoivat purjehduksiaan Vähän Aasian rannikolle, Kreikkaan, Sisiliaan ja Pohjois-Afrikan rannikolle. Viimein he tulivat Gibraltarin [hibralta´r] salmeen, jota siihen aikaan pidettiin maailman äärimmäisenä rajana. He astuivat maihin Espanjassa ja löysivät sieltä sellaisen määrän hopeata, että jättivät sinne ankkurinsa ja muut tavaransa sekä valmistivat uudet hopeasta, voidakseen tuoda tätä kallista metallia enemmän kotiin. Purjehtivatpa he tuon luulotellun maailmanrajan toiselle puolelle Britanniaan saakka, jota he sanoivat »Tinasaariksi» sieltä saamansa metallin mukaan. — Mutta eivätpä foinikialaiset purjehtineet vain Välimerellä. Punaista merta myöten he kulkivat kauas etelään Afrikan itärannikkoa, tuoden palatessaan norsunluuta ja suitsutusaineita. Purjehtivatpa he kerran koko Afrikan ympäri, mikä retki kesti kolme vuotta. Myös karavaanimatkoja foinikialaiset tekivät etäisiin maihin. Kauppamatkoiltaan tuomansa tavarat he sitten myivät Babyloniaan ja Egyptiin.
Kuva 32. Foinikialaisen rintakuva.
Foinikialaiset olivat tavattoman viekkaita kauppiaita. Arvottomia helyjä vastaan he vaihtoivat itselleen kallisarvoisia tavaroita. Usein he hyökkäsivät asukasten kimppuun ja tekivät heistä orjia, jotka he sitten kuljettivat Babyloniin myytäviksi. Siitäpä syystä asukkaat eivät uskaltaneet tulla heidän puheilleen, vaan kauppa suoritettiin sangen kummallisella tavalla. Herodotos kertoo tästä asiasta seuraavasti: »Saavuttuaan vieraaseen maahan foinikialaiset ottavat esille tavaransa, asettavat ne riviin rannalle, astuvat laivoihinsa ja tekevät nuotion. Kun asukkaat näkevät sen savun, he tulevat meren rantaan; sitten he asettavat kultaa maksuksi tavaroista, jonka jälkeen he vetäytyvät pois. Silloin foinikialaiset astuvat maihin ja tulevat katselemaan. Jos kulta näyttää vastaavan tavaroiden arvoa, ottavat he sen ja lähtevät matkoihinsa. Mutta jos se ei sitä vastaa, nousevat he uudestaan aluksiinsa ja jäävät niihin odottamaan. Mutta asukkaat tulevat sinne ja asettavat heti lisäksi kultaa, kunnes saavat heidät tyydytetyiksi.» — Myöhemmin foinikialaiset alkoivat kauppaa tehdessään käyttää leimattua rahaa.
Foinikialaisten tärkein kauppakaupunki oli Ty̆ros, jonka rikkauksista Raamatussakin puhutaan. Kerran sanotaan Tyroksen kuningassuvun keskuudessa syntyneen riitaisuuksia. Henkensä pelastamiseksi nuori kuningatar Dīdō nousi satamassa olevaan laivaan ja pakeni länttä kohti. Hän laski seuralaisineen maihin Afrikan rannikolla. Siellä hän pyysi ostaa asukkailta maata, mutta nämä suostuivat myymään ainoastaan sellaisen maapalan, jonka hän voisi ympäröidä härän vuodalla, eikä ollenkaan enempää. Dido leikkautti silloin vuodan pitkiksi hihnoiksi ja ympäröi niillä sen kallioisen niemekkeen, johon sitten perustettiin Karthāgon siirtokunta. Karthagosta kasvoi niin mahtava kauppakaupunki, että se vei voiton Tyroksestakin. Olipa se erääseen aikaan koko Välimeren tärkein kauppapaikka.