— Sinun on vallan turhaa minua pistellä. Eivät ne satu.
Särkkä ei hetkiseen virkkanut mitään. Hän huomasi, ettei kuilua voinut kiertää. Oli joko pysähdyttävä sen reunalle tai hypättävä yli. Hän pysähtyi. Tosin hän huomasi, että ohikulkijat osoittelivat häntä sormella ja huudahtelivat: "Se on Särkkä, Särkkä parka, joka ei uskalla hypätä kuilun yli, vaan pelkää henkeänsä." Hän ajatteli heille selittää, ettei hän tahtonut panna henkeään alttiiksi, vaan vartioi siinä, etteivät hänen pienokaisensa päässeet kuiluun putoamaan. Mutta hän ei mitään selittänyt.
— Miten olet ajatellut lasten kanssa menetellä? kysyi hän vihdoin vaimoltaan.
— Kirjoitahan tuohon valtakirjan alle nimesi! käski Laura.
— Tietysti sen teen.
Ja Särkkä kirjoitti sekä painoi sinettinsä alle. Kun Laura ei vieläkään vastannut hänen edelliseen kysymykseensä, uudisti hän sen:
— Mihin lapset joutuvat?
— Siitä saa oikeus päättää.
— Tokkohan siihen oikeutta tarvitaan?
— En minä oikeuksistani mielisuosiolla luovu.