— Jahaa, te siis taidattekin keskustella viidesluokkalaisen Kontion rakkaudesta, puuttui Malmi jälleen puheeseen. — Voisikohan tosiaankin uskoa, että rakkaus olisi mennyt pojan päähän ja ollut haittana edistymiselle koulussa. Minun täytyi alentaa häneltä arvosanaa.
— Siitäpä tässä olikin puhe, että hän saa nyt paljon huonomman todistuksen kuin jouluna — ja siitä se puhe sitten johtui rakkauteen, selitti venäjänkielen opettaja ja viimeisen sanan lausuttuaan nakkasi niskojaan kaksi kertaa.
— Mutta olisiko se mahdollista? kysyi "Täti", englanninkielen opettajatar, pitkänhinterä vanhapiika, suora kuin aidanseiväs, asettaen kädet lanteilleen.
— Rakastuminenko mahdollista kuudennellatoista olevalle? kysyi Särkkä hymähtäen. — Ainoastaan se minusta olisi ihmeellistä, jos se olisi mahdotonta. Viidennellä luokalla — nimittäin jos se ei ole sattunut jo ennen tapahtumaan — rakastuvat melkein kaikki — ja ketkä eivät rakastu viidennellä, tekevät sen kuudennella. Sitten seitsemännellä ja kahdeksannella sitä ei enää niin huomaa, sillä nuorukaiset ovat jo läpikäyneet ensimmäisen koetuksen — he ovat oppineet jo vähän kärsimään.
— Kehen he sitten ovat rakastuneet? kysyi jälleen "Täti" uteliaana.
— Tyttöihin tietysti! vastasi venäjänkielen opettaja rähähtäen, nauruun ja ainakin puolikymmentä kertaa päätään kekauttaen.
Koko seurue nauroi.
— Noo, jaa, kyllähän minä nyt sen arvaan, mutta minä tarkoitan, millaisiin, missä asemassa oleviin tyttöihin? selvitteli "Täti" puolestaan.
— Koulutyttöihin tietysti, tyttökoululaisiin, joita pojat joka ilta naurattelevat "Aleksilla" ja "Espiksellä" ja jos missä, puhui Särkkä.
— Siinä tapauksessa tytöt pitänevät heitä narreillaan, sillä minulla on tunteja myöskin tyttökoulussa siksi paljon, että olisin huomannut, jos heitä jokin sellainen painajainen vaivaisi, puolusti "Täti" asiaansa.