Yhä uusia töitä kuningas keksi Herakleelle, toisen toistaan vaikeamman. Hänen yhdestoista työnsä oli kultaisten omenain noutaminen Hesperidein puutarhasta. Tämä sijaitsi kauimpana lännessä Afrikan rannikolla. Omenapuita hoiti neljä luonnotarta, joita sanottiin hesperideiksi, ja puutarhaa vartioitsi satapäinen lohikäärme, niin ettei ainoakaan kuolevainen voinut sitä lähestyä. Saapuessaan maailman äärimmäiselle läntiselle rajalle Herakles tapasi A´tlās jättiläisen, joka kannatti taivaan kantta hartioillaan. Herakles kysyi jättiläiseltä tietä kultaomenain puutarhaan. Atlas vastasi: »Sinun, kuolevaisen on mahdoton koskaan päästä sinne, mutta jos hetkeksi otat kantaaksesi taakkaani, haen sinulle omenat». Herakles suostui ehdotukseen ja otti taivaankannen hartioilleen. Atlaan onnistuikin tappaa lohikäärme ja noukkia omenat. Mutta nyt hän ei enää tahtonut asettua entisen taakkansa alle. Sankari turvautui silloin viekkauteen. Hän sanoi: »Minun ei auttane muu kuin jäädä tänne sinun sijaasi, mutta taivaankansi kahnaa kovasti olkapäätäni. Nostappa sentähden vähän syrjää, jotta voisin sijoittaa tyynyn väliin!» Jättiläinen täytti Herakleen pyynnön, mutta silloin tämä nopeasti livisti tiehensä vieden omenat mukanaan.
Viimeinen Herakleen töistä oli kaikista vaikein. Hänen tuli näet hakea Manalasta Kerberos koira. Tämä vartioi kuolemanvaltakunnan porttia. Sillä oli kolme päätä, joissa kussakin oli hirvittävä kita, ja sen selkäkarvat olivat sähiseviä käärmeitä. Herakles astui muutamasta rotkosta alas Manalan pimentoihin. Kun vainajien alakuloiset haamut näkivät sankarin lähestyvän valtava nuija kädessä ja leijonan talja hartioillaan, he pakenivat pelästyneinä Manalan mustimpiin sokkeloihin. Mutta Herakles astui synkän Hades jumalan eteen ja kertoi asiansa. Hades vastasi: »Annan sinun viedä koiran, jos paljain käsin saat sen haltuusi». Ankaran taistelun jälkeen sankari pääsi voitolle ja kuljetti koiran maan pinnalle. Päivänvalo häikäisi pedon silmiä, ja se ulvoi tuskasta, mutta Herakles ei hellittänyt lujaa otettaan. Kun kuningas näki kammottavan Kerberoksen edessään, veri pakeni hänen poskiltaan ja hiukset nousivat pystyyn hänen päälaellaan. Vapisevalla äänellä hän käski Herakleen kohta viedä sen takaisin Manalaan.
Nyt Herakles pääsi vapaaksi orjuudestaan. Tämän jälkeen hän kävi monessa maassa ja suoritti monta ihailtavaa sankarityötä. Mutta vihdoin oli hänenkin kuolinhetkensä tullut. Kun hän vastaotetun vaimonsa Dēiă´neiran kanssa tuli joen partaalle, eräs kentauri tarjoutui kantamaan naisen joen poikki. Kentaureiksi sanottiin olentoja, joilla oli hevosen ruumis, mutta kaulan sijasta oli ihmis-vartalo. Joen toiselle rannalle päästyään kentauri aikoi ryöstää Deianeiran. Silloin Herakles ampui myrkytetyn nuolen ryöstäjään. Kuolinkamppailussaan tämä antoi Deianeiralle vaippansa käskien hänen käyttää sitä, jos miehen rakkaus sammuisi. Jonkin aikaa tämän tapauksen jälkeen Deianeira luuli miehensä mieltyneen toiseen naiseen ja ojensi hänelle kentaurin vaipan. Tuskin Herakles oli saanut sen yllensä, kun hän tunsi polttavaa kuoleman tuskaa suonissaan; kentaurin vaippa oli näet myrkytetty. Silloin Herakles rakennutti rovion, jossa hän poltti ruumiinsa, mutta kuolemattoman sielun Zeus otti jumalien luo.
□ Theseus. Thēse´us oli muinaisajan kuuluisimpia uroita. Hänen isänsä oli Aige´us, Ateenan kuningas. Mutta hänet kasvatettiin isoisänsä luona, joka asui Pelopo´nnēsoksen niemimaalla. Kun Theseus vielä oli pieni poika, kuuluisa Herakles kerran kävi vieraskäynnillä hänen isoisänsä luona. Theseus ja muutamat toiset pojat huomasivat leijonantaljan, jonka Herakles oli pannut syrjään. Luullen sitä todelliseksi leijonaksi muut pojat kauhuissaan juoksivat tiehensä, mutta Theseus hyökkäsi kirves kourassa luulotellun pedon kimppuun. Herakles kiitteli pojan urhoollisuutta ja ennusti hänestä suurta sankaria.
Kun Theseus oli täyttänyt 16 vuotta, isoisä lähetti hänet kotiin Ateenaan. Kaikki kehoittivat häntä kulkemaan meritse, koska Korinthoksen kannaksella asui useita pahantekijöitä, jotka julmasti murhasivat kaikki matkamiehet. »Juuri sentähden matkustankin maitse», Theseus sanoi, »sillä silloin voin tappaa pahantekijät ja siten saavuttaa hyvän maineen ihmisten keskuudessa.»
Ensimmäinen pahantekijä, jonka Theseus tapasi, oli Sĭ´nis. Tällä oli tapana taivuttaa yhteen kaksi honkaa. Jolleivät matkustajat kyenneet suorittamaan samaa temppua, hirtti hän heidät. Kun Theseus saapui, Sinis näytti hänelle taitoansa ja kehoitti häntäkin yrittämään. Sankari tarttui puihin ja taivutti ne vastakkain niin että latvat koskettivat toisiaan. Silloin julmuri pelästyi, sillä hän arvasi koston hetken olevan käsissä. Theseus kävikin hänen kurkkuunsa, sitoi hänet ja hirtti hänet samaan honkaan, johon hän aikoinaan oli tappanut monta viatonta matkamiestä.
Vaarallisin Theseun kohtaamista pahantekijöistä oli kuitenkin Prokrustes (Venyttäjä). Hänellä oli kaksi vuodetta, lyhyt ja pitkä. Kestittyään matkustavaiset kohteliaasti hän pyysi heitä lepäämään. Mutta lyhyet hän asetti pitkään vuoteeseen ja venytti heitä, kunnes he heittivät henkensä. Pitkät hän taas sijoitti lyhyeen vuoteeseen ja hakkasi poikki jäsenet, jotka ulottuivat sängyn pään yli. Kun Theseus saapui, Prokrustes tarjosi hänelle lyhyempää vuodetta. Mutta äkkiä hän tunsikin, että uros kävi häneen itseensä käsiksi ja kaatoi hänet vuoteeseen, oikaisi hänen jalkansa ja hakkasi ne poikki hänen omalla kirveellään.
Kun Theseus saapui Ateenaan, isä otti hänet mielihyvällä vastaan. Mutta urosta odottivat kohta uudet seikkailut. Kreetan saarella eli Mī´nōs kuninkaan aikana julma Mīnō´tauros hirviö, joka oli puoleksi härkä, puoleksi ihminen. Se käytti ruokanaan ihmislihaa ja asuskeli sokkeloisessa Labyrintissa, josta ei kukaan, ken sinne oli joutunut, osannut ulos. Voitettuaan sodassa Ateenan Minos määräsi kaupungin maksamaan joka yhdeksäs vuosi seitsemän neitosta ja seitsemän nuorukaista Minotaurokselle ruoaksi. Kun Ateenan kuningas Aigeus taas kerran lähetti tuon ihmisveron, lähti hänen poikansa Theseus, isän estelyistä huolimatta, retkelle mukaan. Hän lupasi isälleen palatessaan nostaa alukseensa valkoisen purjeen mustan sijaan, jos hän onnellisesti suoriutuisi seikkailustaan.
Jonkin aikaa purjehdittuaan ulapoita Theseus saapui seuralaisineen Kreetan saareen. Siellä Minos kuninkaan tytär, ihana Aria´dnē, heti ihastui uljaaseen ja reippaaseen nuorukaiseen. Kun ihmisuhrit vietiin Labyrinttiin, Ariadne antoi salaisesti Theseulle lankakerän. Kenenkään huomaamatta uros kiinnitti langan toisen pään oven suuhun ja meni sitten rohkeasti Minotaurosta vastaan. Ilkeästi mylvien peto karkasi hänen kimppuunsa. Mutta Theseus paljasti miekkansa ja hakkasi ihmishärältä pään poikki. Sitten sankari palasi lankaa pitkin ovelle ja karkasi yöllä tovereineen koko saaresta.
Joka päivä vanha Aigeus oli kiivennyt korkealle kallioniemekkeelle tähystämään matkamiesten laivaa. Eräänä päivänä se vihdoin sinervänä pilkkuna näkyi taivaanrannalla. Aluksen lähestyessä Aigeus mielipahakseen huomasi laivan purjeet mustiksi, sillä iloissaan Theseus oli unohtanut vaihtaa ne valkoisiin. Epätoivon valtaamana vanha kuningas heittäytyi mereen, johon hukkui. Siitä alkaen muka kreikkalaiset sanoivat tätä merta Aigeian mereksi. Theseus suri isäänsä katkerasti, mutta kiitolliset ateenalaiset valitsivat urhoollisen pojan isänsä seuraajaksi.