Jonkin ajan kuluttua rikkoutuivat kuitenkin hänen välinsä spartalaisten kanssa. Spartan hallitus aikoi jo salaisesti tappaa hänet. Mutta hän sai tiedon aikeesta ja pakeni Persian maaherran luo Vähään-Aasiaan. Täälläkin kaikki ihastuivat hänen hienoon käytöstapaansa ja lahjakkuuteensa. Helposti Alkibiades sai maaherran taivutetuksi auttamaan ateenalaisia, vaikka tämä aikaisemmin oli ollut liitossa Spartan kanssa.
Nyt ateenalaiset unohtivat Alkibiadeen entisen petoksen. He kutsuivat hänet takaisin Ateenaan ja tekivät hänet jälleen sotajoukon ylipäälliköksi. Kohta sotaonni kääntyikin ateenalaisille suotuisaksi. He vapauttivat spartalaisten vallasta toisen saaren toisensa jälkeen.
Mutta kansansuosio ei ollut missään sen epävarmempi kuin Ateenassa. Jo vuoden kuluttua Alkibiadeelta taas riistettiin ylipäällikkyys. Hän pakeni silloin Traakiaan, jonne hän jo aikaisemmin oli rakennuttanut itselleen huvilan.
Samoihin aikoihin, jolloin Alkibiades toisen kerran joutui ateenalaisten epäsuosioon, spartalaiset saivat oivan päällikön, nimeltä Lȳ´sandros. Hän sai useasti viekkaudella enemmän aikaan kuin urhoollisuudella; hänellä olikin tapana sanoa: »Mihin leijonanvuota ei riitä, siitä on jatkettava ketunnahalla». Kerran molemmat laivastot saapuivat toistensa lähistölle Aigospŏ´tamoin puron suulle Hellespontoksen salmeen. Ateenalaiset asettivat aluksensa taistelujärjestykseen, mutta Lysandros pysytteli rannikon suojassa. Vakuuttuneina siitä, ettei hän uskaltanut antautua taisteluun, ateenalaiset nousivat maihin etsimään muonavaroja. Neljä päivää toistui sama näytelmä ja ateenalaiset kävivät päivä päivältä yhä huolettomammiksi. Alkibiades, joka oleskeli läheisyydessä, varotti ateenalaisten päällikköjä, mutta he vastasivat kopeasti: »Alkibiadeella ei ole enää mitään käskemistä». Viidentenä päivänä ateenalaiset eivät enää lainkaan välittäneet Lysandroksesta. Silloin hän äkkiarvaamatta hyökkäsi heidän kimppuunsa ja valtasi melkein kaikki laivat, ennen kuin ateenalaiset maalta ehtivät kiiruhtaa laivoihinsa.
Tämä taistelu ratkaisi sodan. Ateenalaisten oli sulkeutuminen pitkien muuriensa suojaan. Spartalaiset piirittivät kaupungin kaikilta puolilta. Vihdoin nälänhätä pakotti Ateenan antautumaan spartalaisten armoille. Huilujen soidessa täytyi ateenalaisten itsensä repiä pitkät muurit.
Spartalaiset eivät kuitenkaan olleet rauhallisia, niin kauan kuin Alkibiades eli, vaikka hän olikin muuttanut Vähään-Aasiaan. He lähettivät kaksi salamurhaajaa hänen kimppuunsa. Nämä eivät uskaltaneet ryhtyä julkisesti taistelemaan Alkibiadeen kanssa, vaan sytyttivät yöllä tuleen sen talon, jossa hän oleskeli. Kun Alkibiades heräsi ja syöksyi ulos tikari kädessä, he ampuivat hänet jousella v. 404, samana vuonna kuin Ateena kukistui.
● Theban hegemonia (371–362). Ateenan kukistumisen jälkeen spartalaiset olivat herroina Kreikassa. Tosin Ateena jo seuraavana vuonna vapautui Spartan asettamasta hallituksesta, mutta se ei koskaan saavuttanut entistä mahtavuuttaan. Ja monessa muussa valtiossa spartalaiset hallitsivat mielensä mukaan. Theba oli eräs niistä kaupungeista, joihin Sparta keskellä rauhaa asetti vartioväkensä ja aristokraattisen hallituksen. Muutaman vuoden kuluttua murhattiin kuitenkin hallituksen jäsenet, vartioväki karkotettiin, ja kansa otti vallan käsiinsä. Kansan johtajana esiintyi Epameinō´ndās, joka tästä alkaen kuolemaansa saakka hallitsi Theban valtiota samalla tavalla kuin Perikles aikoinaan Ateenaa.
Epameinondas järjesti Theban sotajoukot uudella tavalla, niin että rintaman toisella sivulla oli kolmion muotoinen joukko, jossa oli 50 miestä. Tämä »Epameinondaan vinorintama» syöksyi vihollisen rintaman keskustaa vasten ja halkaisi sen kahtia. Epameinondaan pääjoukko löi sitten ensin vihollisen toisen sivustan ja sen jälkeen toisen. Näin uudistettuaan sotajoukon Epameinondas kävi rohkeasti spartalaisia vastaan, voitti heidät Leuktran taistelussa (371) perinpohjaisesti ja hankki siten synnyinkaupungilleen Kreikan hegemonian. Samalla usko Spartan voittamattomuuteen oli järkytetty.
Theban ylivalta ei kuitenkaan kestänyt kauan. Sparta sai muodostetuksi suuren liittokunnan, jonka avustamana se uskalsi ryhtyä ratkaisevaan taisteluun Mantĭ´neian luona (362). Tässäkin taistelussa thebalaiset voittivat, mutta he kärsivät samalla korvaamattoman tappion, sillä Epameinondas kaatui.
□ Epameinondas. Thebalainen Epameinondas polveutui jalosta, mutta köyhästä suvusta. Hänellä oli vain yksi viitta, ja kun sitä pestiin, oli hänen pysyteltävä kotona. Hänellä oli perinpohjaiset tiedot, mutta hän ei koskaan ylvästellyt niistä, minkä tähden sanottiin: »Ei kukaan ole milloinkaan ollut niin laajatietoinen ja puhunut tiedoistaan niin vähän». Hän ei koskaan tahtonut tehdä mitään väärää tai alhaista, ja totuutta hän piti niin suuressa arvossa, ettei pilallakaan valehdellut. Eräälle persialaiselle ylimykselle, joka suurkuninkaan nimessä tarjosi hänelle kultaa, hän sanoi: »Jos kuninkaalla on hyvät aikomukset kaupunkiamme kohtaan, niin kultasi ei ole tarpeen, mutta jos hänen tarkoituksensa ovat huonot, niin hän ei kullalla voi saada minua kavaltamaan isänmaatani. Joka tapauksessa tulee sinun kohta lähteä kaupungista, ettet viekoittele muita.» — Urheilemalla hän oli kehittänyt ruumiinsa notkeaksi ja vahvaksi, ja sodassa hän oli urhoollinen. Tämä rehellinen mies oli myös taitava sotapäällikkö. Hän voitti spartalaisetkin monessa taistelussa ja hankki johtovallan Kreikassa kotikaupungilleen Theballe. Vihdoin Sparta muodosti suuren liittokunnan Theban vastustamiseksi. Mutta Epameinondas voitti senkin Mantĭ´neian taistelussa.