● Aleksanterin valloitukset (334–323). Filippos oli jo suunnitellut valloitusretkeä heikontuneeseen Persiaan. Tämän aikeen toteutti vasta Aleksanteri. Makedonialais-kreikkalainen sotajoukko mukanaan hän kulki Hellespontoksen yli, voitti suuren persialaisjoukon ja valloitti koko Vähän-Aasian. Persian kuningas Dareios III koetti tukkia häneltä tien Syyriaan, mutta Aleksanteri voitti hänet Isso´s-nimisen kaupungin luona ja anasti hänen leirinsä saaden vangiksi kuninkaan äidin, puolison ja useita lapsia. Tämän jälkeen Aleksanteri kulki etelää kohti valloittaen alueen toisensa jälkeen. Tyros teki ankaraa vastarintaa, mutta Egypti antautui vastustelematta. Dareios pyysi jo rauhaa tarjoten laajoja maa-alueita, mutta sai kieltävän vastauksen. Vielä kerran hän kokosi suuren sotajoukon, mutta Aleksanteri voitti senkin perinpohjin Gaugă´mēlan taistelussa. Nyt oli persialaisten vastarinta murrettu, koko valtakunta joutui Aleksanterin haltuun, ja Dareios kaatui salamurhaajan kädestä. Tämän jälkeen Aleksanteri teki retken Intiaan, valloittaen Indus joen ympäristön. Palattuaan hän alkoi järjestää valtakuntansa sisäisiä oloja. Aikainen kuolema katkaisi kuitenkin hänen toimintansa vuonna 323.
□ Hallitsijaksi tultuaan Aleksanteri päätti valloittaa koko Persian valtakunnan, joka persialaissotien jälkeen oli rappeutunut. Ennen kuin hän lähti matkaan, hän kävi Delfoissa tiedustelemassa ennustajapapeilta retken onnistumista. Pythia kieltäytyi kuitenkin ilmaisemasta jumalan tahtoa, koska Aleksanteri oli saapunut ennustamiseen sopimattomana päivänä. Silloin kuningas tarttui papitarta käsivarteen ja vei hänet hänen istuimelleen. Pythia huudahti suutahtaen: »Sinä olet vastustamaton, poikani». Kohta Aleksanteri päästi papittaren, vaatimatta pitempää vastausta, ja riensi sotajoukolleen ilmoittamaan, mitä Delfoissa hänelle oli ennustettu.
Sotaretkellään Aleksanteri osoittautui yleväluontoiseksi, lempeäksi ja jaloksi. Sattuipa esim. kerran, että kuningas hikisenä heittäytyi uimaan. Silloin hänet valtasi äkillinen vilustus, ja hän sairastui ankaraan kuumeeseen. Seuraavana päivänä oltiin jo huolissaan hänen hengestänsä. Hänen lääkärinsä valmisti voimakkaan lääkejuoman. Mutta muuan lääkärin kadehtijoista kirjoitti kuninkaalle varotuskirjeen, jossa ilmoitti lääkärin muka persialaisten lahjomana aikovan myrkyttää hänet. Kirjeen luettuaan Aleksanteri mitään virkkamatta ojensi sen lääkärilleen ja nautti sillä välin juoman. Hänen jalon luottamuksensa palkitsi pikainen paraneminen.
Sotaretkensä alussa Aleksanteri saapui muun muassa Gordionin kaupunkiin. Siellä oli vaunut, joiden hihnat olivat niin taidokkaasti yhteensolmitut, ettei kukaan niitä voinut aukaista. Vanha ennustus tiesi, että solmun avaaja oli tuleva koko Aasian herraksi. Aleksanteri koetti hetken selvittää solmua, mutta sitten hän veti miekkansa ja katkaisi hihnan, väittäen siten täyttäneensä ennustuksen.
Laskettuaan Vähän-Aasian valtansa alle Aleksanteri valloitti Syyrian ja Egyptin. Tällä välin Persian kuningas Dareios III kokosi viimeisen suuren sotajoukkonsa. Gaugă´mēlan luona tapahtui ratkaiseva taistelu. Jo aikaisemmin Dareios oli tarjonnut Aleksanterille edullisilla ehdoilla rauhaa. Parmenĭ´ōn, joka oli etevin Aleksanterin sotapäälliköistä, kehoitti häntä suostumaan ehtoihin. »Niin minä tekisin», hän sanoi, »jos olisin Aleksanteri». — »Niin minäkin», vastasi Aleksanteri, »jos olisin Parmenion». Dareiokselle hän kirjoitti, että taivaallakin on vain yksi aurinko. — Kun kreikkalaiset sotapäälliköt näkivät persialaisten laumat Gaugamelan lakeuksilla, hämmästyivät he niiden suuruutta ja kehoittivat Aleksanteria yöllä tekemään äkkirynnäkön niitä vastaan. Mutta Aleksanteri vastasi: »En tahdo varastaa voittoa», ja aloitti taistelun vasta seuraavana päivänä. Persialaiset voitettiinkin perin juurin, ja Dareios pakeni valtakuntansa sisäosiin. Siellä eräs uskoton maaherra murhasi hänet, toivoen siten saavuttavansa Aleksanterin suosion. Mutta Aleksanteri ristiinnaulituttikin hänet hänen uskottomuutensa tähden.
Nyt koko Persian valtakunta oli Aleksanterin vallassa. Aleksanteri ei kuitenkaan vielä ollut tyytyväinen, vaan lähti Intiaan. Erään joen takana oli muuan intialainen kuningas nimeltä Pōros sotaelefantteineen häntä vastassa. Kauan piti Poros uljaasti puoliaan, mutta eräänä pimeänä yönä Aleksanterin onnistui kulkea joen yli. Intialaiset voitettiin, ja Poros joutui vangiksi. Aleksanteri ihmetteli Poroksen komeutta ja uljasta käytöstä sekä kysyi häneltä: »Miten soisit itseäsi kohdeltavan?» — »Kuninkaana», Poros vastasi. — »Eikö sinulla ole muuta toivomusta?» Aleksanteri kysyi. — »Ei mitään», toinen lausui, »sana kuningas sisältää kaiken». Aleksanteri lahjoitti hänelle silloin takaisin kaikki hänen maansa, vieläpä laajensi hänen valtakuntaansa.
Aleksanteri olisi tahtonut jatkaa täältäkin edemmäs, mutta hänen sotamiehensä alkoivat napista, ja silloin hän palasi Babyloniin.
Ensimmäisinä sotavuosina Aleksanteri säilytti ne yksinkertaiset elintavat, joihin hän Makedoniassa oli tottunut, mutta mitä kauemmin hän sai nauttia Persian aarteista, sitä ylellisemmäksi ja komeammaksi hänen elämänsä kävi. Viimeisinä elinvuosinaan, jolloin hän asui komeassa Babylonissa, yksi ainoa ateria voi maksaa jopa omaisuuksia. Sotaretkillään hän kuitenkin saattoi, jos tarvittiin, kestää nälkää ja janoa yhtä uljaasti kuin halvin sotamies. Niinpä hän palatessaan Intian retkeltä kulki erään joukko-osaston kanssa Etelä-Iraanin autiomaiden kautta, jolloin sotamiehet veden puutteessa kärsivät sanomattomia vaikeuksia. Eräänä päivänä muutamat ratsumiehet vuoren rotkosta löysivät tilkan vettä ja toivat sen kypärässään kuninkaalle. Mutta kuningas sanoi: »Pitääkö minun yksin juoda?», ja kaatoi veden maahan. Kun sitten saavuttiin asutuille maille, alkoi toinen elämä. Silloin syötiin ja juotiin ylenmäärin.
Aleksanterin taipumus ylellisyyteen tuli näkyviin varsinkin siinä, että hän käytti kohtuuttomasti väkijuomia. Sotaretkillään hän kyllä tässäkin kelpasi muille esikuvaksi, mutta juhlapidoissa tuo vika tuli näkyviin. Päihtyneenä hän rakasti imartelua, saattoipa tehdä tekoja, joita myöhemmin katui. Niinpä hän eräissä pidoissa suuttui Kleitos ystäväänsä, joka kerran taistelussa oli pelastanut hänen henkensä. Ystävä, hänkin päissään, soimasi kuningasta hänen persialaisista tavoistaan ja itserakkaudestaan. Aleksanteri nousi synkkänä istuimeltaan, hänen silmänsä säihkyivät vihasta. Läsnäolijat koettivat saada Kleitosta vaikenemaan ja toimittivat hänet ulos salista. Hetken kuluttua Kleitos kuitenkin palasi ja soimasi Aleksanteria vielä kiivaammin. Mutta silloin Aleksanteri hypähti istuimeltaan, sieppasi henkivartijan kädestä keihään ja lävisti sillä ystävänsä. Kohta kun hän oli tehnyt tämän verityön, valtasi hänet katkera katumus, hän oli kolme vuorokautta nauttimatta ruokaa ja juomaa, ja vain vaivoin päälliköt saivat hänet taas näyttäytymään ihmisille. Tuollaisia väkivallantöitä sattui Aleksanterille vain harvoin; mutta hänen hallituksensa loppuaikoina, kun hänen elämänsä muutoinkin alkoi käydä epäsäännöllisemmäksi, ne kuitenkin joskus toistuivat.
Sotaretkelle lähtiessään Aleksanteri tahtoi lähinnä vain kostaa persialaisille kärsimykset, jotka Kserkses persialaissotien aikana oli tuottanut Kreikalle. Mutta kuta pitemmälle aika kului, sitä enemmän hän muutti suunnitelmaansa. Myöhemmin hänen tarkoituksensa oli sulattaa yhteen kaikki nuo eri kansallisuudet ja muodostaa suuri maailmanvalta. Sen tähden hän kohteli lempeästi voitettuja kansoja. Egyptissä hän julistautui Ammon-Ren pojaksi. Tällä hän osoitti, ettei hän tullut valloittajana, vaan että hän tahtoi olla Egyptin muinaisten faraoiden seuraaja. Persiassa hän otti neuvoskuntaansa persialaisia ylimyksiä, alkoi käyttää persialaista pukua ja osoitti muutoinkin suurta suosiota persialaisille. Niinpä hän heidänkin silmissään oli enemmän vapauttaja raskaista veroista kuin valloittaja. Makedonialaiset osoittivat usein tyytymättömyyttä kuninkaan persialaismielisyyteen, jonka tähden hän toisinaan lähetti suuria sotaväenosastoja takaisin Makedoniaan, kiittäen heitä hyvästä palveluksesta ja lahjoittaen heille melkoisia rahasummia.