● Caesarin nuoruus. Crassus, Pompejus ja Catilina eivät onnistuneet yksinvaltaisissa pyrkimyksissään. Mutta heidän kilpailijansa Gājus Jūlius Caesar [kē´sar] oli heitä onnekkaampi. Tämä lahjakas ylimys liittyi jo nuorena kansanpuolueeseen. Aluksi hän ei tullut huomatuksi valtiollisessa elämässä, sillä hän huolehti parhaastaan opinnoistaan. Mutta kun hän astui julkisuuteen, hän piankin veti kaikkien huomion puoleensa.
● Gallian retki (58–51). Caesar hankki tavattomalla anteliaisuudella kansan suosion. Siitä huolimatta hän ymmärsi, ettei hänellä vielä ollut tarpeeksi mainetta voidakseen saavuttaa yksinvaltiutta. Hän liittyi sen tähden Crassukseen ja Pompejukseen solmien heidän kanssaan ensimmäisen triumviraatin (»kolmen miehen liiton») vuonna 60 e. Kr. Jokaisella triumvirillä oli niin paljon puoluelaisia, että heillä yhteensä oli ehdoton ylivalta kansankokouksessa. Ystäviensä avulla Caesar pääsi konsuliksi ja sitten tämänpuoleisen Gallian maaherraksi.
Kuva 110. Gallialainen päällikkö.
Juuri tätä Caesar oli toivonut. Tuskin hän oli saapunut maakuntaansa, kun hän jo varusti sotajoukon ja lähti taistelemaan Gallia transalpinan kelttiläiskansoja vastaan. Taistelut kestivät kahdeksan vuotta (58–51), mutta silloin koko tuo laaja maa Reiniin saakka olikin saatettu Rooman valtaan.
Gallian sodassa Caesarin erinomainen sotapäälliköntaito tuli näkyviin. Hän sai ennen pitkää jalkeille kymmenen legioonaa, jotka olivat häneen niin kiintyneet, että jokainen sotilas oli valmis kuolemaan hänen puolestaan. Hän kohtelikin lempeästi miehiään, otti osaa heidän harjoituksiinsa, palkitsi heitä heidän kunnostautuessaan ja jakoi heidän kanssaan surut ja ilot. Mutta samalla hän vaati heiltä ehdotonta kuuliaisuutta. — Viholliset hän taas osasi hajoittaa ja tehdä keskenään eripuraisiksi. Näin hänellä aina oli vain muutamia heimoja erältään vastassaan.
● Toinen kansalaissota (49–45). Gallian sodan aikana triumviraatti Crassuksen kuoleman johdosta oli hajonnut. Sen jälkeen molempien jäljelle jääneiden triumvirien ystävyys pian kylmeni. Pompejus ei voinut sietää, että Caesaria ja hänen urotöitään aina kiiteltiin. Kateudessaan hän sai senaatin määräämään, että Caesarin oli luovuttava sotajoukostaan. Tähän ei Caesar kuitenkaan suostunut, vaan lähti v. 49 legioonainsa johdossa marssimaan Roomaa kohti.
Näin alkoi toinen kansalaissota. Pompejus ja useimmat senaattorit lähtivät Kreikkaan. Caesar seurasi heitä ja voitti Pompejuksen sotajoukon Fa´rsāloksen taistelussa. Pompejus pakeni silloin Egyptiin, jossa hänet murhattiin. Caesarin oli vielä tämänkin jälkeen pakko taistella tasavallan kannattajia vastaan ensin Egyptissä, sitten Vähässä-Aasiassa, sen jälkeen Afrikassa ja lopuksi Espanjassa. Vuonna 45 hän oli voittanut viimeisenkin vastustajansa.
● Caesar yksinvaltiaana. Saavutettuaan yksinvallan Caesar koetti lempeydellä taivuttaa kansan puolelleen. Vangitut vastustajansa hän päästi vapaiksi, kohottipa useita heistä virkoihinkin. Samalla hän uutterasti harrasti valtakunnan parasta; olletikin hän esti maaherroja sortamasta maakuntalaisia. Annettiinpa useille maakuntalaisille kansalaisoikeudet, esim. kaikille tämänpuoleisen Gallian asukkaille. Myös ajanlaskun uudistus oli valtakunnalle suureksi hyödyksi. Siihen saakka noudatettu ajanlasku oli sekava ja virheellinen. Caesar saattoi etevien matemaatikkojen avustamana voimaan juliaanisen kalenterin, joka oli käytännössä uudelle ajalle saakka. Sen mukaan lasketaan vuodessa olevan 365 päivää; mutta joka neljäs vuosi on karkausvuosi, joka käsittää 366 päivää. — Monet suunnitelmat jäivät Caesarilta kesken, koska hän vain lyhyen ajan ehti hoitaa hallitusta ennen kuolemaansa.
● Caesarin kuolema. Caesarin viisaasta ja lempeästä hallituksesta huolimatta oli Roomassa sellaisia henkilöitä, jotka eivät voineet unohtaa tasavaltaa. Varsinkin kun kävi ilmi, että Caesar pyrki kuninkaan nimeä omistamaan, hänen vihamiestensä luku lisääntyi. Nämä tekivät Brūtuksen ja Cassiuksen johtamina salaliiton Caesarin henkeä vastaan, ja vuonna 44 e. Kr. hänet murhattiin senaatin kokoussalissa.