— Sanokaa sitten vasta Pilkkeestä lähtiessänne, kuinka hupaista siellä on ollut. Vapautta ainakin saatte — siellä ei näe ihmistä pitkiin päiviin muut kuin valkoleninkiset koivut ja kedon kukkaset, jotka eivät työtä tee eivätkä kehrää. Hiekkarannikko aina hymyillen odottelee uiskentelijoita, ja sauna on surupuvussa, ellei sen kiuasta kuumenneta. Tuoretta kalaa lupaan teille yllin kyllin, mutta jos kaupunkilaiseväitä ikävöitte, niin voitte ostaa niitä kirkonkylän herra "hantelsmannilta".
— Oletpa yhtä suorasukainen kuin ennenkin, virkkoi Malmi. — Se on hauskaa. Olet siis tyytyväinen osaasi?
— Tietysti, olenhan nyt valtaistuimellani, kun saan asua omassa "hovissani", vastasi Särkkä.
— Emmepä me herkuttelemaan tulleetkaan, vaan nauttimaan juuri siitä, minkä te niin hauskasti kuvasitte, nimittäin vapaudesta, huomautti rehtorska. — Teidän valtaistuimenne ympärillä on paljon viehätystä.
— Herra lehtori, tahtonettehan siellä minullekin luovuttaa yhden portaan istuimekseni? kysyi Laura Nord. — Ystäväni Malmit ovat pakottaneet minutkin käyttämään hyväkseni vieraanvaraisuuttanne.
— Olkaa tervetulleet, hyvä herrasväki, Särkän valtakuntaan! sanoi lehtori juhlallisesti kuin runoa lausuen. — Minäkin kunnioitan jumalaa ja harjoitan kestiystävyyttä, harrastaen niin ollen Homeroon ylistämiä korkeimpia hyveitä.
Kirkon kellot alkoivat soida kutsuen kansaa jumalanpalvelukseen.
— Menemmekö kirkkoon? kysyi rehtorska.
— Kuluuhan siellä aika hyvin, jollei vain tukehdu kuumuudesta, vastasi rehtori.
Ja sitten lähdettiin kirkkoon. Mutta kirkkomäellä Särkkä erosi seurasta, sanoen olevan muuta tehtävää. Ehkäpä hän myöhemmin sinne vielä tulee, jos sattuu pääsemään.