Mutta kyläläisten ja varsinkin kyntötoverien mielestä mällin pureksiminen oli ollut melko suuri kunnia.
Yhdeksänvuotiaana Samuli joutui kirkonkylän uuteen kansakouluun ja osoitti sekä luvuissa että vallattomuudessa erinomaista edistystä. Opettaja kehui pojan kykyä apulaispapille. Kerran sitten, kun Samuli oli ollut kansakoulussa kolme vuotta, sattui sama pappi oleilemaan Samulin kotona ja tokaisi yht'äkkiä ukko Särkälle:
— Tuo Samuli on pantava lyseoon. Ukko ällistyi eikä virkkanut mitään, mutta pastori jatkoi:
— Hän saa minulta kirjat — ja vapaaoppilaaksi hän varmaankin pääsee, joten kotoaan hän tarvitsee ainoastaan muonan.
Ja asia pantiin jo sillä kertaa siksi pitkälle, että ukko Särkkä parin viikon kuluttua kävi rehtorin pakeilla kaupungissa ja poikkesi paluumatkalla pastorilta koulukirjat hakemassa. Ja niin joutui Samuli Särkkä opintielle.
Usein nuo asiat vilahtelivat nyt vieläkin lehtorin sielun silmissä, herättäen kirjavia muistoja. Niitä miettiessään hän usein nukkuikin kovalle penkilleen vaatteet päällä. Eikä hän nytkään huomannut, miten alaslaskettu kierrekaihdin vähitellen tuli yhä vaaleammaksi, osoittaen toukokuun auringon ylenemistä.
II.
Koulujen viimeisen työpäivän tunnit olivat ohi. Oppilaat riemusta säteilevinä täyttivät kadut, varsinkin "Espiksen" ja "Aleksin", jonka viimemainitun etelänpuoleinen käytävä raikui yhteiskoululaisten ja suomalaisten lyseoiden oppilaiden naurusta ja leikinlaskusta. Paavo Tuunainen oli lyöttäytynyt isoon poikasakkiin, ollen joukkueensa äänekkäimpiä. Häntä pidettiin toveripiirissä aika vekkulina, sillä hän osasi erikoisesti kiusoitella toisia, varsinkin "pikeentyneitä", jotka hänen mielestään aina esiintyivät hapannaamaisina, useimmiten melkeinpä itkussa silmin.
Poikajoukkuetta läheni pitkin, notkuvin askelin eräs hajamielisesti ympärilleen tähystelevä nuorukainen, joka oikealle ja vasemmalle käännellen sivuutti vastaantulijoita ja samaan suuntaan kulkijoita. Se oli Pekka Kontio. Kohdalle päästyään pyörähti Paavo Tuunainen hänen kupeelleen.
— Kuules, Pekka, virkkoi hän melkein vaikerrellen, — nuo pojanpahukset olivat niin ilkeitä sille yhdelle…