Kun kaikki jo nukkuivat, haarniskapukuiset miehet laskeutuivat pimeästä piilostaan maahan. He hiipivät porttien luo, tappoivat vartijat ja avasivat raskaat ovet ulkopuolella odottaville tovereilleen. Sitten he sytyttivät rakennukset eri tahoilla palamaan. Liian myöhään troialaiset havaitsivat petoksen. Kaupunki oli jo ilmi tulessa. Useat saivat surmansa liekeissä, toiset tapettiin paetessaan. Koko uljas Troia tuhottiin, ja ani harva sen asukkaista pelasti henkensä. Iloisina kreikkalaiset seuraavana päivänä nousivat laivoihinsa, ja Menelaos vei Helenan jälleen Spartaan.
□ Odysseun harharetket. Paluumatkalla oli kreikkalaisten kestettävä monta vakavaa seikkailua. Ankarimmat koettelemukset tulivat Odysseun osalle. Kohta alussa myrsky viskasi hänen laivansa kyklooppien saareen, jonka jättiläiskokoisilla asukkailla oli vain yksi silmä keskellä otsaa. Odysseus lähti viinilekkerit ja eväspussit mukanaan kahdentoista kumppanin kera tutkimaan saarta. Retkeilijät saapuivat laakeripuiden suojaamalle luolalle. He astuivat rohkeasti sisään. Luolassa he näkivät maitoastioita ja juustokuppeja, mutta kyklooppi ei ollut itse kotona, sillä hän oli aina päivin paimentamassa vuohilaumaansa.
Kreikkalaisten parhaillaan aterioidessa jättiläinen kuitenkin palasi. Hän vieritti suuren kivimöhkäleen luolan suulle ja asettui sitten lypsämään vuohiaan. Samassa hän havaitsi muukalaiset. Hän sieppasi pari heistä, paiskasi heidät maahan kuin koiranpenikat, niin että veri ja aivot purskahtivat ympäri, sekä söi heidät suuhunsa luineen nahkoineen. Sitten julmuri paneutui pitkäkseen ja nukkui. Odysseus ei kuitenkaan uskaltanut tappaa häntä, koska luolan suulla oli suuri kallionlohkare. Seuraavana aamuna kyklooppi taas söi pari kreikkalaista sekä lähti sitten laitumelle sulkien visusti luolan suun. Päivän kuluessa Odysseus teroitti jättiläisen nuijan, joka oli veneen maston pituinen, ja kätki sen lantakasan alle.
Kun kyklooppi palasi illalla, hän taas söi julman ateriansa. Sen jälkeen Odysseus lähestyi häntä tarjoten astiallisen viiniä. Jättiläinen joi viinin yhdessä siemauksessa, ihastui juomaan ja tyhjensi astian vielä pari kertaa pahaa aavistamatta. Sitten hän tiedusteli Odysseun nimeä voidakseen vuorostaan antaa hänellekin vieraslahjan. Odysseus vastasi nimensä olevan Ei-kukaan. »Hyvä on», jättiläinen pilkallisesti sanoi, »Ei-kukaan on säästettävä viimeiseksi suupalaksi — se sinulle vieraslahjaksi!» Tämän sanottuaan kyklooppi viinin vaikutuksesta vaipui raskaaseen uneen. Nyt Odysseus toveriensa auttamana haki esiin nuijan ja työnsi sen kaikin voimin jättiläisen ainoaan silmään. Tuskasta kiljaisten tämä hypähti vuoteeltaan, mutta sokeana hän ei saanut kreikkalaisia käsiinsä. Toiset kykloopit tulivat kuitenkin, kun kuulivat hänen huutonsa, avuksi, mutta kun jättiläinen vain raivoissaan hoki: »Ei-kukaan tappaa minut!» he luulivat häntä hulluksi ja lähtivät tiehensä. Aamulla kun kyklooppi päästi vuohensa laitumelle, kreikkalaiset johtajansa neuvosta ripustautuivat vuohien vatsavilloihin. Kyklooppi istuutui luolan suulle ja tunnusteli vuohien selkäpuolta, mutta ei saanut ketään käsiinsä. Näin kreikkalaiset pääsivät livahtamaan vainoojaltaan.
Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa. Jonkin ajan kuluttua retkeilijät saapuivat pieneen saareen, jossa tuulten haltija Aiolos asui. Hän otti matkailijat ystävällisesti vastaan ja antoi heille lähtölahjaksi säkin, johon kaikki tuulet oli suljettu, lukuunottamatta leppoisasti puhaltelevaa länsituulta, joka kuljetti heidän aluksiaan. Matkalaiset lähestyivät jo Ithakan rantoja, kun uteliaat toverit Odysseun nukkuessa avasivat säkin, nähdäkseen siinä muka säilytettyjä aarteita. Silloin kaikki tuulet pääsivät valloilleen. Syntyi hirmumyrsky. Laiva toisensa jälkeen särkyi. Vasta kuuden vuorokauden kuluttua Odysseus vain yhdellä laivalla pelastui tuntemattomalle saarelle.
Toinnuttuaan merihädästä Odysseus lähetti toisen puolen miehistöstä tutkimaan saaren sisäosia. Retkeläiset eivät olleet kulkeneet pitkällekään, ennen kuin saapuivat Ki´rkē-nimisen noitavaimon linnalle. Heitä vastaan hyökkäsi lauma pelottavia leijonia, susia ja muita petoja. Aluksi miehet aikoivat paeta, mutta eläimet heiluttivat ystävällisesti häntäänsä ja katselivat heitä lempeästi. Ne olivat ihmisiä, jotka Kirke oli noitunut pedoiksi. Tulijat näkivät ikkunasta Kirken itsensä, joka oli kaunis kiharatukkainen nainen. Hän kutoi hienoa kiiltävää kudosta laulaen kirkkaalla ja kauniilla äänellä. Kun hän huomasi matkamiehet, avasi hän ystävällisesti portin ja pyysi heitä vieraikseen.
Kun oli tultu sisään, Kirke tarjosi kreikkalaisille viiniä, johon hän oli sekoittanut taikamehuja, ja kosketti heitä sitten sauvallaan. Kohta he tunsivat kankeiden harjaksien kasvavan selkäänsä sekä jalkojen ja käsien muuttuvan sorkiksi. Hetken kuluttua heidät röhkivinä sikoina suljettiin sikopahnaan.
Yksi ainoa miehistä, joka oli jäänyt portin ulkopuolelle, pelastui ja kiiruhti ilmoittamaan asiasta Odysseulle. Uros lähti silloin yksinään tutkimaan saarta. Matkalla hänelle ilmestyi jumalien sanansaattaja Hermes, joka antoi hänelle taikayrtin loitsujuomaa vastaan. Kun Odysseus saapui Kirken luo, tämä tarjosi hänelle viiniä samoin kuin hänen tovereilleenkin. Mutta juoma ei tuottanut sankarille vahinkoa. Nyt Kirke kosketti häntä sauvallaan ja sanoi: »Mene lättiin tovereittesi luo!» Mutta Odysseus veti miekkansa ja hyökkäsi naisen kimppuun. Silloin Kirke hätääntyneenä lankesi polvilleen rukoillen armoa. Odysseus pakotti hänet antamaan tovereille takaisin heidän ihmishahmonsa.
Tämän jälkeen Kirke osoitti paljon ystävyyttä Odysseulle ja hänen miehilleen. He viipyivät kokonaisen vuoden hänen vierainaan. Mutta vihdoin koti-ikävä pakotti heidät jatkamaan matkaansa. Kirke kertoi matkamiehille niistä vaaroista, jotka heitä kohtaisivat tiellä, ja neuvoi keinoja niiden välttämiseksi.
