Särkkä kohautti kumaraisia harteitaan ja virkahti:
— No ka, mikäs muu sitä vaivaa kuin se rakkaus.
— Mutta sehän on niin kovin lapsellinen poika, sanoi matemaatikko.
— Jaa, mutta ei kai se vallan mahdotonta ole. Saattaa olla niin kuin
Särkkä sanoo, myönteli venäjänkielen opettaja.
— Katsokaas, selitti vuorostaan Särkkä, se poika on tervettä maalaisrotua ja voimiltaan ja elimiltään ainakin yhtä kehittynyt kuin pari kolme vuotta vanhemmat kaupunkilaispojat. Ja se on nähnyt täällä paljon viehättävänpunaisia poskia.
— No, kuulkaapas nyt ihmettä, huudahti rehtori Malmi, joka oli lähestynyt keskustelukolmikkoa ja kuullut Särkän viimeiset sanat, — kun Särkkä puhuu "viehättävänpunaisista poskista". Jokos vihdoinkin vanhapoika on rakastunut?
— Ei ole hätää minun suhteeni, vakuutti Särkkä, vaan paremminkin sinun oppilaittesi suhteen, sillä rehtorina sinun pitäisi tietää kaikkien oppilaittesi rakkausasiat ja antaa niihin oikeata lääkettä oikealla ajalla.
Keskustelu vilkastui, ja aihe kävi yleiseksi.
— Ei koulupojan, varsinkaan viidesluokkalaisen, rakkaus päätä sokaise. Ja Kontiohan on melkein lapsi, sanoi matemaatikko, puhallellen savurenkaita suustaan ja katsellen, miten toinen kiemura tavoitteli toistaan.
— Kuudennellatoista vuodella, huomautti Särkkä.