— Saattaahan tuo kaikki olla totta, mutta toiselta puolen näyttää kokemus olevan sillä pohjalla, että taiteilijaveriset ihmiset yleensä — ja naiset erityisesti — harvoin tai tuskinpa koskaan jaksavat kantaa perhekahleita. Kaikki vakavampi taistelu muuttuu heissä hetkellisyydeksi — he ovat milloin sitä, milloin tätä.
— Mutta jos muutos on niin perinpohjainen kuin Laurassa, niin sen täytyy olla siksi ankaran taistelun tuloksena, ettei entisellä häilyväisyydellä enää voi olla jalansijaa hänen elämässään. Ajattelepas, ettei hän nuorena tyttönä olisi koskaan esiintynyt niin vaatimattomasti puettuna kuin nyt konsertissaan — ja se yksinkertaisuus somisti ja puki häntä sanomattomasti; eikä hän ennen huolinut taloustehtävistä — ne olivat roskaa hänen mielestään — ja nyt hän on kaikesta tuosta "roskasta" niin huvitettu, tahtoo kaikkea oppia perin pohjin, ja kaikkeen hän näyttää pystyvänkin, puhui rehtorska innokkaasti.
Asioita kaikin puolin selvitettyään tekivät Malmit lopuksi matkasuunnitelmansa, johon kuului myöskin käynti lehtori Särkän luona sekä kirkkokonsertti, joka tämän oli valmisteltava jo edeltäkäsin. Vielä samana iltana kirjoitti rehtori Malmi "kunnon virkaveljelleen" kirjeen, jossa selvitteli matkasuunnitelmaansa. Ennen Särkälle saapumistaan matkailijat kävisivät Imatralla, Valamossa, Sortavalassa, Punkaharjulla ja Savonlinnassa, josta sitten poikkeavat Särkän Pilkkeeseen. Konsertti olisi puuhattava niin, että se pidettäisiin heinäkuun toisena sunnuntaina heti jumalanpalveluksen päätyttyä. Sitä varten oli Särkän kysyttävä kirkko, hommattava sanomalehti-ilmoitus ja uutinen, painatettava pääsyliput, hankittava säestäjä y.m. Malmit eivät hetkeäkään epäilleet, ettei tämä hyväsydäminen mies tätä kaikkea mielihyvällä ja aivan perusteellisesti hommaisi.
Jo usein oli Laura Nord rehtorin perheessä kuullut lehtori Särkän nimeä mainittavan. Hänestä oli puhuttu perheen hyvänä, luotettavana ystävänä, erinomaisen tunnollisena, vaikka koko joukon omituisena miehenä. Varsinkin oli Laura huomannut, että rehtorska erityisesti ihaili Särkän suurta vaatimattomuutta ja hyveenä vertaili sitä miehensä "hienosteluun", josta hän ei näyttänyt oikein pitävän. Malmin palvelijatkin pitivät iloa "erakkomaisterin" kustannuksella, vaikkei neiti Nord heidänkään kuullut tästä miehestä koskaan lausuvan alentavaa sanaa. Mutta tämä usein uudistunut nimi, Samuli Särkkä, eli, varsinkin palvelijattarien kesken, "erakkomaisten", sai Laura Nordin hyvin uteliaaksi. Toiset olivat sanoneet, että Särkkä oli "vanha, kumarahartiainen ukko", "mykyräniska", toiset taas, että hän oli mies parhaimmillaan. Mitenkähän sitten lienee ollut?
Särkkä kuului kumminkin olevan hyväpalkkainen lehtori, vieläpä toiset sanoivat häntä varakkaaksikin.
— Varakashan se on, oli sisäpiika kerran sanonut, — kun viitosen antoi juomarahoiksikin!
V.
Oli perjantai. Anna-Maijan eli Kuppari-Maijan piti tulla Pilkkeeseen suursiivousta toimittamaan, sillä se tehtiin tavallisesti perjantaisin, jolloin lehtori Mylläri-Matille saunankin lämmitti. Lehtori kanniskeli jo jakkaroita ja pöytiä ulos, sillä ne kuurattiin aina hiekalla rannassa, kun Anna-Maija saapui mukanaan tukku sanomalehtiä ja pari kirjettä, jotka hän oli ottanut maantien varrelta laatikosta, mihin Särkän talon maitokuski ne kirkolta, meijeristä palatessaan oli jättänyt.
— Jopas lehtorin morsiamelle tuli ikävä, kun oikein kaksin reivein ylkäänsä muistelee, hoilasi Anna-Maija kirjeitä antaessaan.
— No no, ei taida vielä siitä olla hätää, kunpahan vain eivät olisi "karhujen" kirjeitä, vastasi lehtori koettaen muistella, olisikohan hän Helsingistä lähtiessään unohtanut jotain maksamatta.