— Vaikkapa, voisithan kumminkin, eihän meidän tarvitse vihata toisiamme.
Mutta Laura kulki edelleen ja Särkkä seurasi häpeissään hänen jälestään. Lapset ja Laura istuutuivat etuistuimelle, Särkkä kapusi taakse ja otti ohjakset.
— Antakaa mennä vaan lujaa, kehoitti hevosentuoja, — aika on täpärällä.
Rattaat lähtivät liikkeelle. Kumpikin aikuisista istui paikoillaan eri mielentilassa, Särkkä synkkänä, Laura sitävastoin sydän täynnä uusia toiveita. Olipa hän hyvillään siitäkin, että oli saanut voiton verrattain helpolla. Ennen Pilkkeeseen saapumistaan hän oli kaiken varalta suunnitellut monenlaisia iskuja Särkän nujertamiseksi; mutta niitäpä hänen ei ollut tarvinnut paljoa käyttää. Kaikki oli mennyt melkein kuin itsestään. Hän oli vapaa, maailma oli jälleen avoinna hänen edessään. Hyvä, että hän vihdoinkin sai nauttia elämästään taiteensa kohottamana. Lapset hän jättää sukulaistensa luokse Viipuriin, missä heillä varmaan on hauska ja hyvä olo toisten samanikäisten seurassa. Ja oppivatpa vielä sivistyneiden tapoja sivistyneessä seurassa. Pariisista palattuaan hän asettuu "hänen", Anteron, kanssa tosionnellisena johonkin komeaan huvilaan pääkaupungin läheisyyteen, missä saa tarkoin seurata todellista taide-elämää ja voimainsa mukaan ottaa siihen osaa. Silloin ei tarvinnut pelätä mitään sivulta tulevaa tukahuttamista, kun kumpikin toistaan ymmärsi.
Niin Laura mietti. Hevonen pysähtyi asemalle. Yrjö oli vienyt tavarat aseman edustalle, missä asemamies otti ne vastaan. Särkkä hankki piletit ja puuhaili asemamiehen mukana. Kun kaikki oli valmista, tuli hän vaimonsa luo, toivoen tältä jonkun ystävällisen sanan jäähyväisiksi. Turha toive.
Juna vihelsi ja porhalsi asemalle. Lapset nostettiin vaunusillalle, Särkkä tahtoi auttaa Lauraakin, mutta tämä ei ollut sitä huomaavinaankaan. Vaunussa nukkui pari kolme matkustajaa pitkillä, topatuilla penkeillä. "Naisten osasto" oli tyhjä. Särkkä vei lapset sinne.
— Kas, täällä teidän on hyvä olla, saatte vaikka nukkuakin kaikessa rauhassa. Tule sinäkin, Laura, tänne, puheli Särkkä, ja hänen äänensä kupluili itkun ja naurun välillä.
Laura pysähtyi ovelle, mutta ei tullut sisään.
— Tule nyt istumaan tänne sisälle! kehoitti Särkkä jälleen.
— On minulla aikaa istua, vastasi Laura paikaltaan liikahtamatta.