● Venäjä. Vanhan aikakirjan mukaan viikinkipäällikkö Rurik v. 862 kohosi venäläisten hallitsijaksi ja asettui Novgorodiin. Hänen sukunsa jäi sitten pysyväisesti Venäjän valtaistuimelle. Rurikin seuraajat levittivät valtaansa etelään slaavilaisten heimojen keskuuteen. Pian tehtiin Kiova hallituskaupungiksi, ja hallitsijat ottivat suuriruhtinaan arvonimen. Mutta Novgorod pysyi edelleen mahtavana kauppakaupunkina, josta sitten muodostui itsenäinen vapaavalta, »Suuri Novgorodin herra», niin kuin sen kansa sitä sanoi.
Vladimir Suuren hallitessa vuoden 1000 vaiheilla kristinusko levisi yli koko valtakunnan. Kreikasta tulleet papit sitä levittivät tuoden mukanaan kristillisen sivistyksen siemenet: kirkkoja ja luostareita perustettiin, kirjakieli ja kirjallisuus saivat alkunsa. Kreikkalais-katolinen kirkko tuli Venäjällä vallitsevaksi, ja maa jäi siten yhä täydellisemmin länsi-eurooppalaisen sivistyspiirin ulkopuolelle.
V. 1240 Venäjää kohtasi kova onnettomuus. Kun maa moniin keskenään riidassa oleviin ruhtinaskuntiin jakaantuneena oli heikko, Aasiasta tulleet mongolit eli tataarit alistivat sen valtaansa. Ainoastaan Novgorod säilytti vapautensa. Mongolien valtakunta oli Džingis kaanin perustama; se ulottui Isosta valtamerestä Saksan rajoille saakka. Kun valtakunta myöhemmin hajosi, Venäjälle siirtyneet tataarit muodostivat »Kultaisen hordin» (s. o. leirin) valtakunnan, jonka pääkaupunki Sarai oli Volgan alajuoksun varrella. Maa oli edelleen jakautunut lukuisiin pikku ruhtinaskuntiin, joiden hallitsijat nöyrästi tavoittelivat kaanin suosiota. Vihdoin Moskovan ruhtinaan onnistui saada suuriruhtinaan asema.
□ Raskas aika koitti nyt Venäjän kansalle. Maa oli laajalti hävitetty, ja kansan täytyi entisten rasitustensa lisäksi suorittaa suuret verot kaanille, joka lähetti virkamiehensä niitä kantamaan. Usein veronkantajat tekivät julkeata väkivaltaa turvattomalle kansalle. Kansanlaulu kertoo:
»Sata ruplaa ruhtinaalta otti,
viisikymmentä vei pajarilta,
talonpojalta vei viisi ruplaa,
kell’ ei rahaa ollut, raastoi lapsen,
kell’ ei lasta, siltä otti vaimon,
kell’ ei naista, itsensä sen otti».