— No, mitä asiaa? kysyi Aini hymyillen.
— Niin että — se on toisin sanoen, selvitti Paavo vakavana, — minulle on uskottu sinulle kerrottavaksi asiaa.
— Kuka on uskonut?
— Arvaapas!
— En minä sitä voi arvata.
— Kyllä vaan arvaatkin, vaikk'et tahdo tunnustaa. Se on se yksi — ja paras.
Aini punastui korviaan myöten, koettaen peittää sitä helakalla naurulla.
— En minä arvaa! intti hän.
— No sanopas sitten, keneltä sinä mieluimmin kuulisit terveisiä? kysyi Paavo.
— En keltään, en keltään.