Pompejus oli kehunut senaatissa, ettei hänen tarvinnut kuin polkaista jalallaan maahan, saadakseen sotajoukon koolle. Mutta kun Caesar Galliasta marssi Italian alueelle, Pompejuksen kansansuosio ja valta näyttäytyikin kovin mitättömäksi. Kaikkialta vapaaehtoisia riensi Caesarin riveihin, ja niin Pompejuksen oli suin päin paettava Kreikkaan. Tänne keräytyi hänen luokseen kevytmielisiä, ylellisyyteen tottuneita ylimysnuorukaisia. Fa´rsāloksen luona syntyi taistelu. Caesar tiesi, miten arkoja ylimykset olivat hienosta hipiästään, ja siksi hän käski sotamiesten lyödä heitä kasvoihin. Tätä ylimykset eivät sietäneet, vaan lähtivät pakosalle. Pompejuksen rikas leiri kaikkine aarteineen joutui Caesarin valtaan. Tästä asiasta Caesar kirjoittaa muistelmissaan: »Pompejuksen leiristä löydettiin lehtimajoja lepovuoteineen, suuri esiin pantu rahamäärä, telttoja, joissa maa oli ruohoturpeilla peitetty — olivatpa muutamat teltat murattiköynnöksillä katetut — ja paljon muuta, joka todisti määrätöntä ylellisyyttä ja ehdotonta voitonvarmuutta, koska he siksi vähän epäilivät taistelun tulosta, että saattoivat ajatella niin joutavia nautintoja.»
Kreikasta Pompejus pakeni meritse Egyptiin toivoen saavansa siellä turvaa maan hallitsijalta. Mutta maihin noustessaan hänet murhattiin kavalasti alaikäisen Ptolemaios kuninkaan holhoojain toimesta. Pian murhan jälkeen Caesar saapui pieni joukko mukanaan Aleksandriaan. Kun hänelle näytettiin Pompejuksen päätä, hän kääntyi inhoten pois ja katseli kyynelsilmin murhatun sinettisormusta. Pompejuksen murhaajat olivat toivoneet saavuttavansa Caesarin ystävyyden, mutta tämä asettikin valtaistuimelle kuninkaan sisaren Cleopa´tran, joka kauneudellaan oli hänet hurmannut.
Egyptiin Caesar sai tiedon, että Mitradateen poika Farnă´kēs oli aloittanut sodan Roomaa vastaan. Hän kiiruhti Vähään-Aasiaan ja suoritti sodan viidessä päivässä, jonka takia saattoikin lakonisesti ilmoittaa senaatille: »Tulin, näin, voitin.»
Mutta vielä oli innokkaita tasavaltalaisia, jotka jatkoivat taistelua Caesaria vastaan käsittäen hänen voittonsa merkitsevän tasavallan häviötä.
Näiden joukossa oli Cato nuorempi. Hän oli nuoruudestaan alkaen osoittanut ylevämielistä ja taipumatonta luonnetta. Kun Caesar Afrikassa oli voittanut vastustajiensa suuren sotajoukon, Cato päätti riistää itseltään hengen, ettei hänen tarvitsisi nähdä tasavallan perikatoa. Keskustellessaan muutamien ystävien kanssa sielun kuolemattomuudesta Cato tuli lausuneeksi joitakin sanoja, joiden johdosta nämä pääsivät selville hänen aikeistaan. He yrittivät ottaa häneltä miekan, mutta Cato sai heidät luopumaan tästä. Sen jälkeen hän vielä hetken itsekseen lueskeli Platonin filosofista teosta sielun kuolemattomuudesta. Sitten hän paneutui nukkumaan, ja aamulla herätessään hän miekalla lävisti rintansa. Hänen poikansa ja palvelijansa riensivät saapuville ja hakivat lääkärin, joka sitoi haavan. Mutta virottuaan Cato repi siteet pois, ja vähän ajan kuluttua hän heitti henkensä. Kun Caesar kuuli Caton kuolemasta, hän huudahti: »Olet riistänyt minulta onnen lahjoittaa sinulle henkesi.»
Palattuaan Roomaan Caesar vietti triumfin eli riemusaaton, joka oli loistavin, mitä Roomassa siihen asti oli nähty. Sen yhteydessä hän pani toimeen suurenmoisia juhlia ja jakoi suunnattomia lahjoja. Alhaisoa ruokittiin 22,000 pöydässä ja sen huvittamiseksi järjestettiin eläin- ja gladiaattorileikkejä, joissa muun muassa nähtiin 400 jalopeuraa. Jokainen sotamies sai suurehkon summan, jokainen aliupseeri kaksin verroin ja upseerit nelinkertaisen summan. 150,000 köyhälle kansalaiselle annettiin niin ikään rahalahja, viljasta ja öljystä puhumattakaan.
Caesarin kuolema. Caesar oli nyt Rooman todellinen yksinvaltias, vaikkei hänellä ollutkaan yksinvaltiaan nimeä. Sekä senaatti että kansankokous noudattivat hänen tahtoaan. Suurta valtaansa Caesar käytti valtion menestykseksi. Siitä huolimatta hänellä oli kiivaita vastustajia. Toiset kadehtivat hänen valtaansa, toiset surivat tasavallan häviötä. Viimein tehtiin hänen henkeänsä vastaan salaliitto, jonka johtajina olivat Brūtus ja Cassius.
Brutus oli jaloluontoinen mies ja Caesarin ystävä, mutta hän katsoi velvollisuudekseen vapauttaa maailman itsevaltiaasta. Cassius taas oli lahjakas, mutta luonteeltaan umpimielinen ja kateellinen. Sovittuna päivänä he muiden salaliittolaisten kanssa saapuivat senaatin istuntoon. Caesaria oli kyllä varotettu sinä päivänä kokoukseen menemästä, mutta hän ei tällaisia varotuksia ottanut huomioon.
Caesarin kuolemasta Plutarkhos kertoo seuraavasti: »Kun Caesar astui sisään, senaattorit kunnioittavasti nousivat seisomaan. Mutta Brutuksen ystävistä toiset asettuivat hänen istuimensa taakse, toiset taas menivät häntä vastaan muka tehdäkseen hänelle anomuksen. Caesar asettui istumaan ja hylkäsi esityksen. Silloin eräs salaliittolaisista tarttui kahden käden hänen togaansa ja veti sitä, niin että kaula paljastui. Tämä oli sovittu hyökkäysmerkki. Casca iski ensimmäiseksi haavan niskaan, mutta se ei ollut kuolettava. Caesar kääntyi ja tarttui tikariin lujasti. Molemmat huusivat samaan aikaan, haavoitettu latinaksi: »Kirottu Casca, mitä sinä teet?» ja viimeksimainittu kreikaksi: »Veli, tule minulle avuksi!» Samassa kaikki salaliittolaiset paljastivat tikarinsa, sillä oli päätetty, että jokainen ottaisi osaa murhatyöhön. Siitä syystä Brutuskin iski yhden iskun Caesarin kupeeseen. Caesar puolustautui hetken muita vastaan, mutta nähtyään Brutuksen paljastettu tikari kädessä hän huudahti: »Sinäkin, Brutus!», veti togan päänsä yli ja antautui kohtaloonsa vastustamatta.