Särkällä oli omituinen tapa kirkossakäyntiin nähden. Hän ei ollut itsekään itsestään selvillä — toisin sanoen, hän ei tiennyt, miksi hän tässä suhteessa niin omituisesti menetteli. Mutta hän ei käynyt kirkossa koskaan tuttavien seurassa, vaikka hän verrattain usein sinne yksin poikkesi. Ikäänkuin peläten hän ensin hiipi kirkon läheisyyteen ja pistäytyi sitten sisälle aina siitä ovesta, mikä oli vähimmin käytetty ja mistä pääsi johonkin huomaamattomaan nurkkaan istumaan. Koko jumalanpalveluksen ajan hän istui kuin kivettyneenä aivan samassa asennossa, ei hän polvistunut rukoukseen eikä noussut seisomaan muiden mukana. Miksi hän niin teki?
Koettipa hän sitä joskus itselleen selvitellä oikein perin pohjin, mutta huonolla tuloksella. Minä olen huono kristitty, minä olen suuri epäilijä, päätteli hän itsekseen. Onhan toki häpeä sellaisen ihmisen mennä pyhättöön. Oppimaanko minä sinne menen? En, paremminkin arvostelemaan! — Särkkä kadehti ihmisiä, jotka uskoivat lujasti, jotka vakaumuksesta painoivat päänsä rukoukseen ja sydämen pohjasta tunnustivat "minä vaivainen syntinen —". Miten helppoa heidän elämänsä olikaan verrattuna siihen kirvelevään tuskaan, minkä epäilys toi mukanaan.
Hänen ohitsensa kulki sankka joukko kansaa kirkon ovea kohti. Kun Malmit ja Laura Nord olivat kadonneet kirkon pääovesta sisälle, kiersi Särkkä sinne sivuovesta.
VI.
Nähdessään Särkän kirkkoveneen laskevan kotivalkamaan järjesti Anna-Maija kahvipöydän kuntoon pirtin siimeksiselle sivustalle. Ja kun portin saranat narahtelivat lehtorin vieraineen astuessa pihaan, höyrysi kuuma kahvi kupposissa, ja Anna-Maija laahusteli niiaillen tulijoita vastaan.
Soman näköinen oli Pilkkeen pirttirakennus ympäristöineen heinäkuun sunnuntaisessa auringonvalossa. Hyvältä maistui kahvikin paksun maalaispullan kera pitkähkön ruuattoman rupeaman jälkeen. Kun kahvi oli juotu, alettiin tarkastella rakennuksen huoneita. Lehtori johti vieraansa ensin "naisten puolelle", s.o. isoon pirttiin. Olipa se valkoinen ja vilpoisa! Ikkunat olivat avoinna, ja jokaisessa oli kangasverkko jottei itikoita sisälle pääsisi. Peränurkka oli erotettu muusta huoneesta korkealla aidalla, ihan todellisella aidalla, jonka sisäpuolelle oli levitetty valkoinen lakana, jottei aidanraoistakaan voinut nähdä läpi. Aidassa oli pieni kaksipuolinen valkoinen portti, johon oli naulattu julistus: "Sulje portti!"
— Mutta sepä on salaperäisen näköinen laitos! Mikä se on? hoki rouva
Malmi.
Särkkä avasi portin ja virkkoi:
— Se on naisten karsina.
Aitauksen takana lattialla oli leveä vuode, pöytä ja pesulaitteet. Vuodealustana oli puolen metrin paksuinen olkikerros, jota valkoiset lakanat ja viltit päällystivät.