— Nämä ovat erinomaisia!
— Jos todellakin ovat hyviä, niin se on rehtorska Malmin ansio, sillä minä olen oppinut taitoni häneltä.
— Jaa, jospa sellaisia naisia olisi enemmän tässä maailmassa! virkahti lehtori kuin ajatuksissaan.
— Siinä olette oikeassa, herra lehtori, hän on todellakin ihannenainen.
Mutta Särkkä ei enää siitä asiasta puhetta jatkanut, hän luuli sanoneensa jo liikoja niinkin. Sen sijaan hän virkkoi:
— Te olette hyvä oppilas! Toivottavasti olette leiponut niin paljon, että riittää pyhän ylikin — ja ellei riitä, niin leipokaa uutta. Pyhäisin täällä käy välistä naapureitakin.
— Onko täällä seuraakin kesäisin? kysyi Laura jälleen, ja hänen äänessään helähti entistään tuttavallisempi sointu, joka vaikutti Särkkään avomielisyyttä herättävästi.
— On kyllä, on sellaista yksinkertaista, hyvää, vaatimatonta seuraa, joka minua erikoisesti miellyttää, vastasi hän. — Minä kutsun parhaan naapurini tänne jo tänä iltana. Sanokaa sitten, mitä hänestä pidätte.
— Ja minä keitän hänelle hyvän kahvin!
— Senpä Mylläri-Matti ansaitseekin. Kuullessaan tuon jonkun verran omituisen nimen tunsi Laura pientä pettymystä, mutta eipä hän sitä millään tavoin ilmaissut. Särkän omituisuudet alkoivat vain vetää häntä puoleensa ja herättää hänen uteliaisuuttaan yhä suuremmassa määrässä. "Hän on itsenäinen mies eikä anna minkään asian mielipiteitänsä ja menettelyänsä muuttaa", oli rehtorska sanonut. "Ihmiset eivät ole hänelle rasitukseksi eikä hän muille!"