— Niin, niin, onhan se luonnollista, että sinä sen ymmärrät. Mutta ethän vain pahastunut?
— Enhän toki!
Kirkko oli melkein täynnä väkeä, ja Laura Nordille kertyi sievoinen säästö. Onnellinen hymy väreili hänen suupielissään, kun hän sai sulkea aarteensa entuudestaan tyhjään laukkuunsa.
Rouva Malmikin iloitsi ystävänsä onnesta, ja itse rehtori, joka tunnusti kykenemättömyytensä taiteellisen laulun arvostelussa, päätteli konserttia erittäin onnistuneeksi.
Vielä samana iltana rouva halusi puhua miehelleen siitä heidän suunnitellusta kesämatkastaan.
— Kaarlo, sanoi hän päättävästi, — nyt sinä heti voit kirjoittaa lehtori Särkälle, että me tulemme hänen luokseen ja että hänen on ryhdyttävä hommaamaan pitäjäänsä kirkkokonserttia.
— Sinä tarkoitat siis, että neiti Nord seuraisi meitä matkoilla?
— Niin, ja antaisi kirkkokonsertteja vaikka kuinka paljon. Ne täyttävät hänen pussiansa, ja itse matkoista hän saa hyvin kaipaamaansa virkistystä.
Rehtorista tuntui ainakin aluksi liian oudolta ajatus, että he lähtisivät kesämatkoilleen vieraan ihmisen seurassa. Mutta kun rouva itsepintaisesti piti päänsä ja selvitti neiti Nordia koskevan puolen tärkeyden, niin rehtori katsoi sopivaksi tällä kertaa taipua. Näyttäen kumminkin jonkun verran epätietoiselta, mitä hänen vaimonsa tarkoitti tuolla erinomaisella huolenpidollaan neiti Nordin suhteen, hän kysyi:
— Mutta mikä sinut on saanut niin kiintymään tähän ihmiseen, jonka kanssa et ainakaan kymmeneen vuoteen ole seurustellut?