Kalpealta ja masentuneelta näytti neiti Nord illallisen jälkeen istuessaan Malmin salissa ja kertoessaan aivan ylimalkaisesti ulkomailla saamistaan kokemuksista. Jos todistuksien nojalla voisi taiteilijaksi tulla, niin Laura Nord oli silloin varmaankin laulajattarien ensi rivien edustajia. Ja niin hän sisimmässään itse uskoikin olevansa, vaikka olosuhteiden aikaansaama vaatimattomuus esti hänet ajatustaan ilmilausumasta. Kun tuli kysymys konserteista, joita hän matkansa varrella oli antanut, niin oli varsin helppoa turvautua sellaiseen selitykseen, että suurkaupunkien musiikinharrastajat olivat jo ehtineet muuttaa maalle — niinkuin asianlaita osaksi olikin — joten heillä ei ollut tilaisuutta tulla hänen konsertteihinsa. Arvosteluista ei onneksi puhuttu mitään — mutta sehän olikin verrattain luonnollista, sillä mitäpä arvosteluista, kun todistukset puhuivat niin selvää kieltä. Tosin neiti Nordin ruskeanharmaat silmät saivat omituisen kiillon, kun hän itse näitä arvosteluja muisti, mutta sitä eivät toki muut huomanneet.
Laura Nord oli nyt kaikessa vaatimattomuudessaan, minkä sävyn kohtalon iskut hänen käytökseensä olivat istuttaneet, hauska kesävieras. Hän oli huomaavainen ja avulias. Jo seuraavana päivänä hän tarttui talon askareihin ja avusti rouvaa kaikkialla: keittiössä, puutarhassa, lastenkamarissa. Hänen ennen verrattain täyteläinen ruumiinsa oli laihtunut, tullut hieman litteäksi ja notkeaksi. Vaatetus oli nykyään yhtä yksinkertainen kuin se ennen, vieläpä kouluvuosina, oli ollut ylellinen ja komea. Entisten muistojen perusteella rouva Malmia, ennenkuin hän oli nähnyt kesävierastaan, oli suorastaan epäilyttänyt, tokko hänen oma yksinkertainen taloutensa ja käytöksensä voisi viihdyttää niin vaateliasta vierasta. Mutta kohta Lauran saavuttua hänen epäilyksensä katosi; olihan elämän koulu Lauraankin tehonnut.
Pian nousi kysymys, eikö Laura haluaisi antaa kirkkokonserttia pitäjän kirkossa. Ajatus oli Lauralle samaa kuin oljenkorsi hukkuvalle. Kirkkoherra suostui tuumaan mielellään, vieläpä hommasi säestäjäksi erään lahjakkaan urkujensoittajan, jota hän sitten sai pitää jonkun ajan kesävieraanaan. Konsertista kuulutettiin kirkossa kahtena sunnuntaina, viimeksi samana sunnuntaina, jolloin se jumalanpalveluksen jälkeen annettiin. Lähimmän kaupungin sanomalehdessä oli ilmoitus ja pitkä uutinen, jonka rehtori Malmi oli kirjoittanut, kehoittaen toimeenpanemaan laivahuvimatkan, jotta "uskonnollisen taiteellisen kirkkomusiikin ystävät voisivat saapua tähän harvinaiseen tilaisuuteen".
Konserttipäivänä Laura Nord pukeutui yksinkertaiseen mustaan leninkiin, ja hänet nähdessään rouva Malmi väkisinkin huudahti:
— Herra jestas, kuinka sinä olet viehättävä!
— Niinkö! huudahti Laura Nord vastaan, ja kyynelsilmin he syleilivät toisiaan.
— Mutta pahastutkohan sinä, jos sanon sinulle yhden asian, jota olen itsekseni miettinyt? kysyi rouva Malmi.
— Enhän toki, sano vain! kehoitti Laura.
— Kas, ajattelin vain sitä, että täällä kirkossa on yksinkertaista väkeä, että koettaisit heille laulaakin yksinkertaisesti, jotta he ymmärtäisivät, puhui rehtorska.
— Tietysti, tietysti, kirkkomusiikki on aina esitettävä hartaasti.