— Mihin? kysyi Särkkä.
— Lähden pitkälle konserttimatkalle.
— Minkä hyväksi?
— Omaksi hyväkseni.
— Mutta se on tarpeetonta, ihan tarpeetonta!
— Kas niin! huudahti Laura. — Siinä se nyt on se sinun ainainen ruikutuksesi, mistä kirjeessäsikin niin kauniisti puhuit: minä koetan sovelluttaa asioita, minä koetan parantaa itseäni, mukautua, ja mitä kaikkea. Mutta sitten heti asian ollen kyselemään: minkä hyväksi? Se on tarpeetonta!
— Tämä ei ole ruikutusta, vaan se matka on tarpeeton! virkkoi Särkkä tiukemmin kuin koskaan ennen.
— Se voi olla sinun mielestäsi tarpeeton, mutta minun mielestäni se on tarpeellinen.
— Elä nyt, hyvä ihminen, hulluttele…
— Hulluttele, kuulepas vain!