Vielä onnekkaampi kuin Crassus oli Pompē´jus. Hän kukisti ensin Välimeren merirosvot, jotka häiritsivät viljankuljetusta Roomaan, ja voitti sitten Mitradateen, joka oli aloittanut uuden sodan Roomaa vastaan. Päätettyään Mitradateen sodan v. 64 e. Kr. Pompejus yhdisti maakuntina Rooman valtakuntaan useimmat Vähän-Aasian maista sekä lisäksi Syyrian.
Kuva 109. Cicero pitämässä puhetta Catilinaa vastaan.
Enimmän levottomuutta herätti Roomassa kolmas yksinvallan tavoittelija Catilī´na. Tämä rappiolle joutunut ylimys muodosti laajan salaliiton, joka aikoi väkivaltaisesti kumota Rooman hallitusmuodon. Valpas konsuli Cĭ´cero sai kuitenkin hänen aikeensa ajoissa ilmi. Salaliittolaisten sotajoukkoa vastaan lähetettiin armeija, joka verisessä taistelussa pääsi voitolle. Taistelussa kaatui Catilinakin.
□ Catilinan salaliitto. Sallustius valittaa, että paha tapainturmelus Sullan aikoina oli päässyt vallalle Rooman ylimystön keskuudessa. »Kun kerran oli tultu niin pitkälle, että rikkaus tuotti kunniaa ja sitä seurasi maine, valta ja vaikutus, niin siveellinen voima kadotti kaiken viehätyksensä ja köyhyyttä ruvettiin pitämään häpeällisenä, epäitsekkyyttä pahansuopuutena. Näin nuoret roomalaiset muuttuivat rikkauksien johdosta ylellisiksi, itaroiksi ja ylimielisiksi. He nylkivät ja mässäyksissä taas kuluttivat, minkä olivat nylkeneet. He pitivät aina omat rikkautensa vähäisinä ja himoitsivat toisten omaisuutta. Heissä ei ollut säädyllisyyttä eikä häpeätä, ja he pitivät jumalallista ja inhimillistä oikeutta pilkkanaan.»
Tällainen mies oli myös Catilīna. Hän kuului erääseen arvokkaaseen optimaattisukuun, mutta oli juomingeissa, uhkapeleissä ja irstaassa elämässä tuhlannut omaisuutensa. Hänen ympärilleen keräytyi muita kevytmielisiä ylimysnuorukaisia. Aluksi nämä turmeltuneet miehet koettivat testamentinväärennyksillä, salamurhilla ja petoksilla hankkia varoja mässäysten jatkamiseen. Mutta kun heidän rikoksensa alkoivat käydä ilmi ja heidän ylellinen elämänsä vaati yhä uusia varoja, he olivat valmiit auttamaan Catilinaa hänen kumousyrityksissään. Sovittiin siitä, että Catilina oli tehtävä yksinvaltiaaksi, hänen vastustajansa merkittäisiin murhaluetteloihin ja salaliittolaiset jakaisivat keskenään valtion virat ja maakunnat.
Konsulina oli tähän aikaan Cĭ´cero, Rooman suurin kaunopuhuja. Puhetaitonsa, oppinsa ja rehellisyytensä takia hänen oli onnistunut kohota virkauralla aina ylimmälle asteelle saakka, vaikka hän ei kuulunut optimaatteihin, vaan ritarisäätyyn. Hänen silmämääränään oli tasavaltaisen hallitusmuodon pysyttäminen voimassa. Niinpä hän pontevasti esiintyi Catilinan ja hänen kannattajiensa kumousyrityksiä vastaan ja sai urkkijoiden avulla selkoa heidän salavehkeistään. Mutta kun hänellä ei ollut sitovia todistuksia heidän rikollisuudestaan, hän ei uskaltanut vangita heitä, vallankin kun salaliittolaisten joukossa oli useita senaattorejakin. Aluksi hän siis tyytyi siihen, että Forumilla ja senaatissa piti kiihkeitä puheita Catilinaa vastaan. Koska hän oli Rooman paras puhuja, hän saikin täten Catilinan epäluulon alaiseksi. Eräässä puheessaan hän puhkesi sanomaan: »Kuinka pitkälle, Catilina, käytätkään väärin kärsivällisyyttämme? Eikö ollenkaan käy tunnollesi kansan pelko, eikö se, että tätä paikkaa on täytynyt senaatin istuntoa varten suojella mitä voimakkaimmin? Eikö sekään, minkä voit lukea läsnäolijain kasvojen ilmeistä? Etkö huomaa, että kaikilla jo on tiedot salaliitostasi? Voi aikoja! Voi tapoja! Senaatti nämä asiat tietää, konsuli näkee; ja kuitenkin on tuo mies vielä hengissä! Hengissäkö vain? Ei; hän tulee vielä senaattiinkin, ottaa osaa yleisten asiain käsittelyyn ja samalla tarkastelee meitä katseellaan merkiten meidän joukostamme murhateuraansa. Jo aikoja sitten olisi sinut, Catilina, pitänyt konsulin määräyksestä viedä kuolemaan; sinuun itseesi olisi pitänyt ampua kaikki ne surman nuolet, joita sinä kaikkien meidän pään varalle jo pitkän aikaa olet teroitellut.»
Vihdoin Cicero sai riittäviä todistuksiakin. Muutamat maakuntalaiset, jotka kävivät Roomassa valittamassa maaherransa kiskomisesta, joutuivat tekemisiin Catilinan kanssa. Tämä lupasi parantaa heidän tilaansa, jos he nostattaisivat kansalaisensa häntä avustamaan tasavallan kukistamiseksi. Maakuntalaiset pyysivät Catilinalta kirjallisen sitoumuksen viedäkseen sen muka kansalaistensa nähtäväksi. Mutta he antoivatkin sen Cicerolle. Nyt oli Cicero asiastaan varma. Hän lähetti heti sotajoukon matkalle ja salaliittolaiset voitettiin.
Pontevan esiintymisensä johdosta Cicero sai kiitollisilta kansalaisilta nimen »isänmaan isä».