— Oonpahan minä ollut jos jonakin. Mutt' oikeinpa nyt on taas hyvä mieli, kun sain vielä tuon pojankin nähdä.
Ukon ääni ilmaisi vakituisesta värinästään huolimatta syvää liikutusta, eivätkä kyyneleetkään jättäneet jälkeä kasvoihin tekemättä.
— Olenpa minäkin tätä iloa jo saanut odottaa, virkkoi lehtori vetäen taskustaan ison sikarin. — Ja nyt pannaan tupakaksi!
Kiitellen kahmaisi ukko sikarin käteensä, puraisi pään pois ja otti tulen lehtorin sytyttämästä tikusta. Hyvä tupakka näytti tekevän tarkoitetun vaikutuksen: se tuotti nautintoa ja virkisti. Pian oli kuulumisten kysely ja kertominen täydessä käynnissä.
Vihdoin ehdotti lehtori, että olisi lähdettävä saunaan.
— Tokkopahan minä nyt sinne jaksanen lähteä? epäili Matti.
— Olisipa se jumalan ihme, jos vaari nyt yhtäkkiä jo uloskin uskaltaisi, ihmetteli nuoren myllärin emäntä.
— Kyllä me yksissä voimin jaksamme, kehoitteli lehtori.
— Oiskohan yrittää? tuumi vanhus ja nousi vaivalloisesti seisomaan.
Lehtori tarttui auttaakseen häntä kainaloon, ja vähitellen virkosivat vanhuksen jalat yhä tanakampaan käyntiin. Kun oli otettu paksu ryhmysauva vielä avuksi, niin eipä kulku enää kovin hidasta ollutkaan.