— Niin. Missä rouva on? kysyi Särkkä tulisesti.
— Täällä on lehtorille kirje.
Mutta Särkkä ei sitä ymmärtänyt, hän vain tiuskaisi:
— Missä rouva on?
— En minä tiedä, ei rouva ole täällä. Lapset vain.
Lehtori tarttui pettyneenä palvelijattaren ojentamaan paperipalaseen ja meni vaappuvin askelin omaan huoneeseensa, kohotti alaslasketun verhon ja istuutui tuttuun tuoliinsa. Hän käänteli saamaansa paperia käsissään, siinä ei ollut mitään osoitetta. Kun hän sen avasi, luki hän seuraavat rivit:
"Kun lapsia en saanut sijoitetuksi Viipuriin enkä ehtinyt muuallekaan hommata ja kun itse matkustan ulkomaille, pitänet huolen lapsistasi.
Laura Nord."
Paperi putosi hänen kädestään lattialle, ja hän kohosi pikaisesti kuin nuoli tuolistaan. Hänen silmistään oli kiilto kadonnut, ne katsoivat jäykkinä ja vakavina eteensä.
— Vai niin, vai ovat minun lapseni olleet kauppatavarana! huusi hän katkerasti. — Nyt sinä saat kuulua muille, minulla on omani!