Pekka hytkähti ja vilkaisi kumppaniinsa.
— Mille yhdelle? hän kysäisi, koettaen näyttää tyyneltä.
— Hm. Niinkuin et sitä arvaisi kysymättäkin? No sille sinun Aini parallesi!
Pekan kasvot karahtivat tulipunaisiksi, eikä hän virkkanut sanaakaan.
— Mitäs sinä turhia punastelet? jatkoi Paavo. — Enhän minä pahalla sitä kerro, halusin vain sinulle ilmoittaa, ettei se viitsinyt täällä kävellä, vaan meni "Espikselle", eikä se tänne tänä iltana uskalla tullakaan.
Paavo katsahteli veitikkamaisesti vilkuillen Pekkaan, mutta pysyttäytyi kumminkin totisena. Pekan suu oli kuin kiinninaulattu.
— Ei, minun onkin pian mentävä "Mykyräniskan" luo, virkkoi Paavo katsoen kelloaan. — Terve sitten!
Paavo kiiruhti takaisin toveriensa luokse nähtyään, että Pekka seuraavasta kadunkulmauksesta kääntyi "Espikselle" päin. Mutta pian ilmestyi Aini Rasikin "Aleksille" suuressa yhteiskoululaissakissa, jossa oli sekä hameekkaita poikia että housukkaita tyttöjä, vieläpä muutamia sellaisia, jotka olivat säilyttäneet sukupuolensa omissa vaatteissaan. Näitä viimemainittuja oli, ulkonäöstä ja käynnistä päättäen, Aini Rasi, joka parin askeleen päässä muista kulkea lyllersi kuin jalat alleen saanut vehnäjauhopussi.
Mutta pian oli Paavo Tuunainen hänenkin kimpussaan. Hattua kohottaen hän läheni tyttöä ja kohteliaasti virkkoi:
— Aini, minulla olisi vähän sinulle asiaa.