Mutta pianpa hän hoksasi, etteivät ne Helsingistä olleetkaan.
Toisessa tiedusteltiin, olisiko hänellä enemmän verkkoja, ja ellei ollut, niin hankkisi niitä, ja toisen kirjeen hän taas jo käsialasta tunsi Malmin kirjoittamaksi. Paljonpa siinä jälkimmäisessä hänelle tehtäviä uskottiinkin. Erityisesti veti hänen huomiotaan puoleensa kirjeen loppu, jossa oli kaksikin jälkikirjoitusta:
"Hyvä Lehtori!
Koska mieheni on jo niin pitkälti kirjoittanut, en tahdo vaivata häntä enää monien terveisieni lähettämisellä, vaan lausun ne itse niin sydämellisesti kuin voin! Ettehän vain liian paljon häiriinny suuressa yksinäisyydessänne, jos käymme Teitä katsomassa?!
Emmi Malmi."
Ja toinen kirjoitus, joka näytti olevan hieman vapisseen kynän jälkiä, kuului näin:
"Arv. Herra Lehtori!
Rehtori ja Rehtorska Malmi ovat minulle mitä varmimmin vakuuttaneet, että Te uhrautuvaisuudesta tahdotte minua avustaa valmistelemalla kirkkokonserttiani etukäteen. Ottakaa tästä hyvästä työstänne täten vastaan tuntemattoman sulimmat kiitokset. Toivon, että saan pian lausua kiitokseni suullisestikin.
Laura Nord."
Kun lehtori kirjeen luettuaan käänteli sitä ja hajamielisenä huomautti itselleen, että hän viime aikoina varsin usein oli muistellut rouva Malmia ja hänen tummansuuria silmiään, niin Anna-Maija ohimennessään huusi: