□ Orfeus. Orfe´us oli muinaisajan kuuluisin laulaja. Kun hän soitti lyyryänsä, koko luomakunta heltyi. Metsän leijonat laskeutuivat lumoutuneina hänen jalkojensa juureen, joet pysähtyivät uomassaan ja jykevät tammet kiskoutuivat irti juuristaan.
Kerran hänen puolisonsa karkeloi ystävättärineen nurmikolla. Silloin myrkyllinen käärme pisti naista jalkaan, ja hän kaatui kuoliaana maahan. Lohduttomana Orfeus harhaili maasta maahan. Vihdoin hän päätti lähteä Manalaan joko hakemaan puolisonsa sieltä pois tai jakamaan hänen kohtaloaan. Lyyry kädessä hän kulki Manalan portista sisään. Ankara Kharon kuljetti hänet Styksin yli. Kerberoksen hän nukutti lyyrynsä vienoilla sävelillä. Kun hän saapui synkkämielisen Hadeen ja vakavan Persefonen eteen, hän viritti lyyrynsä ja alkoi soittaa. Hän ajatteli vain kadottamaansa puolisoa, ja sävelet soivat kauniimmin kuin koskaan ennen. Vainajien verettömät haamut keräytyivät ihmetellen hänen ympärilleen, Persefone itki ja itse Hadeskin heltyi. »Hyvä on», sanoi Hades, »puolisosi saa seurata sinua takaisin elämään; mutta varo katsomasta taaksesi, ennen kuin olet saapunut maan päälle!» Kiitollisena Orfeus kiiruhti pois kohtaamatta mitään esteitä. Äkkiä hänet valtasi kauhea hätääntyminen; hän pelkäsi, ettei vaimo seurannutkaan häntä. Hän pysähtyi ja kuunteli tarkkaavaisesti. Hän huusi hänen nimeänsä. Ei mitään vastausta. Silloin hän kääntyi taakseen. Hänen puolisonsa oli aivan hänen takanaan. Mutta kun Orfeus kurotti kätensä, katosi vaimo varjona ikiajoiksi hänen silmistään.
Yksin Orfeus harhaili sen jälkeen maan päällä laulaen kaipaustaan, sillä Manalaan häntä ei enää toista kertaa elävänä päästetty.
□ Argonauttain retket. Boiotian maakunnassa eli kuningas, jolla oli kaksi lasta, poika Friksos ja tytär He´llē. Kun lasten äiti kuoli, solmi kuningas uuden avioliiton, mutta äitipuoli oli lapsille kovin ankara, jopa väijyi heidän henkeäänkin. Silloin lapset pakenivat kultavillaisen oinaan selässä. Oinas lensi halki ilman yli Aigeian meren. Kun tultiin sen salmen kohdalle, joka erottaa Euroopan Aasiasta, putosi Helle oinaan selästä ja hukkui. Siitä hetkestä sai salmi nimen Hellē´spontos (Hellen meri). Mutta Friksos jatkoi matkaa ja saapui Kolkhi´s maahan Mustan meren rannikolle. Siellä Friksos uhrasi kultavillaisen oinaan ja ripusti taljan sodanjumalan pyhään lehtoon. Kolkhiin kuningas vartioitti onnea tuottavaa taljaa hyvästi, ympäröi lehdon muurilla ja asetti portinvartijaksi tulta syöksevän lohikäärmeen.
Jonkin aikaa edellä kerrottujen tapausten jälkeen muuan vanha kuningas kuoli Thessalian maakunnassa jättäen jälkeensä kaksi poikaa. Näistä anasti nuorempi hallituksen ja karkotti vanhemman ynnä hänen poikansa Iā´sōnin maaseudulle. Kun Iason oli varttunut mieheksi, hänen setänsä päätti toimittaa hänet hengiltä. Hän teeskenteli ystävyyttä nuorukaiselle ja lupasi luovuttaa hänelle koko valtakunnan, jos hän toisi kultaisen taljan Kolkhiista.
Iason rakennutti tuota pikaa 50 airoparilla soudettavan laivan, joka sai nimekseen Argō´. Monet Kreikan sankareista saapuivat ottamaan matkaan osaa, muun muassa Herakles ja Theseus sekä Orfeus laulaja. Matkamiehiä sanottiin laivansa mukaan argonautoiksi.
Iasonin johtamina uroot lähtivät purjehtimaan Kolkhis maata kohti. Monta vaarallista seikkailua oli heillä matkan varrella kestettävänä. Muun muassa oli Mustan meren suussa Symplēgă´dien kalliot, jotka tavan takaa lyödä luskuttivat yhteen, niin että kaikki laivat murskautuivat. Matkaan liittyneen tietäjän neuvosta laskettiin ensin kyyhkynen lentämään kallioiden lomitse. Kun Symplegadit saivat siltä nutistetuksi vain pari peräsulkaa, urootkin uskalsivat lähteä matkaan. Laiva mennä suhahti vinhaa vauhtia, ja ainoastaan peräsin särkyi kallioiden väliin. Siitä päivästä seisoivat Symplegadit liikkumatta. Mutta Argo viillätti edelleen Mustalla merellä. Vihdoin uroot, monia seikkailuja koettuaan, laskivat maihin Kolkhiin rantaan.
Perille tultuaan Iason kohta lähti kuninkaan puheille ja ilmoitti tulleensa hakemaan kultaista taljaa. Kuningas lupasikin sen hänelle antaa, jos hän paljain käsin ottaisi kiinni tulta tuiskivan härkäparin ja sillä kyntäisi kyisen pellon. Vakoihin oli hänen sitten kylvettävä lohikäärmeen hampaita, joista kasvaisi uljaita miekkamiehiä. Nämä hänen lopuksi oli tapettava. Iason hämmästyi tehtävän vaikeutta. Mutta kuninkaan tytär Mē´deia, joka oli taitava velho, auttoi häntä pulasta, sillä hän oli rakastunut uljaaseen sankariin. Hän antoi Iasonille voidetta, joka suojeli häntä härkien polttavalta hengitykseltä ja vihaisilta potkauksilta sekä käärmeiden myrkyllisiltä pistoilta. Käyttäen tätä voidetta Iason sai suoritetuksi työnsä. Kun sitten lohikäärmeiden hampaista kasvoi esiin haarniskoituja jättiläisiä, Iason Medeian neuvosta heitti heidän keskelleen suurehkon kiven. Jättiläiset luulivat, että joku heidän omasta joukostaan oli tehnyt tämän ilkityön, hyökkäsivät suuttuneina toistensa kimppuun eivätkä herjenneet taistelemasta, ennen kuin viimeinenkin heistä oli saanut surmansa.
Vaikka Iason nyt oli suorittanut hänelle määrätyt työt, kuningas ei sittenkään antanut taljaa. Mutta Medeian avulla Iason sai lehtoa vartioivan lohikäärmeen uuvutetuksi uneen ja ryösti salaisesti taljan. Sitten hän pakeni tovereineen Argo laivassa Kolkhis maasta vieden mennessään Medeian ja hänen pienen veljensä.
Kun kuningas aamulla näki, mitä oli tapahtunut, hän lähti ajamaan pakenevia takaa. Jo hän oli saavuttamaisillaan heidät, mutta silloin Medeia leikkasi pienen veljensä palasiksi ja heitti kappaleet mereen. Kun isä huomasi poikansa jäsenien ajelehtivan aalloilla, valtasi hänet sanomaton suru. Hän keskeytti takaa-ajon kootakseen palaset ja haudatakseen pojan ruumiin. Mutta argonautat pääsivät pakenemaan, ja Iason kohosi, palattuaan Thessaliaan, setänsä valtaistuimelle.