— Nähkääs, lehtori, se on sillä tavalla, etten minä siihen aikaan, kun ne paikat olivat läksynä, kyllin huolellisesti valmistanut, selitti Paavo.
Lehtori tuli hyvilleen, vaikka peittikin tyytyväisyytensä. Vastaus selvitti hänen tietoisuuttaan siitä, ettei hän laskelmissaan ja arvosteluissaan ollut kovinkaan suuresti erehtynyt, ja samalla lisäsi hänen luottamustaan Paavo Tuunaisen kykyyn.
— Vai niin, no, se selittää asian, virkahti hän. — Sitten saat mennä. — Niin, tosiaan, jatkoi hän, kun Paavo oli jo noussut paikoiltaan, — luuletko pääseväsi kahdeksannelle?
— Enköpähän… Kyllä kai. Eikös lehtori sitä tiedä? kysyi Paavo lopuksi.
— Ei, en minä tiedä teidän luokasta vielä mitään; opettajien lopullinen kokous niistä asioista on vasta tänä iltana. Mutta pitäähän se sinun itsesi toki tietää — vai onko häälyvällä kannalla?
— Kyllä minä pääsen, vastasi Paavo itsetietoisesti — Ruotsissa voi tulla viisi tai kuusi, mutta se ei haittaa.
— Ei viitonen mikään numero ole, sanoi lehtori. Paavo nolostui, hyvästeli ja lähti. Viimeisiksi sanoikseen hän kumminkin virkkoi:
— Hauskaa kesää lehtorille!
— Samat sanat sinullekin! Minulla on jo monena vuonna ollut hauska kesä.
Sill'aikaa kierteli Pekka Kontio hätäisin askelin "Espistä" pitkin ja poikin, löytämättä etsimäänsä. Olihan Aini sanonut edellisenä iltana, ettei hän ollut vihainen, vaikka Pekka olikin tehnyt ajattelemattomuudessaan teon, jota hän sillä hetkellä ei ollut voinut välttää. Jospa se sentään olisi jäänyt tekemättä, olisi hänen nyt ollut parempi olla.