Tupansa vuokran hän suoritti taloon työnä joko heinänteossa tai elonleikkuussa, miten talo tahtoi. Muutamana edellisenä kesänä olivat lehtori ja Anna-Maija sovittaneet keskinäiset asiansa siten, että jälkimmäinen kävi kerran pari viikossa pesemässä lehtorin asunnon lattiat, koska asianomainen itse — kuten hän suoraan tunnusti — ei saanut tyydyttävän puhdasta jälkeä, ja lehtori taas puolestaan kävi Särkällä suorittamassa Anna-Maijan possakan. Nytkin sellainen sopimus tehtiin.
Ensimmäisenä kesänä ei isäntä ollut halukas moiseen vaihtokauppaan, sillä "mikä sosilisti se sellainen lehtori on, joka pystyy heinäpieleksiä tekemään tai aumoja latomaan", mutta kun lehtori vain itsepintaisesti heilutteli viikatetta ja teki puhdasta jälkeä sekä pysyi hyvin muiden mukana, niin eipä hänen auttanut. Seuraavina kesinä isäntä jo oli hyvillään, sillä työjärjestys oli hiljaisempaa, ja taisipa työtäkin tulla tavallista enemmän valmiiksi, kun "kirjanoppinut" oli mukana.
IV.
Juhannuksen tienoissa sai rehtori Malmin perhe kesäasuntoonsa Pälvelään vieraan, joka koko kesän ja seuraavan syksyn oli heidän turvattinaan. Se oli ulkomailta opintomatkoilta palannut laulajatar Laura Nord, joka nelisen vuotta oli ollut isänmaansa rajain ulkopuolella.
Laura Nord oli rouva Malmin koulutoveri, muotikauppiaan tytär suurehkosta maaseutukaupungista. Hänen lapsuutensa koti oli ollut ylellinen, sekä vaatetukseen että ravintoon nähden. Uudet, muodikkaat hatut ja leningit valikoimalla valittiin omasta varastosta — ja mitä siellä ei ollut, ostettiin runsailla rahoilla muualta. Viisiluokkaisen tyttökoulun Laura lopetti kahdeksantoistavuotiaana ja vietti sittemmin aikaansa laulellen ja soitellen — ehkäpä suurisukuista miestäkin odotellen, sillä olihan hänellä kaikki edellytykset päästä vaimoksi komealle, hienostelevalle herralle, häntä kun pidettiin perijättärenä, hienon kasvatuksen saaneena ja vieläpä kauniinakin. Yhdeksäntoista, kahdenkymmenen tienoissa olikin tarjokkaita kovasti, mutta ne eivät Laura-neitiä miellyttäneet, ja hänen isälläänkin oli aina ollut jotain vastaan. Mikä oli ennen ollut puotipalvelijana samassa kaupungissa, mikä taas oli liian talonpoikaista sukuperää, millä oli liian paljon sivistymättömiä serkkuja j.n.e. Mutta tytön täyttäessä 21 vuotta kannettiin muotikauppiaan jäännökset kirkkomaahan, pappi piti puheen uutteran miehen muistolle, heitti kolme kertaa multaa kirstulle, luki rukoukset — ja sitten luotiin hauta umpeen. Jälkiselvityksiä seurasi vararikko, joka hajoitteli Laura-neidin suurta vaatevarastoakin entisten kadehtijain käsiteltäväksi. Itse neiti joutui Helsinkiin ja muutamien sukulaistensa avustuksella sai laulunopetusta, aikoen päästä huomattavien suuruuksien joukkoon. Siten hän itse tahtoi raivata tiensä tässä petollisessa maailmassa, joka niin kovakouraisesti alkoi pidellä kokematonta naisparkaa.
Lauran musikaalinen edistys oli sangen tyydyttävä. Parin vuoden harjoituksen jälkeen hän silloin tällöin esiintyi avustajana konserteissakin, ja hänen lauluaan oli aina julkisissa arvosteluissa kehuttu: "neiti Laura Nord lauloi erittäin miellyttävästi", tai: "hänessä on suuria lupaavia edellytyksiä", tai: "toivottavasti hän pian pääsee ulkomaille, että hänen tuoreensuloinen äänensä saisi vieläkin taiteellisemman värityksen" j.n.e. Tällaisia arvostelun palasia hän oli sanomalehdistä leikellyt oikein tukuittain, ja ne loihtivat hänelle tulevaisuuden kuvan niin häikäisevän kauniin, ettei hän niitä lukiessaan voinut huomata minkäänlaisia vastuksen mahdollisuuksia taiteellisella urallaan. Ne saivat hänen päänsä niin pyörälle, että hän neljäntenä harjoitusvuotenaan kieltäytyi antamasta avustustaan "kaikennäköisille nurkkataiteilijoille" ja "musiikkia ymmärtämättömille seuroille". Sitä vastoin hän odotti joka hetki kuin tulisilla hiilillä, että häntä tultaisiin pyytämään jonkun suuren oopperaesityksen päähenkilöksi, kun sellaisia tilapäisesti pääkaupunkiin hommattiin. Ja kerranpa tultiinkin. Kaksi frakkipukuista taiteenharrastajaa tahtoi kerran tavata neiti Laura Nordia. Mitäpä asiaa heillä oli? Niin, he olivat ajatelleet pyytää häntä avustajaksi keväällä esitettäväksi aiottuun oopperakappaleeseen. Ja minkä osan he hänelle olivat aikoneet? Neiti Laura Nord, kuultuaan nimitettävän hänelle aiotun osan, ällistyi sangen kovin. Hänetkö statistiksi? Etteivät häpeä! Frakkipäällyksiset herrat poistuivat noloina.
Tämän tapauksen jälkeen ei kestänyt kauan, ennenkuin pääkaupungin lehdissä oli ilmoitus Laura Nordin omasta konsertista, jonka ohjelma oli "hyvin valittu ja monipuolinen". Mutta ilmoitusten ja uutisten musikaaliset lukijat nostivat katseensa lukemiltaan riveiltä ja hokivat: "Laura Nord, Laura Nord, kuka hän oli, mikä suuruus hän on?" Ja hätäpäissään moni puisteli päätään ja veti sieraimiensa kautta huomattavan kiihkeästi ilmaa sisäänsä, ikäänkuin hajuaistinsa avulla saadakseen aivonsa paremmin toimimaan. Sillä jossakin lukija oli tuon nimen kuullut, mutta missä? Konserttitoimistojen puhelinkellot kilisivät yhtämittaa ja myötäänsä sitä kysyttiin yhtä ja samaa asiaa: "Kuka on Laura Nord?" Parin päivän kuluttua pääsi vihdoin helpotuksen huokaus koko musikaaliselta yleisöltä, sillä lehdissä oli nyt selvittävä uutinen — Laura Nord, joka on etevästi avustanut niitä ja niitä konsertteja ja joka niiden johdosta on saanut hyvin "myötätuntoisia" arvosteluja, antaa oman konsertin — —. Ja sitten oli konsertti, jossa oli "kourallinen väkeä". Yleensä olivat lehtien arvostelut parin kolmen tuuman pituisia, ja niissä sanottiin, että "edellytyksiä taiteelliseen tasoon pääsemiseen näyttää olevan". Mutta eräs ruotsikkolehti ei näin vähään tyytynyt, vaan lasketteli puolen palstan pituudelta — haukkumisia. "Että laulajatar on uskaltanutkin ennen eurooppalaisen hiomisen vaikutusta ryhtyä esiintymään omalla konsertillaan, on — jollemme sano lapsellista — ainakin ajattelematonta. Ja toisekseen — sanokaamme se suoraan — on laulajattarella tuskin mitään edellytyksiä niiden oopperaosien esitykseen, joita hän oli ohjelmaansa ottanut oikein kaksittain. Suomalaiset 'tuutulaulut' sentään menivät mukiin, mutta sellaisten perusteella ei toki omaa konserttia anneta edes meikäläisissä oloissa." Niin siinä oli sanottu ja paljon muutakin, joka sai neiti Nordin pois suunniltaan. Mutta hän tahtoi näyttää noille mielestään muka musiikkia ymmärtäville herroille, että hänestä sittenkin oli tuleva tunnustettu laulajatar. Hän tahtoi hankkia itselleen "eurooppalaisen hiomisen".
Seuraavana syksynä hän matkusti ulkomaille, opiskeli Saksassa, Italiassa ja Ranskassa. Opinnoissaan hän oli uuttera, ja varsinkin musiikin teoriassa hän sai kiittävät arvostelut. Siinä touhussa kului Laura Nordilta neljä vaivalloista vuotta — vuosia, jotka loivat hänen elämäänsä paljon iloa ja surua, paljon nautintoja ja kärsimyksiä, paljon toiveita ja pettymyksiä.
Pariisista palatessaan hän antoi useita konsertteja suurimmissa kaupungeissa. Mutta kaikista ponnistuksista huolimatta olivat ihmiset häntä kohtaan kylmiä, arvostelijat myötätunnottomia tuomitsijoita. Ja murheenmalja oli kukkuroillaan hänen jälleen palatessaan kotimaahansa. Missä oli hänen menneisyytensä, 29 vuotta, jotka hän oli elänyt, — ja mikä oli hänen tulevaisuutensa?
Ystävällinen rehtorska, saatuaan Helsingistä Laura Nordilta kirjeen ja havaittuaan siitä hänen peitetyin sanoin ilmaistun hädänalaisen tilansa, kutsui hänet kesävieraakseen. Suuret eivät Laura Nordin matkavarustukset olleet, kun hän eräänä kesäkuun iltana saapui Malmin huvilan laivalaituriin. Ainoastaan pieni käsilaukku ja kymmenkunnan kilon painoinen pärevasu kuuluivat hänen muutto-omaisuuteensa. Kun rouva Malmi halusi lähettää palvelijattaren noutamaan laivasta muita tavaroita, ilmoitti neiti Nord, että ne tulisivat vasta jälestäpäin.