— Ja sitten, soperteli Anna-Maija, minulla on tuolla kaapissa nestuukki, jossa on rahaa, se olisi minun hautaisiani varten… Ehkä lehtori…
Lehtori arvasi puolistakin sanoista vanhuksen tarkoituksen. Hän otti avaimen hänen vapisevasta kädestään, aukaisi kaapin ja kaivoi kaiken romun keskeltä esiin tarkoitetun nenäliinan sekä laski aarteen.
— En muista, paljonko…
— On tässä yli kaksikymmentä…
— Pääsenhän omilla lepoon…
— Oihan toki, kyllä, ei siitä pidä hätäillä.
Myllärin emäntä, joka sairasta oli hoitanut useita päiviä, saapui pirttiin kuuma kahvipannu kädessä.
— Anna-Maija on hokenut koko päivän ja huolehtinut siitä, että hän vielä lehtorille saisi kahvit tarjota. Nyt on kahvi valmista, ei muuta kuin juoda, selitti emäntä.
— Vai vielä se on jaksanut sellaisistakin huolehtia, ihmetteli
Särkkä.
— Onko kahvia? kysyi sairas. — Juokaa nyt, hyvä lehtori!