Lehtorin mentyä Laura kiintyi taloustoimiinsa kiihkeästi. Hän tahtoi työskennellä "hänen" ja vieraitten viihdytykseksi. Aika kului siten nopeasti ja huomaamatta; hän oli iloisemmalla mielellä ja hymyili viehättävämmin kuin ennen. Ja missä rehtorska ja hän olivat kahden, siellä kietoutui aina keskustelu Särkkään. Kummankin mielestä tämä oli kaikkine omituisuuksineen kunnioitusta ja ihailuakin ansaitseva mies. Ja kuinka hyvin ja helposti häntä saattoikaan ymmärtää!
Anna-Maija oli vieraisiin kovasti ihastunut. "Kun ne minuakin, mokomaakin kupparimuoria, pitävät kuin vertaisenaan, sanovat: olisikos Anna-Maija nyt niin hyvä ja hyvä ja hyvä — ja: jos nyt sopisi tehdä niin ja niin ja niin — —", kehasteli Anna-Maija myllytupalaisille vierasten käytöstä. Kaikessa Laura kysyikin neuvoa Anna-Maijalta. Eräänä aamuna oli tämä tuonut vattuja aamiaispöytään ison tuohisen. Laura oli heti tiedustellut, mistä niitä sai poimia; Anna-Maijan oli hänelle paikka osoitettava. Ja heinäkuun helteisen päivän paahteesta huolimatta Laura lähti marjaan; hän tahtoi valmistaa hyvän päivällisen "hänelle" ja "hänen" vierailleen.
Kun työssä on rakkautta, vaikkapa vain hetkellistä ja haihtuvaakin, niin kyllä se sujuu. Tuskinpa koskaan ennen oli Laura marjoja poiminut — mahdollisesti joskus suuhunsa pistääkseen. Nyt hän poimi niitä oikein tosissaan, ja ne pyöriskelivät niin sukkelasti hänen hentojen sormiensa lomitse. Tuskinpa niistä omaan suuhun joutui ainoatakaan. Tuoppi täyttyi nopeasti — ja kun se oli täynnä, kaatoi hän sen koriin. Hänestä tuntui niin omituiselta, levolliselta, vieläpä hyödylliseltäkin tuo työ; nuo punaiset marjat, ne olivat kuin hänen omaisuuttaan. Kertoessaan "hovinsa" historiaa oli Särkkä maininnut, että hänellä oli marjassakäyntioikeus ja metsästysoikeus kaikilla Särkän tilaan kuuluvilla mailla. Tämä oikeus oli kiinnitetty — se oli "hänen", Särkän, oikeutta. Miksipä sitten ei hänenkin, Lauran? Työstä palattuaan, ja ennenkuin oli edes käynyt vieraitaan tervehtimässä, lehtori pani saunansa lämpiämään.
— Katsokaapas kotoista kylyäni, kuinka se jälleen on joutunut kunniaansa pitkän viikon synkkänä seistuaan! huudahti lehtori pihaan tullessaan ja osoittaessaan saunaa, joka suitsi paksua harmaata savua jokaisesta pienimmästäkin raosta, mikä salvaimissa löytyi.
— Perjantai on sinun saunapäiväsi? kysyi rehtori.
— Niin — ja Mylläri-Matin. Sinä saat tänään kunnian olla kolmantena, jos haluat, vastasi Särkkä.
— Enpä minä ole ollut suomalaisessa saunassa ainakaan kymmeneen vuoteen, virkkoi Malmi. — Ei minun pääni kestä sellaista kuumuutta.
— Ne herraspäät ovat kovin heikkoja! huudahti Särkkä.
— Minun pääni kyllä kestää, huomautti rehtorska.
— Kyllä minunkin, sanoi Laura Nord.