— Hyh, enkös minä sitä sanonut, että ikävissään se ruoja kaksia reivejä lähettää!
— Ooppas tuossa, vastasi lehtori, nousten jakkaralta, johon kirjeineen oli istuutunut, — nyt sitä vasta "Kuppari-muorille" työtä riittää, kun ne värttinän sijaa tulevat katsomaan.
— Vai jo tulevat?
— Jo, jo! Lopeta nyt se puuhasi ja ala pestä seiniä! komensi lehtori.
— Siunaa sun, seiniä! ihmetteli Anna-Maija, tähystellen punaiseksi maalattua rakennusta.
— Ei tietysti ulkopuolelta, mutta sisältä. Minä valkaisen ne maalilla, mutta sitä ennen niiden täytyy olla puhtaat.
Anna-Maija repsasteli aina kovin ketterästi lehtorin edessä ja koki olla hänelle mieliksi, mutta erittäinkin silloin, kun lehtori oli häntä sinutellut, kuten nytkin.
Perinpohjainen puhdistustyö pantiin alkuun jo samana iltana Pilkkeen "päärakennuksessa". Lehtorin suunnitelma oli seuraava: kaikkien huoneiden seinät oli valkaistava liitu värillä, lattiat, penkit ja pöydät kuurattava hiekan avulla, kunnes valkoinen puhdas puu oli kaikkialla hohtamassa, — ja sitten vieraiden tulopäivän aamuna oli lattialle tuotava tuoreita lehtiä ja koivunoksilla ja kukilla koristettava ikkuna- ja ovipielet.
Olipa sitä lehtorilla sinä päivänä puuhaa, kun saunakin oli vielä lämmitettävä. Mutta ajatellessaan Mylläri-Matin vilpitöntä iloa ei hän sitäkään jättänyt tekemättä.
Seuraavana päivänä, joka oli lauvantai, lehtori pukeutui tavallista huolellisemmin ja lähti kunnianarvoisen rovastin pakinoille. Papin virkahuoneeseen saavuttuaan hän istuutui pitkälle puusohvalle erään isäntämiehen viereen, joka odotteli rovastia. Saliin johtava ovi oli hiukan raollaan, ja sieltä kuului ruotsinkielistä keskustelua. Lehtori Särkkä tuli aina pahalle, surumieliselle tuulelle kuullessaan vieraan kielen sorinaa suomalaisten keskuudessa. "Onkohan siellä nyt taas joukossa piikoja, jotka eivät ruotsia ymmärrä ja joilta muka tahdotaan jotain salata?" hän itsekseen ajatteli.