Ikäviä ajatuksia sikisi nytkin lehtorin mielessä hänen kuullessaan ruotsinkielen kajahtelevan supisuomalaisessa kodissa. Sieltä kuului vanhoja ja nuoria ääniä, sieltä kuului miesten ja naisten ääniä.
Lehtorin silmät osuivat katselemaan virkahuoneen kaapin päällystää, jossa paksut pakat kellastuneita sanomalehtiä kehotteli sikin sokin. Mutta niistä vilahteli kaikista ruotsalainen otsake.
Särkkä melkein hymähteli tälle suuren sivistyksen tunnusmerkille.
Samassa astui rovasti sisään silmiään siristellen.
— Mitäs olisi asiaa? hän kysyi. Isäntä halusi papinkirjaa.
— Terve tuloa seudulle! virkkoi rovasti lehtorille, hänet huomattuaan. — Harvoinpa teitä näkee, vaikka asutte melkein kuin naapurissa.
— Ei tule usein liikkeelle lähdetyksi, vastasi lehtori.
Kun isäntä oli poistunut, aloitti lehtori asiansa selittäen, että hän teki pyyntönsä neiti Laura Nordin puolesta. Mutta rovasti aikoi tehdä tenän eikä halunnut luovuttaa kirkkoansa konserttia varten, jossa ehkä laulettaisiin jumalattomia renkutuksia. Särkkä taas puolestaan lateli rovastille koko ohjelman, jonka Malmi hänelle oli kirjeessä selostanut.
— Eihän tässä ole yhtään "jumalatonta" laulua, huomautti Särkkä.
Rovasti lienee seurannut sangen huonosti kirkkomusiikin kehitystä, sillä hän ei uskaltanut sanoa sitä eikä tätä tietäessään, että hänen edessään oli pääkaupungin lehtori. Paikkakuntansa isäntiä hän kyllä olisi kouluttanut nyt kuten ennenkin, olisipa sitten ollut kysymys kirkkomusiikista tai mistä hyvänsä. Nyt hän oli pahemmassa kuin pulassa.