— Ai ai sinua, Aini, niin nuori ja niin paatunut, kiusaili Paavo leikillisesti.
Mutta nyt Ainin tuuli muuttui. Hän kalpeni yhtäkkiä, poskien luonnollinen puna katosi silmänräpäyksessä, ja hänen siniset silmänsä saivat kostean kiillon. Hän kääntyi pois Paavosta lähteäkseen kotiinsa. Paavokin huomasi menneensä liian pitkälle, ja parantaakseen asiaa hän selvitti muka sanottavansa, huutaen hänen jälkeensä:
— Älä nyt suutu, Aini! Asiani on se, että sattuneista syistä ei
Pekka voi tänä iltana olla täällä, vaan hän on Kaisaniemessä.
Mutta mitäpä Aini nyt välitti Kaisaniemestä tai Pekasta. Hän kulki kotiansa kohti, vältellen tuntemattomien vastaantulijain katseita, ristiriitaisten tunteitten täyttäessä hänen mielensä. Nyt tiesi koko maailma heidän — Pekan ja hänen — salaisuutensa. Niin hän mietti. Mitä merkitsi vala? Pekka oli hänet pettänyt… Samalla hän pyyhkäisi kädellään vasenta suupieltänsä, jossa tuntui olevan kuin häpeän merkki, merkki, joka oli loihtinut onnea hänen elämäänsä, mutta joka nyt kirveli, tuotti tuskaa ja häpeätä. Kaikki ihmiset näyttivät tuntevan hänen salatun tuskansa — miksipä muutoin ne olisivat näyttäneet niin omituisilta!
Rientäessään "Mykyräniskan", lehtori Särkän, asuntoon ei Paavo aavistanutkaan pahan tekonsa suuruutta. Hän naureskeli vain "vitsikkäälle kepposelleen". — "Saavatpahan nyt toisiaan odotella", hän itsekseen tuumi.
Kello oli puoli kuusi, kun Paavo avasi opettajansa oven ja astui sisään. Lehtorin vastaanotto oli kello viidestä kuuteen, ja silloin oli hänen ovensa aina avoinna. Muutoin se oli vahvoissa salvoissa, eikä ovikelloa ollut.
Jos lehtori oli jonkun oppilaistaan tai tuttavistaan kutsunut luokseen jonain muuna aikana, oli hän aina täsmälleen itse avaamassa. Ellei kutsuttu saapunut sovittuna aikana, kalskahti lukko jälleen kiinni, ja sopimus oli rikkoutunut. Paavo tiesi, että hänen oli oltava täsmällinen, ja siksipä hän menikin juuri vastaanottotunnin puolivälissä.
— Mitäs "Puakille" kuuluu? kysyi lehtori nähdessään oppilaansa.
— Kiitos kysymästä, eipähän sen enempää, vastasi Paavo.
— No, istuhan sitten, kehoitti lehtori. Paavo istuutui ja kysyi, miten aineensa oli onnistunut.