— Se kuuri taisi tehdä hyvää? virkkoi lehtori.
— Näyttää se siitä pitävän, vastasi Pekka. Pekan hommat olivat menestyneet aika hyvin. Hän oli tyytyväinen. Uutisviljelyksiä hän oli pannut kuntoon jonkun verran, ja ne olivat tuottaneet paremmin kuin mitä hän kannattavaisuuslaskelmiensa mukaan oli osannut toivoa. Lokakuussa hän ilmoitti tulevansa Helsinkiin, ottavansa osaa maanviljelystä koskeviin kemiallisiin töihin ja sitten lukevansa kotona tietopuolista maanviljelyskirjallisuutta. Vielä kaksi vuotta sanoi hän olevansa oppipojan kirjoissa ja kehui sitten julistavansa itse itsensä maanviljelysmaisteriksi, kun hänellä ei ollut tilaisuutta saada tätä oppiarvoa yliopiston tieteellisten seinien sisäpuolella.
— Minun maisterinvihkimiseni, hän selitti, tapahtuu siten, että minä otan emännän, sen Aini Rasin, jonka setä minulle kosi. Hän on lupautunut elämässä ja kuolemassa kuulumaan minulle.
— Sepä onnellista!
— Siksipä pidänkin avioliittovihkimystäni myöskin maisterinvihkimyksenä, koska minun silloin pitää varmasti osata maatakin viljellä.
— Sinulla on hyvä koulu kokemuksessa.
— Parhain kaikista kouluista.
Pekan työt eivät suinkaan keskeytyneet sen tähden, että hänellä oli harvinainen ja mieluisa vieras. Tämä kävi kernaasti Pekan mukana vainioilla ja uutisviljelyksillä. Viikko, ainoa, mikä lehtorilla ennen koulun alkamista oli jäljellä, vierähti huomaamattoman nopeasti. Eron hetki tuli. Pekka saattoi ystävänsä ja opastajansa rautatielle.
Syyskuun ensi päivän aamuna Särkkä saapui Helsinkiin. Oli sumuinen ilma, ja sadekuuro lankesi raskaana ja painostavana pääkaupungin yli. Ajaessaan kotiinsa Bulevardin varrelle lehtorista tuntui, kuin se hilpeämpi mieliala, joka hänelle maalaisystävien seurassa oli suonut lohdutusta, olisi hänet taaskin jättänyt. Tuttujen paikkojen näkeminen ja niihin liittyvät viime vuosien muistot saivat jälleen sydämen rauhattomaksi. Ja niihin muistoihin liittyi niin läheisesti se, jonka viimeiset sanat olivat: "Minä kuulun toiselle!"
Maksettuaan ajurin kohosi Särkkä hitaasti rappuja ylös ja tuli eteiseen. Ensinnä pisti hänen silmiinsä lasten vaatteet, jotka riippuivat nauloissaan. Hän pysähtyi ja kuunteli. Kaikki oli hiljaista. Hän käänteli vaatteita. Ne olivat Helvin ja Samulin.